Kirjaamo

Kirjaamo kiittää Tulen & Savun ja Nuoren Voiman toimituksia suoraan huvilan postilaatikkoon toimitetuista kesäspesiaaleista. Lehtien viimeisimmät varsinaiset numerot oli eri mainioita, mutta yllätyksenä tulleet erikoisnumerot ylittivät kaikki odotukset.

Kirjallisuusjournaalien yllätyslahjanumerot oli naamioitu ”Pirkanmaan Sanomiksi” ja ”Sydän-Hämeen Kesälehdeksi”, mutta Kirjaamoa ei käy huijaaminen. Aavistin heti, että kyseessä on avantgardistinen performanssi.

”Pirkanmaan Sanomista” löytyy taidokas parodia ”Värssy savusaunan ylistysvirteen”. Kolumnin kirjoittajaksi mainitaan ”Panu Rajala”. Tarkkaavaiselle lukijalle teksti paljastuu dekonstruktiiviseksi eleeksi, jossa panurajalamaisuus osoittaa oman mahdottomuutensa ja katoaa pihisten olemattomuuteen kuin pieru hämeenperäläiseen pusikkoon.

Myös ”Sydän-Hämeen Kesälehti” on päivänselvästi etuvartiokulttuurilehden erikoisnumero. Viimeisimmän varsinaisen Tulen & Savun teemana oli julisterunous. Ja kas, ”Sydän-Hämeen Kesälehti” tulvehtii kokeellisia julisterunoteoksia, kuten takasivun ”Löytötex – Aina edullinen”. Fonteilla leikittely ja leevilehtomainen englannin ja muiden kielten mixaus on teoksen ydintä: ”Freetime Korvallinen KAHVIKUPPI 50kpl/pkt 2.00€”. Kovassa nousussa oleva runouden uusyhteiskunnallisuus on samoin isosti läsnä. Itseironinen artikkeli ”S-market vahvistaa Pälkäneen palveluita” näyttää kuinka journalismin ja maksetun mainoksen ero purkautuu poeettisin elein.

Lisää raskauttavaa todistusaineistoa. Nuoren Voiman tuoreen Humanismi-teemanumeron kirjoituksessa ”Huolehtimisesta” (ransk. Prendre soin), ranskalaisfilosofi Bernard Stiegler pohtii maaseutua. Ja haa! ”Sydän-Hämeen Kesälehti” toistaa saman toisin sanoin jutussa: ”Puutikkalan kesässä raittisuunnistusta, kyläkirkko ja paljon muuta”.

Kesäpakkoliike numero yksi on löllötellä laiturilla lukemassa. Tai missä vaan huvilan nurkassa, keinussa tahi nurtsilla. Kirjaamon cityvihreille huvilointi on kuin tökkäisi laturin kiinni kylkeen, akut täyttyvät.

Tunnistin tukkakoskelon ja kuusitiaisen. Näin julman taiston kun sinitiaispariskunta syöksyili kohti käpytikkaa jonka aavistivat käyvän kotipönttöönsä ryöväsille.

Istutin puun, saunoin, kitkin kasvimaata.

Juhannuksena talo täyttyi kauniista, älykkäistä ja häikäisevistä ihmisistä. Kuten symposioniin kuuluu, pitoihin ilmestyi myös Alkibiades, myöhäinen humaltunut vieras. Tälle kertaa heitä oli kaksi ja toisin kuin Platonin versiossa, olivat tervetulleita. Nimittäin professori J. Suoranta Leijona-viinapulloineen ja kasvatusfilosofi T. Tomperi. Veivät muassaan pitojen nuoren neidon, toivat takaisin.

Ai mitäkö olen kesälaiturilla lukenut? Huonoa kirjallisuutta.

Annikki ei petä. Tamperelaisessa puutalokorttelissa on ihan oma tunnelmansa ja kotimaisista kirjallisuustapahtumista Annikki on ykkönen. Vaikka sää ei ollut parhain, ihmistä riitti ruuhkaksi. Rosa Meriläinen vastasi valovoimaisesta juonnosta ja Kirjaamon runoilijaosastokin keikkui lauteilla. Erityiskiitos Meri Lähteenoksalle ja muille backstagen kirjailijahuollosta huolehtineille, ja kirjasta. Ja tietysti J.K Ihalaiselle, Simo Ollilalle ja muille järkkäreille. 

Sunnuntai sujui jäähdytellessä. Loppuillasta täpinä alkoi uudelleen ja päätyi eurovaalionneen. Annikissakin lausunut Satu jatkaa meppinä (harva muistaa, että Satu Hassi on myös kirjailija ja runoilija); ja Heidi palaa Brysselin pelikentille. Jee!

Ylläolevaan liittymätön hajahuomio:

Books from Finland muuttui verkkolehdeksi, mikä on viisasta.

Kun Suvivirsi raikaa koulun jumppasalissa jopa Kirjaamon pakanat herkistyvät. Tämä tulee tarpeeseen; kevät oli pitkä ja harmaalloinen kuten keväät aina. Puuh.

Eli näkemiin Snellmaninkatu ja Krunan kulmat. Suunta kohti Landestania. Siellä aion lähinnä tuijotella järvelle ja kuunnella eri versioita Elbow’n biisistä Some Riot: perinteinen, sinfoniaorkesterilla täydennetty ja räkäinen.

Okei, vähän töitäkin tiedossa. Lauantaina 6.6. Annikissa.

Salittakoon poliittinen blogaus, kerrankin.

Kertovat jonninmoisen demokratiarynnistyksen tulevan, eurovaalien. Kirjaamon politiikkaosaston pojat pyörittelevät päätään. Nii-i. Suuri osa äänestäjistä äänestää - jos äänestää - mielikuvien perusteella jotka kumpuavat suomalaisista poliitikoista ja heidän kotimaisista puolueistaan.

Metsään.

Mepit toimivat Euroopan parlamentissa omissa ryhmissään. Nämä ryhmät eivät - tosiaankaan - vastaa heidän kotimaisia puolueitaan. ALDE, parlamentin liberaaliryhmä, kannattaa taloudellista liberalismia ja varsin usein myös arvoliberalismia. Ketä pitäisi äänestää 7.6. jos toivoo maataloustuista luopumista ja siirtymistä elintarvikkeiden vapaakauppaan? No Suomen Keskustan ehdokkaita, tietysti. Toisin kuin joku voisi luulla, kepulikot kuuluvat Euroopan parlamentissa liberaaliryhmään. He ovat siellä toki äänestäneet em. maatalouspolitiikkaa vastaan, mutta jääneet ryhmänsä sisällä murskaavasti vähemmistöön.

Kokoomuksen ehdokas Sirpa Pietikäinen on fiksu nainen. Mutta Euroopan parlamentissa hän toimii sen suurimmassa ryhmässä kristillisdemokraateissa (EPP). Tässä ryhmässä kantavia voimia ovat muun muassa berlusconilaiset ja muut eurooppalaiset oikeistokonservatiivit. Arvaukseni on, että Pietikäistä äänestävä ihminen ei äänestäisi Silvio Berlusconia. Mutta äänestää 7.6. käytännössä silti, arvaan ja pelkään.

Kaupallisia tiedotteita viisauden rakastajille. Lasipalatsin kirjakauppa Kirjassa on meneillään Filosofiset viikot. Kirjat 20-prosentin alennuksessa, huomasin. Kantsii kahmia. Voi tulla myös kuuntelemaan & vänkäämään vastaan perjantaina 22.5. klo 17 kun Kirjaamon filosofiaplutoonan pojat pohtivat Miguel de Unamunon kirjaa Traaginen elämäntunto.

Minä Tampereelle, nimittäin Viitapiirin Toukoseminaarin vieraaksi 16.5. Jeppistä oli. Innokkaita kirjoittajia ja makeita muffinsseja. Kirjallisuudella on tulevaisuus, päätin paluumatkalla junassa.

Junamatkalukemiseksi tarttui Le Monden 20 000-juhlanumero. Liitteeseen oli painettu lehden etusivuja vuosikymmenten takaa, kuten 3.5.1945 Hitlerin kuolinuutinen. 22.7.1969 lehdessä päiviteltiin kuulentoa ja oltiin varmoja, että pian laskeudutaan muillekin planeetoille. Tuttuun tapaan Le Monden välissä oli myös kirjallisuusliite, kahdeksan sivua kirjoista. Miksei tällaisia ole suomalaisissa sanomalehdissä?

Pahin lopuksi. Le Monden kanssa luulin liikkuvani Isä Mitro-vapaalla vyöhykkeellä. Eikö mitä, joka suuntaan siunauksia heittelevää liehuviittaa ei pääse karkuun edes ulkomaisiin sanomalehtiin.

Päättyneellä viikolla juhlimme Pauliinan kymmenvuotisrunoilijuutta. Jossain vaiheessa iltaa keskustelu kääntyi päiväkirjoihin. Mukana olivat Juuli, Eino ja Sanna, ainakin, muistaakseni. Kirjaamo esitti, että salaisintakin päiväkirjaa kirjoitetaan jollekulle. Vähintäänkin kuvitellulle lukijalle.

Kuviteltu lukija voi olla äiti, sisarpuoli, nykyinen, entinen tai tuleva puoliso. Jollekin ehkä tulevat sukupolvet; lapsenlapsi tai historioitsija joka sattumalta tarttuu käsinkirjoitettuun vihkoseen ja puhaltaa sen päältä pölyt tulevaisuudessa.

Kaikki kirjoittaminen tapahtuu joku lukija mielessä, väitän yhä. Ei välttämättä tietoisesti mutta kuitenkin.

Entä blogi, tämä juuri? Jonkinlainen päiväkirja kai tämä on, sensuroitu, tietysti.

…on YK:n nimeämä Maailman lehdistönvapauden päivä, jota hivenen harhaanjohtavasti jotkut kutsuvat sananvapauden päiväksi.

Äskettäin valokuvaaja Markus Pentikäisen tuomio pysyi hovioikeudessa. Suomen Kuvalehden valokuvaaja ei totellut poliisin häipymiskäskyä vaan jatkoi työtään ja kuvasi pamppumiesten railakasta toimintaa Asem-mielenosoituksessa vuonna 2006. Kukin voi kuvitella minkälainen vaikutelma syntyisi, jos tämä uutinen tulisi Venäjältä tai Venezuelasta.

Tuoreen IFEX:n raportin mukaan Israel, Italia ja Hong Kongia eivät enää ole maita, joissa journalismin vapaus toteutuu.

Aurinko mollottaa ja elämä - se juuri - on hyvin, kaunis ja oikeudenmukainen. Luominen ei ole tuskaa vaan jeppistä. Ainakin nyt tuntuu tältä, syksyn kirjan vedoksia odotellessa. Huhujen mukaan syksystä on tulossa paitsi kaikkien aikojen runosyksy myös melkoinen romaanisyksy. Yllättävät tekijät palaavat areenalle.

Kirjakevätkään ei ole vielä päättynyt. Kirjaamo teki täsmäiskun Ylen aamu-teeveeseen ja lausui painavat sanansa tuoreesta esikoisesta, Leena Parkkisen romaanista Sinun jälkeesi, Max. Suosittelen, niin.

Lisää mainontaa. Keskiviikkona 6.5. klo 18.00 käynnistyy Suomen Penin Vapaa sana. Jaakko Hämeen-Anttila puhuu Rikhardinkadun kirjastossa aiheesta ’Islam ja kirjallisuus’.

…ei mitään sen ihmeellisempää, vastoin laajalle levinnyttä kirjallista huhua. Huhtikuisia hajahuomioita:

1. Politiikasta. Eurovaalit lähestyvät ja Kirjaamo jakaa pölvästipisteitä alamittaisuuksista. Johdossa on tällä hetkellä Suomen Sosialidemokraattinen puolue, joka on haalinut eniten tyhjäpääjulkkiksia ehdokkaikseen, kuten Jani Sievisen ja Isä Mitron. Toisena tulee Suomen Keskusta, jolle kelpaavat rikollisetkin. Keskustan ehdokkaaksi on nimetty Kauko Juhantalo, mies joka on tuomittu ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

2. Blogistanista. Kuuminta hottia on juuri nyt Mummo Muu.

3. Sarjakuvasta. Kirjaamossa on hurahdettu Jeanin elämään. Torjun päättäväisesti väitteet, joiden mukaan tämä johtuisi siitä, että Jean on kolmekymmentä-ja-jotain kirjailija, johon Kirjaamo muka samaistuisi. Ihmettelen kyllä itsekin mikä näissä viehättää. Juonet eivät ole kummoisiakaan, ihmissuhdekonkkelointia ja sellaista. Kuten kirjallisuudessa, sarjakuvassakaan tärkeintä ei ole juoni, vaan miten se kerrotaan.

4. Kirjaamon sananvapaussoturit jatkavat taistelua, tällä kertaa Turkkarissa.

Valtaisaa kohua herättänyt kirjoitussarja Juristikirjailijat, nuo epäreilusti unhoitetut saa jatkoa. Kirjaamon Toimeenpaneva keskuskomitea päätti taipua lukijapaulautteen paineessa. Muutama sana lakitieteen kandidaatti Arvid Järnefeltistä.

16.11.1861 Pietarin liepehillä Pulkovassa rääkäisee Arvid Järnefelt ensimmäisen rääkäisynsä. Erinäisten vaiheiden jälkeen hän kirjoittautuu vuonna 1880 Helsingin yliopiston lakitieteelliseen osastoon. Pääaine vaihtuu pian venäjän kieleksi ja filosofiaksi, joista jälkimmäistä Arvid opiskelee Saksassa saakka. Arvidin tarmo suuntautuu myös yhteiskunnalliseen suomalaiskiihkoiluun.

Vuonna 1890 Järnefelt saa lopulta lakitieteen kandidaatin paperit käteensä ja lähtee käräjäharjoitteluun. Siitä seuraa kilahdus, minkä jokainen käräjäoikeudessa työskennellyt hyvin ymmärtää. Tolstoilaisuuten havahtunut Arvid kirjoittaa kirjeen esimiehelleen asessori Lindblomille ja kieltäytyy menemästä töihin. Pian ilmestyy esikoisromaani Isänmaa ja vuonna 1894 tunnustuksellinen omaelämäkerta Heräämiseni. Se sisältää luvun ’Mistä syystä en ruvennut tuomariksi’, jossa välit juristerian kanssa pistetään lopullisesti poikki.

Loppuelämä kuluu kirjoittamisessa ja erilaisissa tempauksissa joilla Arvid levittää tolstoilaista rakkaudenoppia. Vielä lähes seitsenkymppisenä Järnefelt on hämmentävän toimelias. Hän kirjoittaa suurisuuntaisen sukukronikan Vanhempieni romaani ja hänet nimitetään Pen-klubin Suomen osaston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi vuonna 1928, neljä vuotta ennen kuolemaansa.

Tuore kirja Arvid Järnefeltistä on Juhani Niemen oivallinen Arvid Järnefelt - Kirjailija ajassa ja ikuisuudessa. SKS 2005.

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa. Nimittäin eilen Sannan uuden kokoelman julkkareissa. Kirjaamo kiittää erityisesti mainiosti valittua juhlapaikkaa, Snellmaninkadun Underbaria jonne ja takaisin Kirjaamon väki pääsi kotoaan minuutissa.

Huomenna lauantaina sen sijaan ei ole juhlimisen aika. Vaan tiukan työnteon. Väinölinnalaisessa hengessä Kirjaamo huhkii POIKKI! -tapahtuman lauteilla juontamassa koko päivän. Eniten huolettaa päivän urakassa ohjelman toinen kohta: klo 12.30 Timo Hännikäinen kertoo kirjastaan Ilman ja suhteestaan Michel Houellebecqiin. Olen luullut osaavani ranskaa kohtuullisen hyvin, mutta Michelin sukunimen oikeasta ääntämisestä olen ymmällä. Nolottaa jo etukäteen. Ehkä voisin yskäistä sanan kohdalla jotenkin luontevasti. Toisaalta suurin osa yleisöstäkään ei taida taitaa Houellebecqiä oikein lausua. Mutta mitä jos Antti Nylén ilmestyy paikalle? 

Tulosvastuullisena organisaationa Kirjaamo raportoi päättyneen viikon menot ja tulot.

1. Maanantain Voimalassa Kirjaamo puhkui Mikkosista ja muista kuumottavista ihmiskunnan ongelmista. Mukana väännössä oli mm. Kalle Haatanen.

2. Tiistaina Kirjaamo naamaili filosofisen aikakauslehden niin & näin’in POP-teemanumeron julkkareissa. Tilaisuus oli filosofianhistoriallisesti merkittävä. Samoissa pippaloissa oli läsnä analyyttisen filosofian suurmufti Ilkka Niiniluoto ja mannermaisen vastafilosofoinnin keskushahmo Hannu Sivenius. Koulukuntaerot ovat selvästikin liudentumassa. Kirjaamon kainaloon tarttui lehden kirjasarjan uusin, Miguel de Unamunon Traaginen elämäntunto. Sopivaa luettavaa Kirjaamon pojille, tunnettuja pakanoita kun ovat.

3. Keskiviikkona käväisin lähikirjakaupassani Mariankadulla. Kauko Röyhkä kertoi uudesta romaanistaan ja Pertti Jarla tuoreesta Fingerpori-albumista. Kirjaamo hankki jälkimmäisen kokoelmiinsa ja järkytti Jarlan kertomalla lukevansa Fingerporia tyttärensä kanssa.

4. Perjantaina oltiin vakavia ulkoministeriössä ihmisoikeusasioiden neuvottelukunnassa. Illalla Kirjaamo juhlitsi Kati Neuvosen Nakun ilmestymistä. Vuoden 2003 Motmotin debytanteista ovat nyt kaikki julkaisseet oman kokoelman, mikä on hyvin.

Kirjaamo juhlitsee 3-vuotiuttaan. Blogistanissa se on jo kelpo ikä. Tämän kunniaksi Kirjaamon Toimeenpaneva keskuskomitea päätti aloittaa uuden kirjoitussarjan: Juristikirjailijat, nuo epäreilusti unhoitetut.

Sarjan aloittakoon Dr. iur Johann Wolfgang von Goethe, mihin valintaan ehkä vaikutti se, että muudan kirjallisuusihminen kutsui minua kerran ’Kruununhaan Goetheksi’. Imarruin, vaikka vaistosin jonninmoista virnettä.

Goethella ei mene Suomessa hyvin. Verrattuna takavuosiin hän on tyystin marginalisoitunut. Joku ehkä juuri ja juuri muistaa Nuoren Wertherin kärsimykset. Tämä maineenmenetys näyttää, miten taloudellis-yhteiskunnalliset suhdanteet ehdollistavat taidetta. Aina vuoteen 1945 asti Goethe oli suomalaisessakin kulttuurissa kaikkien tuntemaa kaanonia, nyt samassa asemassa on Shakespeare. Tuhoisinta Goethen Suomen-maineelle on ollut V. A. Koskenniemen Goethe-ylistys.

16-vuotias Johann Wolfgang aloitti oikeustieteen opinnot Leipzigissa vuonna 1765. Perimätiedon mukaan hän vetelehti lähinnä kirjallisuuden luennoilla ja keskittyi riekkumiseen. Goethe päätyi kuitenkin myöhemmin töihin tuomioistuimeen ja lopulta virkamieheksi Weimariin. Vuonna 1779 hän sai arvonimen salaneuvos, joka herättää minussa suurta kateutta. Goethen väitöskirjaa ei aluksi hyväksytty sen skandalöösiyden vuoksi; teoksessa kyseenalaistetttiin Raamatun kymmenen käskyn asema ja status, mistä ei moni tykännyt. Pysyvin jälki Goethesta lienee näytelmä Faust, joka on osa pitkää Faust-traditiota. Suomeksi on viimeksi ilmestynyt Italian matka.

Jos en paremmin tietäisi, luulisin, että kyseessä on WSOY:n markkinointiosaston tempaus. Ei taida olla. Putinistinuoret eli Nashi-järjestö saapuu Suomeen osoittamaan mieltään Sofi Oksasen ja Imbi Pajun julkkareiden tiimoilta. Dosentti Johan Bäckman on asiasta aktiivisesti tiedottanut ”Suomen antifasistinen komitea” -nimisessä blogissa. Tiedoksi: antifasismi ei tässä yhteydessä tarkoita kriittistä suhtautumista Venäjän nykyjohtoon, vaan sen puolustamista.

Kirjaamon salskeat sananvapaussoturit suuntasivat tänään Valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan. Ministerit Stubb ja Brax järjestivät kansalaisjärjestöjen kuulemisen valmisteilla olevasta ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta. Suomen Pen oli päättänyt sanoa sanansa ja sanoikin.

Tilaisuuden tunnelma oli rento ja aitoa dialogia syntyi. Kaikesta hyvästä oli ylitarjontaa kuten aina kun ihmisoikeusväki kokoontuu. Suomen Pen keskittyi rooteliinsa eli sananvapauteen ja lausui näin. Tiedotusvälineet ovat, tietty, noukkineet kannanotosta lähinnä sen kuohuttavimman aiheen, esmes. täällä  ja täällä. Täällä sen sijaan vähän toisin.

Sitä tulee. Vuoden 2006 esikoisrunostelijaveljeni ja -sisareni pukkaisevat toisia kokoelmiaan. Ville Hytösen Idän musta joutsen ja Marianna Kurton Maisemasta läpi tulivat aivan juuri. Romaanilla debytoinut Helena Kallio vaihtoi runolle: Kalarakastaja näki maailman muutama viikko sitten. Silja Järventausta ehti ponnistaa toisensa jo viime vuonna. Huhujen mukaan runovuodesta on kehiytymässä muutenkin ylenpalttisen runsas.

Nuoren Voiman Liiton talvipäivien yhteydessä julkaistiin Runot 2009, Suuren runokilpailun tulokset kirjana, kovissa kansissa peräti. Paikalla liikuksinut Kirjaamon agentti salli itselleen kerrottavan, notta perinteinen J.H. Erkon kilpailu on menettänyt asemansa uudelle kilpailijakilpailulleen. Ensimmäisen Suuren runokilpailun (2006) menestyneimmät ovat jo esikoisensa julkaisseet ja hyvinkin voi uudesta katraasta leipoutua kirjan tekijöitä. Juhlat olivat mitä rempseimmät, voittajat lauteilla, jouhikonsoittoa, Kaisa Ijäs ja Sirkka Turkka ja loppuun vielä Vallilan Tangoa. Kivat pidot.

Suomen Penissä kuohuu, kirjoittavat. Kirjaamon oikeustaistelijaosaston salskea edustaja on ehdolla järjestön varapuheenjohtajaksi. Jos olet Penin jäsen, tule kokoukseen torstaina 26.2. klo 17. Sananvapaus on tärkeää, tuumii myös Kirjaamon kolumniosasto.

Onneksi kirjallisessa maailmassa on muutakin kuin kuluttavia vääntöjä, esimerkiksi kivaa pippalointia. Lauantaina 28.2. Nuoren Voiman Liiton perinteikäs Talvipäivä Kulttuuritehdas Korjaamolla, Töölönkatu 51 B, klo 18 alkaen. Tuu! Tarkempi ohjelma täällä.

Täällä Kirjaamon Iberian kirjeenvaihtaja, Nerja, Andalusia.

Häpeilemättomän kulttuurivähäisen aurinkolomailun hauskin yllätys oli kartta. Piskuisesta Nerjan kaupungista löytyi sellainen ihme kuin runoilijalähio, kaupunginosa nimeltään Barriada de los Poetas. Kaikki kadut kantavat jonkun runoilijan nimeä, Lorcasta alkaen, tietty. Terkkuja Helsingin ja muiden kaupunkien luottamushenkilöille, Runoilijanlahti voisi olla hyvä uuden asuinalueen nimi; ja kadunnimet Laitisen Suomen kirjallisuuden historiasta.

Lukuseuranani ovat olleet Katja Ketun Hitsaaja ja Kirsi Poutasen Café Kurskin naiset. Rullaavat, hyvin. Hitsaajan itämerellisivalolaiset hyytävyydet tarjoavat toimivan vastavalon etelänimmeisten pällistelyyn. Ja Poutasen kokoelman mainio ensimmäinen jakso Inkvisitio tangeeraa Espanjan historian synkkien vaiheiden kanssa.