Maaliskuu 2006
Monthly Archive
To 30 Maa 2006
Kirjoitti Jarkko osiossa
BlogitustaKommentteja

Istuin eilen kahvilassa Helena Sinervon kanssa. Vaihdoimme kirjoja, annoin Vuosikirjan ja sain Helenan uusimman, Tilikirjan. Helena ei ole aivan syytön siihen, että olen saanut kirjoitettua jotain julkaisukelpoista. Hän takoi päähäni kirjoittamisen aakkosia Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa jokunen vuosi sitten, toki muitakin asiansa osaavia opettajia oli ohjailemassa.
Tilikirja on syntynyt rinnakkain Finlandia-palkitun romaanin Runoilijan talossa kanssa; siellä sun täällä tekstit sivuavat ja koskettavat toisiaan. Helmiä molemmat.
Kirjaamon arkisto-osaston tiedotuksia: Uusin lisäys on Kulttuurivihkojen numerossa 6/2005 ilmestyneet runot, täällä. Osa niistä on myös Vuosikirjassa, mutta eivät kaikki.
Ke 29 Maa 2006
Kirjoitti Jarkko osiossa
Blogitusta[4] kommenttia
Solar Films on lykkäämässä suunniteltua Mannerheim-elokuvaa, koska julkista rahaa ei olekaan tulossa kuten toivottiin. Hyvä homma.
Mannerheim-kultti on suomalaisuuden synkin puoli. Jotenkin on surullista, että kansallissankarina pidetään hädin tuskin suomea osannutta aatelishienostelijaa joka johti kansakunnan halkirepäisseessä sisällissodassa toista osapuolta. Ja yleensäkin, sotilaiden ihannoinnissa on jotain sairasta, siis ihmisten, joiden ammatti on toisten ihmisten tappaminen. Suomen historiasta löytyisi rakentavampiakin hahmoja, vaikkapa tämä täti.
Kirjaamon arkisto sen kun pullistuu. Lisäsin sinne äsken Nuoreen Voimaan taannoin kirjoittamani arvostelun Rimmis-Mikon Pussikaljaromaanista.
Su 26 Maa 2006
Kirjoitti Jarkko osiossa
BlogitustaKommentteja

Kirjan julkkarit olivat ja menivät, kiitos kaikille vieraille! Mikko Rouhiaisen ja Minna Ranuan duo Varna esitti folkhenkisiä sävellyksiään mm. Södergranin ja Saarikosken teksteihin. Aivan mykistävän hyvä. Muistaakseni luin myös itse jonkun runon. Seuraava päivä oli hivenen sumea, mutta nyt alan jo olla tajuissani.
Lisäilen kirjaamon Kirjoituksia -osioon pikkuhiljaa vanhoja tekstejäni. Äsken pistin sinne yhden varhaisista runoistani, jolla osallistuin Unelmat ja naamiot -runokilpailuun vuonna 2003. Sain kunniamaininnan ja runon kirjaan. Saman runon viilailtu versio päätyi myös Vuosikirjaan, mutta alkuperäinen on nyt luettavissa täällä.
To 23 Maa 2006
Kirjoitti Jarkko osiossa
Blogitusta[2] kommenttia

Huh! Siinä se nyt on. Esikoisrunokokoelmani Vuosikirja ilmestyi. En vielä uskalla lukea sitä, panovihreitä on ties kuinka paljon. Tai ei ehkä sittenkään, kustannustoimittajani on (tai oikeastaan ovat, kerron joskus) mitä ammattitaitoisimpia ja poistivat paitsi kehnoimmat runot myös virheet sun muut sekoilut.
Hei hei Vuosikirja. Et ole enää minun vaan lukijoiden omistuksessa, heidän (teidän?) luettavana, tulkittavana, inhottavana, rakastamana, kyllästyttävänä, hyllytettävänä. Täältä sitä saa.
Ma 20 Maa 2006
Kirjoitti Jarkko osiossa
BlogitustaKommentteja

Jarkko taas verkossa!
Kirjaamo on Jarkko Tontin uusi blogi & verkkosivusto, joka jatkaa edesmenneen Puhinan & Puhkun perinteitä. Ulkoasu työstyy vielä söpömmäksi, nyt tekstit puhukoot enemmän kuin tuhat kuvaa. Lisäilen vanhoja rykäyksiäni tänne pikkuhiljaa.