King Kong

 

King Kong on olevista mahtavin, häntä ei sukupuutto tai ilmastonmuutos uhkaa. Hän on niin paljon ihmisempi kuin sinä tai minä; Kongin silmät katsovat syvemmälle, hänen kätensä kurkottavat kauemmas, hänen karvoituksensa on niin paljon tuuheampi kuin sinun vaatimaton kainalotuherosi tai rintasi ruskeat haituvat, alemmista karvoituksista puhumattakaan. Vain fysiikan lait rajoittavat King Kongia, eivätkä nekään aina. Isoimman apinan viha on niin paljon inhimillisempää kuin meidän yhteiskunnan ja psykoanalyysin turmelema vihamme, apinoista mahtavin vihaa kilpailijaa ja vainoojaa; ihminen, minä ja sinä, vain oirehtii, vihaa netissä tekaistulla nimellä, vaikka oikeasti jokainen vihaa itseään, isää ja äitiä. Jättiapinana oleminen olisi niin paljon helpompaa, ihmisempää, varsinkaan silloin ei tarvitsisi kestää ironiaa, ihmisen keksinnöistä hirveintä, jonka runtelemina sinä ja minä kaipaamme eläimenä olon väkevää tuntua, rehellistä tykkäämistä ja sitä seuraavaa karvaisen kämmenen iskua.

 

 

Ihmisoikeuspuheesta

Viime aikoina on usein todettu, että kansainvälisiin sopimuksiin perustuva ihmisoikeusjärjestelmä ja kotimaiset perusoikeudet ovat paineen alla ja rapautumassa. Esimerkiksi Suomen ja monien muiden maiden turvapaikkapolitiikan kiristykset ovat jo lähellä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten asettamia minimivaatimuksia.

Toisaalta ihmisoikeudet ja perusoikeudet ovat nykyään kaikkien huulilla ja niihin vedotaan välillä tavalla, joka juristia hirvittää. Poliitikot ja järjestöaktivistit ajavat poliittisia tavoitteitaan ihmisoikeuspuheella, joka ei aina kestä juridista tarkastelua. Pitkällä tähtäimellä ihmisoikeuksien politisoitumien vain joidenkin puolueiden agendan ajamiseksi uhkaa koko ihmisoikeus- ja perusoikeusjärjestelmän uskottavuutta.

Mutta nyt on solidia tietoa tarjolla. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteydessä toimiva Ihmisoikeuskeskus on tehnyt kattavan tietopaketin, johon kaikkien ihmisoikeuksiin ja perustuslakiin vetoavien kannattaa tutustua.

Itse esittelen sivustolla perustuslain 12 §:n Sananvapaus ja julkisuus.

Jääkiekkoilija

 

Loppuottelussa ratkaisumaalin tekeminen on jääkiekkoilijan salainen voimanlähde, turvasatama ja tyynynpehmeä päiväunelma, johon jääkiekkoilija uppoaa kuin kolme kertaa viikossa tyttöystävän jalkojen väliin; hän saa varmuuden arvostaan ihmiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Siihen jääkiekkoilija, ei enää juniori, turvautuu vain vaikeimpina hetkinä; silloin kun äiti soittaa ja kysyy mitä kuuluu ja tarkoittaa oikeasti, että kuinka monta tehopistettä teit, ja sivulauseessa muistuttaa, että naapurin Janin kuntosalikaverin pikkuserkku pelaa NHL:ssä. Jääkiekkoilija on vaiti ja muistelee eilistä, kun koko joukkue tuijotti luistinten kärkiä pukuhuoneessa ja valmentaja huusi, että tätä menoa ensi kaudella pelataan alemmassa sarjassa hernekeittopalkalla; siellä ei olisi tanssityttöjä katsomon portailla keinuttelemassa pompulamaisia gluteus maximuksiaan kuten SM-liigassa, ylemmistä taivaan piireistä puhumattakaan. Kun äidin ja tyttöystävän narina käy sietämättömäksi jääkiekkoilija ajattelee liigan loppuottelua, ei, maailmanmestaruudesta hän vielä joskus pelaisi, viimeisellä minuutilla kiekko pomppisi häneen eteensä kuin tyttöystävä kauan sitten yläkoulun viimeisellä luokalla koulun diskossa, äiti isän kanssa kolmekymmentä vuotta sitten kesäisellä tanssilavalla, jolloin jääkiekkoilija oppi mitä on mustasukkaisuus; ja hän nappaisi kiekon, tyttöystävän, äidin ja isänkin hän nappaisi mailansa lapaan, kieputtelisi hetken, rikkoisi kaikki luonnonlait, tekisi neljätoista maalia yhdellä kertaa.

 

 

 

Klassikoista ja kakanialaisista juhlallisuuksista

Sosiaalisen median peukutusten myötä päädyin äskettäin lukemaan Hanna Meretojan professoriluentoa Kirjallisuus ja mahdollisuuden taju. Monessa viisasta pohdintaa. (Myös YouTubessa). Minua esityksessä kosketti muun ohella viittaus Robert Musilin romaaniin Mies vailla ominaisuuksia (Der Mann ohne Eigenschaften, 1930–1943). Aloitin nimittäin äskettäin tämän yli tuhatsivuisen klassikon lukemisen usean vuoden viivyttelyn jälkeen. (Etulehdelle kirjoittamani merkinnän mukaan olen ostanut kirjan viidellä eurolla Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnistä 4. tammikuuta 2012).

Nykyään suhtaudun aavistuksen epäillen klassikoihin. 1990-luvulla opiskelijana olin vakuuttunut, että jos vain luen tarpeeksi kirjallisuuden ja filosofian klassikoita, katson klassikkoelokuvia ja kuuntelen kulttuurisesti arvostettua musiikkia, minusta tulee kaikin puolin parempi ihminen, viisas, oikeudenmukainen ja syvällinen, mitä se sitten tarkoittaakin.

Tarpeeksi klassikkoja luettuani olen nykyään sitä mieltä, että osa niistä on yliarvostettuja. Tolstoi esimerkiksi, jonka Sota ja rauha on pitkäveteinen ja auttamatta vanhentunut teos. Shakespeare on ihan kohtuullinen näytelmäkirjailija, mutta samalla maailman yliarvostetuin kirjailija. Hänen ylivertainen maineensa perustuu enemmän englanninkielisten maiden taloudelliseen, poliittiseen ja kulttuuriseen valta-asemaan maailmassa kuin hänen näytelmiinsä.

Takaisin Musiliin. Jo muutaman sadan sivun jälkeen myönsin itselleni, että tämä teos on klassikkoasemansa ansainnut. Kirjoittamisen tyyli on hämmentävän 2000-lukulainen, vinon ironinen tulokulma maailmaan ja ihmisiin, heidän pieniin ja suurempiin pyrintöihinsä. Eletään vuotta 1913. Itävalta-Unkarin (teoksessa Kakania) keisarin hallituskauden 70-vuotisjuhallisuuksiin aletaan valmistautua suunnittelemalla niin sanottua ”paralleeliaktiota”. Tähdätään vuoteen 1918, ja wieniläiset miettivät, kuinka ylittää pohjoisen naapurimaan Saksan keisarin hallituskauden samalla vuodelle ajoittuvat 30-vuotisjuhlallisuudet.

Päähenkilö Ulrich on teoksen nimen mukainen ’mies vailla ominaisuuksia’. ”Ulrich on modernin ihmisen prototyyppi eli ’mies vailla ominaisuuksia’ ja aito ’mahdollisuusihminen’: hän ei kykene kanavoimaan kykyjään mihinkään konkreettiseen vaan jumiutuu aina siihen, mitä voisi olla – niin sanotusti asettuu nukkumaan hänelle sijatun vuoteen viereen.” Näin Timo Pankakoski kirjoittaa arviossaan.

Hauskuus on tietenkin siinä, että todellisuudessa vuonna 1918 Itävalta-Unkari oli hajonnut ja Saksan keisari syösty vallasta. 1920-luvulla kirjansa kirjoittamisen aloittanut Musil pyrki, kaiken muun ohessa, tekemään pystyyn kuolleen Itävalta-Unkarin ruumiinavauksen ja ehkä siinä onnistuikin.

Jos haluamme tehdä historiallisia analogioita, teos tarjoaa siihen herkullisia mahdollisuuksia. Monikulttuurista ja tilkkutäkkimaista Itävalta-Unkaria on usein verrattu Euroopan unioniin, byrokraattisia ja hidasliikkeisiä molemmat. Euroopan unionia on usein hehkutettu rauhanprojektina. Myös Ulrich ja muut paralleeliaktiota suunnittelevat wieniläiset haluavat korostaa 70 vuotta hallinnutta keisari Frans Joosefia ’rauhankeisarina’. Teos kertoo kaiken muun ohella aikalaisten kyvyttömyydestä huomata raakalaismaisen nationalismin nousua, joka pian tuhosi heidän keisarikuntansa. Kuulostaa liiankin tutulta. Jos haluamme jatkaa analogioiden linjalla, vuonna 2017 vietetään Suomen satavuotisjuhlia ja myös EU:n edeltäjän Euroopan hiili- ja teräsyhteisön 60-vuotisjuhlavuotta…

En halua jatkaa tätä ajatusta pidemmälle.

Mutta niille, jotka yhä tänä päivänä osaavat nauttia hitaasti matelevan, essehtivän ja aiheesta toiseen polveilevan kerronnan lumosta, Mies vailla ominaisuuksia on parasta mahdollista luettavaa – tekstin huumaa, lukemisen ja ajattelemisen riemua.

Ystävänpäivästä

 

Joku voisi sanoa, että rakkaiden, ystävien, kaverien, tuttavien, liittolaisten, kerran kohdattujen, erimielisten, vastustajien ja vihamiesten kanssa ajan viettäminen kehittää sinua. Kuin ruumiin harjoittaminen, atonaalisen musiikin kuunteleminen ja läpitunkemattoman filosofian lukeminen, koska toisenlaista kohti kurkottaessa kasvaa yhtä aikaa pituutta ja syvyyttä, voisi joku sanoa. Joku toinen voisi sanoa, että ei todellakaan kehitä. Hukkaat vain elämäsi hetket, ne tavoittamattomat ja pienet tuokiot, joita kohti hapuat turhaan, koska ne ovat jo matkalla pois, menneeksi, johonkin sellaiseen paikkaan, josta kukaan ei tiedä onko sitä edes olemassa, siis menneisyyttä, ja jos on, niin miten se muka on, koska ainakaan se ei ole olemassa niin kuin pöydät ja nyt-hetkessä törähtävät pierut ovat olemassa, eivätkä ne hetket ole tulossa mistään, siitä ainakin voi olla varma, vai voiko. Joku voisi siihen sanoa, että ajan miettiminen on turhinta mitä on, ja se joku voisi lisätä, että parempi olisi keskittyä niihin rakkaisiin.

Suomi on runo

Runoilija ja kirjailija Tuija Välipakka on polkaissut käyntiin Suomi on runo -projektin, joka on saanut ansaitsemaansa huomiota.

Sivustolla julkaistaan Suomen juhlavuoden jokaisena maanantaina uusi, ennenkuulematon runo. Idea on erinomainen. Ei vähiten siksi, että kirjallisuus yleensä ja runous erityisesti on ollut keskeinen vaikuttaja suomalaisuuden historiassa. Mitä tämä maa olisi ilman Kalevalaa ja esimerkiksi Aleksis Kiven runoja? Ei juuri mitään, sanoisin.

Tänään 6. helmikuuta on minun vuoroni, runo luettavissa täällä.

Lisäys 8. helmikuuta, runo ja Jokke Reimersin tekemä saksankielinen käännös luettavissa myös täällä.

 

Puhetta vihapuheesta

Työn alla olevat käsikirjoitukset saapuivat siihen vaiheeseen, että on syytä pitää taukoa. Silloin on aikaa esimerkiksi kertoa mielipiteitään maailman menosta. Vihapuhe on ollut otsikoissa ja puheenaiheena Suomessakin jo vuosia. Ratkaisua ei tunnu löytyvän. Yrittäkäämme silti. Torstaina 2. helmikuuta YLE1 A-teema ohjelmassa klo 21.05 olen mukana keskustelemassa.

Etukäteismaistiaisina tallennettiin aiheesta somevideo. Paikkana suosikkikahvilani ja lounaspaikkani Espresso Edge Helsingin Liisankadulla.

Lisäys 4. helmikuuta. Täällä katkelma keskustelusta. Ja täällä katsottavissa kokonaan.

Venäjän PEN kriisissä

Lontoo, jälleen. Käynnissä olevan PEN Internationalin hallituksen kokouksen yksi kuumimpia aiheita on Venäjän PENin tilanne. Iso joukko nimekkäitä kirjailijoita (esimerkiksi nobelisti Svetlana Aleksijevitš) on eronnut Venäjän PENistä ja syyttää sen johtoa vakavista väärinkäytöksistä. Jo aikaisemmin Venäjän PENin entinen varapuheenjohtaja Ljudmila Ulitskaja jätti järjestön.

Osittain kyse on väitetystä Venäjän PENin omien sääntöjen rikkomisesta johtokunnan valinnassa ja vuosittaisen yleiskokouksen järjestelyissä. Vielä vakavampia ovat syytökset PEN Internationalin perustavien periaatteiden vastaisesta toiminnasta. Kyse on esimerkiksi elokuvaohjaaja Oleg Sentsovista, joka kärsii parhaillaan kahdenkymmenen vuoden vankeustuomiota ”terroristisesta toiminnasta”. Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan hänen tuomionsa on poliittisesti motivoitu. Sentsov tunnetaan kansainvälisen oikeuden vastaisen Krimin valtauksen äänekkäänä kriitikkona. Nyt järjestöstä eronneet kirjailijat vaativat hänen vapauttamistaan, toisin kuin Venäjän PENin johtokunta. Lopullisesti kriisi kulminoitui, kun Venäjän PENin johtokunta päätti erottaa järjestöstä tunnetun journalistin Sergei Parhomenkon, joka oli kritisoinut johtokunnan toimintaa.

Ongelmat Venäjän PENissä alkoivat vuonna 2014, sen jälkeen, kun PEN International järjesti useita tapaamisia Venäjän PENin ja Ukrainan PENin välillä Krimin kriisin tiimoilta, mm. Varsovassa ja Tukholmassa. Vielä silloin Venäjän PEN, edustajanaan Ulitskaja, ja Ukrainan PEN olivat samaa mieltä useasta asiasta.

Taustaksi todettakoon, että PEN Internationalista erottaminen on harvinaista. Toisinaan sitä tapahtuu vähemmän dramaattisten syiden vuoksi, esimerkiksi jos jäsenjärjestö ei maksa jäsenmaksujaan. PEN Internationalilla on 145 PEN-keskusta yli 100 maassa. Lähtökohtaisesti PEN-keskukset ovat autonomisia, mutta niiden pitää noudattaa toiminnassaan PENin peruskirjan periaatteita.

Peruskirjan rikkomisen takia erottaminen on hyvin harvinaista.

Yksi tunnettu tapaus toki muistetaan hyvin. Vuonna 1933 Dubrovnikin PEN-kongressissa natsien haltuunottama Saksan PEN kieltäytyi tuomitsemasta kirjarovioita ja muita natsien toteuttamia räikeitä sananvapausloukkauksia. Lopulta Saksan PEN erotettiin. PEN Internationalin julkilausuman mukaan ”If German PEN has been reconstructed in accordance with nationalistic ideas, it must be expelled.”

Yhdysvaltoihin paennut Thomas Mann perusti Los Angelesiin maanpakolaisia saksalaiskirjailijoita edustavan PEN-keskuksen. Vastaavaa on tapahtunut myöhemminkin. Independent Chinese PEN toimii pääosin Kiinan ulkopuolella, sitä oli perustamassa muun muassa Nobelin rauhanpalkinnon saanut Liu Xiaobo.

PEN-keskuksen erottamisesta päättää PEN Internationalin vuosittainen yleiskokous, PEN-kongressi. Se kokoontuu seuraavan kerran syyskuussa 2017 Lvivissa, Ukrainassa.

Susista, metsistä ja luontosuhteesta

Olin Kimmo Ohtosen vieraana Yle Radio Suomessa. Puhuimme luontosuhteesta, susista, Kehä III:n sisä- ja ulkopuolisiin ihmisiin liittyvistä ennakkoluuloista, perhosten keräämisestä ja metsistä. Mukana olivat myös Tiina Raevaara ja Pertti Salolainen. Ohjelma on osa Kimmon Katoava Pohjola -sarjaa. Vahva suositus koko sarjalle. Ohjelma kuunneltavissa täällä.

Tämä menee hyvin

Tämän vuoden Finlandia-palkintojen saajissa oli kaksi runoilijaa. Siis vaikka runoteokset pudotettiin kauan sitten, vuonna 1993, pois kilpailusta. Se johtui tietysti siitä, että runokirjat olisivat voittaneet kisan joka vuosi. Mutta runoutta ei noin vain nujerreta, vuoden 2016 finlandistit Juuli Niemi ja Jukka Viikilä aloittivat runoilijoina ja ovat yhä, prosaisteinakin, runoilijoita. Näin, hyvin.

Sen kunniaksi laitan, puolen vuoden tauon jälkeen, myös tänne blogiin tuoreen runon, proosarunon tarkemmin sanottuna. Work in Progress. Kommentit ja parannusehdotukset tervetulleita.

Tämä menee hyvin, kuin olisi taas oikeissa töissä, ryhdikkäästi istumassa täyspuisen työpöydän ääressä. Selän takana riippuisi ajatuksia herättävää jälkimodernia taidetta, vasemmalla seinän kokoinen ikkuna, josta näkyisi suurkaupungin humalluttava siluetti, penismäiset talot törröttäisivät kohti pilviä ja alhaalla ihmiset olisivat pistemäisiä ja hiljakseen liikkuvia. Niin tämän pitäisi mennä, että aina olisi kaikkea korkeammalla, tähyilisi vain, olisi puolueeton ja riippumaton kuin radaltaan eksynyt, keskusvalvomon unohtama satelliitti. Tallentelisi kenenkään huomaamatta viestivirtaa, lähettäisi lyhyitä sanomia eri kanaville, avoimiin ja suljettuihin keskusteluryhmiin, yksityisiäkin viestejä lähettelisi ja aivan sattumanvaraisille ihmisille, niille pienille pisteille, ja painottaisi tärkeitä asioita, vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa, sisaruutta unohtamatta, se olisi hyvin, silloin olisi taas oikeissa töissä.