Monthly Archive for toukokuu, 2006

Klippo

Klippologo.jpg

Aristoteleen mukaan onni (eudaimonia) syntyy siitä kun ihminen käyttää kykyjään järjen (logos) ja hyveen (arete) mukaisesti. Minä sen sijaan vakuutuin viikonloppuna, että onni on uusi Klippo Comet –ruohonleikkuri.

Klippo on toki kallis, 2-3 kertaa hintavampi tavallisiin surisijoihin verrattuna. Eikä se kummalliselta näytä, halvat perusvemputtimet ovat muovikuorineen paljon näyttävämpiä, ainakin kaupassa. Mutta kun päästään tosihommiin nilkkoihin asti nousevalle vihreälle veralle, vain Klippoon voi luottaa. Ihmeellisintä on nurmikon katoaminen. Se ei jää klönteiksi pitkin kenttää, vaan silppuuntuu nuuskaksi ja leviää näkymättömiin. Vain yksi asia harmittaa: Menneet vuodet jotka kuluivat Stigojen sun muiden lelujen kanssa tuhratessa; hajoilevat osat, ruohon tukkimat terät, hirmuiset huoltolaskut.

Täysmetallinen  runko, kestää pari sukupolvea eteenpäin, väsymätön Briggs Stratton moottori. Siinä se on.

Laukauksia Snellmaninkadulta

Snellman.jpg

Snellmanista vouhkaavat. Ajattelijana en ole pitänyt häntä juuri minään ja silloin olisi parasta ohittaa koko aihe. Mutta kun kuitenkin asun hänen nimikkokadullaan, niin lienee aika sanoa jotain.

Yliarvostettu filosofina hän ainakin oli. Snellman lähinnä popularisoi oppi-isänsä Hegelin oikeus- ja yhteiskuntafilosofiaa, omaperäiseen ajatteluun hän ei kyennyt. Tämä kyllä riittää maineeseen Pohjan perukoilla, silloin ja nykyään.

Enemmän kuin Snellman sinänsä minua jurppii Snellman-juhlavuosivouhotus ja siihen liittyvä suurmiespalvonta, patsastelu ja paukuttelu. Yleensäkin pitäisi puhua filosofiasta, ei filosofeista; politiikasta, ei poliitikoista; kirjallisuudesta, ei kirjailijoista.

Snellmanin kirjoituksista huokuu yleinen konservatiivisuus, nationalismi ja naisten väheksyminen. Näin hän kirjoitti Naisen sivistyksestä vuonna 1844:

”Meidän tarkoituksemme ei voi olla vaatia naiselle niitä oikeuksia, joita viime aikoina on ruvettu yhteensä sanomaan naisemansipatsiooniksi. Tämä kumoaa perheen ja samalla sen yhteiskunnan, jonka sisällä yleiset ihmisoikeudet voivat tulla naisen hyväksi. Sillä perheen ulkopuolella hän välttämättä joutuu saman kohtalon alaiseksi kuin heikompi yleensä: vahvemman kukistettavaksi ja häntä palvelemaan sekä joutumaan häviöön.”

Joidenkin mielestä ei voi vaatia liikoja, ihmiset ovat oman aikansa lapsia, fiksuimmatkin, eikä heitä voi arvioida meidän arvojemme mittapuulla. Snellmania tämä ei auta. Melkein samoihin aikoihin, 1869, John Stuart Mill kirjoitti kirjassaan The Subjection of Women:

”The object of this Essay is to explain as clearly as I am able grounds of an opinion which I have held from the very earliest period when I had formed any opinions at all on social political matters, and which, instead of being weakened or modified, has been constantly growing stronger by the progress of reflection and the experience of life. That the principle which regulates the existing social relations between the two sexes ? the legal subordination of one sex to the other ? is wrong itself, and now one of the chief hindrances to human improvement; and that it ought to be replaced by a principle of perfect equality, admitting no power or privilege on the one side, nor disability on the other.”

Suomen historiassa on kiinnostavampiakin Johaneita kuin Snellman, ks. Runoilija kansallisfilosofin kourissa. niin & näin 4/2005.

Kevättä housuissa

housut.JPG

Lähdin aamulla juuri ja juuri heränneenä kävelemään töihin. Taivaalla oli outo valoilmiö, jota en ollut nähnyt kuukausiin, kirkas valopallo. Lämmintä. Suomalaiset oli piilotettu jonnekin ja tilalle oli rahdattu joukko hyvin pukeutuneita, iloisia kaupunkilaisia Keski- tai Etelä-Euroopasta. Kaupunki oli kaunis ja totta.

Kaisaniemen puistossa oloni sen kun parani. Melkein jokainen vastaantuleva nainen hymyili minulle, katsoi silmiin, juuri sillä lailla. Lyhythameinen neito iski silmää. Huh.

Ohitin Kiasman ja ylitin Mannerheimintien. Sama jatkui, vastaantulijoiden kasvoille levisi hymy kohdatessamme. Ehkä he olivat kaikki ostaneet esikoisrunokirjani ja tunsivat minut ulkonäöltä. Hymyilin kaikille takaisin.

Kiivetessäni työpaikkani kiviportaita huomasin, että housujen vetoketju oli auki, paidan kulma roikkui sepaluksen aukosta ja lepatti tuulessa.

Toukokuu on kuukausista viides

aamulehti.gif

Jotkut virkistyvät keväällä, puhkuvat & puhisevat, minä vähenen, jaksu loppuu ja pöly menee nenän kautta päähän.

Tästä yleisestä saamattomuudesta ja notkoniskaisuudesta minua nosti Niina Hakalahden kirja-arvostelu Aamulehdessä 29.4.2006:

”Esikoisrunoilija Jarkko Tontti on poeta doctus, oppinut runoilija. Tampereelta helsinkiläistynyt Tontti on koulutukseltaan lakimies ja filosofi ja jo ennen debyyttiään saavuttanut paljon kirjallisella kentällä. Tontin runoja on julkaistu muun muassa Parnassossa, Tulessa & Savussa sekä runouden vuosikirja MotMotissa.

Antiikissakin poeta doctus yhdisteli eri tyylejä suvereenisti, ja näin tekee myös Tontti. Laajassa Vuosikirja-kokoelmassaan Tontti kirjoittaa ainakin ironisesti, vakavasti, lyyrisesti ja kollaasitekniikkaa hyödyntäen. Tontti ammentaa historiasta. Teoksessa keskeinen on Jacasser-hahmo, joka toisaalta on kuningattaren neuvonantaja 1500-luvulla, mutta toisaalta saa oikeissa töissä sähköposteja: ”Do you want to enhance your penis”.

Vuosikirja on hiottu esikoinen, joka monialaisuutensa vuoksi vaatiikin aika lailla lukijalta. Tontin runoilijanote kuitenkin palkitsee: ”Kun olin laikukas vanhus opin uudelleen lentämään” tai ”Kun näin elämäni ensimmäisen kentaurin lakkasin uskomasta”.