Monthly Archive for huhtikuu, 2006

Peep Show

kirjamessut.gif

Vappu lähenee, huomaan vastaavani ’kyllä’ outoihin ehdotuksiin.

Kustantajan markkinointiväki kysyi minua ensi syksyn kirjamessuille spektaakkeliin nimeltä Poetry Peep Show:

”Poetry Peep Show on uudenlainen runoshow, joka järjestettiin viimeksi kirjamessuilla kaksi vuotta sitten, 2004. Lavasteena on ”peep-koppi”, joka on sisustettu itämaiseen tyyliin. Yksi runoilija kerrallaan on kopissa, ja kuulijat voivat varata haluamalleen runoilijalle 3-5 minuutin aikoja. Kuulija valitsee runoilijan esillä olevista runokirjoista haluamansa tekstin, jonka runoilija esittää hänelle kopissa kahden kesken. Kopin ovella on ”henkivartija”, joka päästää kuulijat vuorollaan koppiin ja ilmoittaa, kun runohetki päättyy. Kopin luona on ”puputyttö”, jolta ajat varataan.”

Mitä sitä ei hyvän asian puolesta tekisi, runouden? Sanoin kyllä, vaikka hivenen arvelutti.

Privaattipalveluksia siis tarjolla, kirjamessuilla nähdään, lokakuussa.

Sankarillista

Osallistuin vuosi sitten Karjalan sankarit -runokilpailuun, jonka järjesti Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys. Sinänsä outoa, koska olen olen asunut elämäni asfaltin ja kivitalojen keskellä, Helsingissä, Berliinissä, Brysselissä, Tampereella ja Edinburghissa. Mitä tekemistä minulla on maaseudun kanssa?

Aika vähän, tai sitten todella paljon. Joku tuntematon sukulainen nimittäin otti yhteyttä ja kertoi selvittäneensä juuriamme. Sain tietää, että ensimmäinen tunnettu esi-isäni oli Anders Tontti, joka asui Laatokan rannalla 1600-luvulla, bonde ja kalastaja. Selvisi myös, että Laatokan rannalla isänpuoleiset esivanhempani asuivat sukupolvesta ja vuosisadasta toiseen aina vuoteen 1944 saakka, kunnes tunnetuista syistä joutuivat muuttamaan länteen. Runon paikka, selvästi.

Sain kilpailussa kolmannen sijan ja hämmentävän muhkean summan rahaa. Järjestäjien taustalla häärineellä Maaseudun sivistysliitolla tuntuu riittävän rahaa kuin tukiaisviljelijöillä konsanaan.

Runo tuskin päätyy mihinkään kirjaan, joten julkaisen sen täällä:

Nousee verkkoon ahven! Nousee tähkä, nousee

Auringon kehrä, lännestä nousee

pelko

nousee lännestä ja idästä pelko

minä työnnän veneen yöllä Laatokan aaltoon

yö on äiti, muisto ja soppi

aalto on koti

aalto on syli

pehmeä kuolema, musta

aina odottaa, ahven on kalaksi nainen

ystävä on kalan nimi eikä sankareita ole

koskaan ollut

on veitsi kurkulla kirjoitettuja valheita

miekkatarinoita idästä ja lännestä

sankarin saappaassa on vettä

ilmaa suussa ohuita

sanoja lauseita ilman pisteitä isoja

kirjaimia kronikoitsijan housut roikkuvat!

Mutta minä teen työn, työn minä teen veneessä

yksin ja kaksin, pojan

kanssa minä nostan Laatokasta

ahvenen, kuhankin minä tuon pöytään valkoisen kullan.

Ja loput minä myyn, sen ahvenen

myyn torilla, myyn matkalla suoraan kärrystä Viipurissakin

minä myyn Viipurissa Pietarissa

loput ja poika saa leivän päälle keltaista voita, emäntä

punaruutuisen huivin ja olutta minä en juo vain

sankarit juopuvat, valehtelevat eikä kukaan heitä

huomenna muista, miekkamiehiä, keihäsmiehiä, tykkimiehiä, aatteen

miehiä, hallintomiehiä, istumamiehistä vain

laulajat me muistamme

Laatokka kuuntelee vain lauluja

vain laulu

voittaa kalastamisen

vain laulu voittaa

kaiken se voittaa

kaiken se muistaa

kaiken se kuulee

antaa anteeksi

kaiken se antaa tulla mukaan

lauluun mahtuu

kaikki.

Manner ja minä

Minua pyydettiin Eeva-Liisa Manner -seuran hallitukseen ja sihteeriksi. Suostuin. En vain siksi, että ELM:n runot ovat vaikuttaneet omaan kirjoittamiseeni, vaan siksi, että jotenkin olen kokenut salaperäistä yhteisyyttä hänen kanssaan.

No ensinkin Tampere, entinen kotikaupunkini, jossa Mannerkin asui. Kävin koulua Tampereen Klassillisessa lyseossa muutama sata metriä Mannerin kodista Ojakadulla. Koulukaverini Mira asui Mannerin asunnon alakerrassa ja joskus Miran luona liian makeaa valkoviiniä koululaisjoukolla särpiessämme muistan kuvitelleeni Eeva-Liisan tassuttelemaan yläkertaan. Mira pyysi haastattelua johonkin kouluesitelmään mutta ELM sanoi kai ei, muistaakseni.

Manner kirjoitti menettämisestä ja poissaolosta, jonka taustalla on monien mielestä lapsuuden kokemus Viipurin kadottamisesta. No, minun isäni oli Karjalasta paenneita hänkin, mistä juontuu kummallinen sukunimeni ja paljon muutakin. Ja sitten vielä se, että Mannerilla oli kesähuvila Kangasalla, jossa hän paljon kirjoitti. No tietysti, niin on minullakin.

Kaikki tämä on toki vain astrologissävytteistä loitsintaa, joka kertoo lähinnä siitä, että toivon joskus kirjoittavani yhtä kirkkaasti kuin Eeva-Liisa.

Arvosteluja Vuosikirjasta on alkanut ilmestyä, mm. täällä.