Kirjaamo

Noin. Käsikirjoitukset saapuivat siihen vaiheeseen, että on aikaa muuhunkin. En sano että valmiiksi, mikään teksti ei ole koskaan valmis, mutta tiettyyn välietappiin pääsin.

Nyt ehdin esim. pelehtiä poliksen asioiden parissa, aktivoitua taas yhteiskummallisesti. Eilen kokoustin Helsingin suomenkielisen työväenopiston johtokunnassa, jossa istun Sini Mannisen varajäsenenä. Helsingin työväenopisto on Euroopan suurin aikuiskoulutuslaitos, jossa opiskelee vuosittain 70 000 ihmistä. Ernomaisinta on se, että kyseessä on vapaa sivistys- ja harrastustoiminta. Ei tule tutkintoa, ei tuumaakaan periksi tulosvastuulliselle hyötyopiskelulle. Pään- ja kädentaitoja niiden itsensä takia. Jokavuotinen ilmoittautumisruuhka kertoo, että tätä halutaan. Ihmiskunnalla on vielä toivoa.

Mitä muuta näköpiirissä? Lupauduin mukaan tekemään Vihreän liiton 20-vuotishistoriikkia. Kirjoitan Osmo Soininvaaran puheenjohtajakaudesta eli vuosista 2001-2005. Hmm, lähihistoria on aina miinakenttä, politiikassa semminkin. Sanat pitänee asetella huolella.

Kirjallisella rintamalla pitäisi tuumia esitelmää Eeva-Liisa Mannerista, runottaren 85-vuotisjuhlia varten. Ja sitten lupasin kirja-arvioida äsken kupsahtaneen Arto Mellerin Kootut runot; keskityn tekstiin ja unohdan Mellerin rentturunoilijamaineen. Elävien runoilijoiden kirjoista en enää uskalla kirjoittaa, tuttujen tekemiset on parasta jättää muiden ruodittaviksi.

Tjah. Syksyn säpinät ovat alkaneet. Runoskenen voimanponnistus on Runokuu, monenmoista menoa siellä sun täällä. Kiirusta.

Eilinen Poetiikkakonffa oli ja meni, ja hyvin menikin. Sen jälkeen metakoimme Huvilateltalla, no kuunneltiin kyllä esim. Einoa ja Anjaa mutta paljolti naamailtiin ja höpötettiin tuttujen kanssa. 

Tänään ehdin kipaista Mariannan esikoisen julkkareissa, Helmessä, sopivan nimisessa ravintolassa, tosiaan.

Ja sitten tietysti Helsingin taiteiden yö, torstaina. Meitsi päätyy ainakin Rikhardinkadun kirjaston runoiltaan, ohjelman mukaan luen omiani alkaen 21.45.

Ja vielä. Launtaina isoa ryskettä Lasipalatsin aukiolla, koko päivä ääneen runostelua, minäkin muiden mukana  jossain vaiheessa, en nyt muista koska, täällä.

Tiistaina 22. elokuuta Vanhalla runouspuhetta, minä muitten mukana.

Olen ollut mukana myös järkkäämässä, mutta Leevi teki suurimman työn, kuten viime vuonnakin. Íso kiitos Leeville!

Ohjelma

Aamupäivä klo 10-12

Jesper Olsson: Perinne ja uudistuminen. Esimerkkeinä Ruotsin 1960-luvun konkreettinen runous ja 2000-luvun digitaalinen murros
Kommenttipuheenvuorot: Fredrik Herztberg, Miia Toivio, Caj Westerberg
Keskustelu

Iltapäivä klo 13-16.30: Runosta runoon -symposium. Puheenjohtajana Risto Niemi-Pynttäri

Klo 13-13.40: Yleisiä näkökulmia: kolme puheenvuoroa

Tere Vadén: Suomen kieli, Suomen mieli? Paikallisuus vs. kulttuuri-imperialismi
Leevi Lehto: Vaikutteiden paradoksit. Provinsialismi vs. maailmanrunouden mahdollisuus
Sakari Katajamäki: Runosta runoon ja pois. Teos, vastaanotto, herätteet
Keskustelua

Klo 13.40-13.50 Jaloittelutauko

Klo 13.50-15.00: Paavo Haavikon Kaksikymmentä ja yksi revisited

Anselm Hollo: Englannintajan sana
Johanna Pentikäinen: Kaksikymmentä ja yksi ja monta kontekstia
Kommenttipuheenvuorot:
Rachel Blau Du Plessis (USA)
Jarkko Tontti: Runo ja narratiivisuus

Klo 15-15.20 Kahvitauko

Klo 15.20-16.30 Omat ja vieraat vaikutteet uusimmassa suomalaisessa runossa

Kommenttipuheenvuorot: Jukka Koskelainen, Piritta Maavuori, Teemu Manninen
Keskustelu

Jesper Olsson on ruotsalainen kirjallisuudentutkija, jonka väistöskirja Alfabetets användning, Konret poesi ock poetisk artefaktion i svenskt 1960-tal (OEI Editör) ilmestyi vuonna 2005. Olsson kuuluu OEI-runouslehden toimituskuntaan ja on Svenska Dagbladetin kirjallisuusarvostelija. OEI:n elokuussa 2006 ilmestyvän numeron teemana on uusi suomalainen runous.

Sakari Katajamäen ja Johanna Pentikäisen toimittama Runosta runoon (WSOY 2004) on viime aikojen tärkeimpiä ja keskustelluimpia runoutta koskevia  kirjallisuustieteellisiä puheenvuoroja Suomessa. Teoksessa 15 tutkijaa ja runoilijaa käsittelee suomalaisen runouden yhteyksistä länsimaiseen kirjallisuuteen.

Paavo Haavikon Kaksikymmentä ja yksi (1974) ilmestyy lähiaikoina englanniksi Anselm Hollon käännöksenä. Johanna Pentikäinen on väitellyt Haavikon ”myyttisistä teoksista” ja kirjoitti Kaksikymmentä ja yksi -runoelmasta Runosta runoon -valikoimassa.

Rachel Blau Du Plessis on amerikkalainen runoilija ja feministinen kirjallisuudentukija, jonka tuoreimmat teokset ovat Genders, Races, and Religious Cultures in Modern American Poetry, 1908-1934 (Cambridge University Press, 2001) ja DRAFTS. Drafts 39-57, Pledge with Draft, Unnumbered: Précis (Salt Publishing, 2004).

Ensimmäinen Helsingin Poetiikkakonferenssi järjestettiin elokuussa 2005.

Vuoden 2006 konferenssin suunnittelutyöryhmään ovat kuuluneet Leevi Lehto (vetäjänä), Antti Arnkil, Anna Hollsten, Janna Kantola, Olli Sinivaara, Miia Toivio ja Jarkko Tontti.
 

Yhdysvalloille, Venäjälle ja Iso-Britannialle natsit ovat olleet kullanarvoinen lahja.

Vuosikymmenestä toiseen nämä maat ovat hyödyntäneet - ja hyödyntävät yhä - sädekehää, jonka ne saivat taistelullaan myyttistä pahaa vastaan. Viimeksi Irakin sodassa Saddam Husseinia verrattiin Hitleriin. Tunkkaista. Ikäänkuin ”pahan” vastustaminen oikeuttaisi mitä tahansa, Guantanamon ja Siperian vankileirit, Dresdenin siviililien pommitukset, ydinasehyökkäykset Hiroshimaan ja Nakasagakiin, massiivisen urkintakoneiston luomisen ja ihmisoikeusloukkaukset ”turvallisuuden” nimissä.

Jälleen kerran tämä sädekehäpolitikointi nousi esiin kun Nobel-kirjailija Günter Grass tunnusti olleensa 17-vuotiaana Waffen-SS -joukkojen jäsen kahden kuukauden ajan keväällä 1945. Yhdysvaltojen lehdistössä hänet nimettiin välittömästi ’Hitlerin palvelijaksi’. Puolalaiset vaativat Nobel-palkinnon peruuttamista.

Minä sen sijaan olen sitä mieltä, että viisastuminen on sallittua, jopa suotavaa. Olen itse ollut 17-vuotiaana täydellinen pahvipää. Samosin ensin partiolaisena sitten armeijassa pitkin metsiä ja olin ylpeä suomalainen, isänmaallinen ja ties mitä. En tajunnut yhtään mitään yhtään mistään.

Hyvä Günter! Minusta Grassin kirjalliset ja yhteiskunnalliset puheenvuorot eivät hänen menneisyydestään miksikään muutu. Toki hän olisi voinut tehdä selkoa nuoruutensa idiotismista aikaisemmin, myöntää että mokattua tuli. Mutta silti: Puhuttakoon asioista, argumenteista ja mielipiteistä, ei ihmisistä ja menneisyyksistä. Olen Grassin kanssa monessa eri mieltä. Hänen myöhäisikänsä keskeisideologia, sosiaalidemokratia, ei todellakaan ole ongelmaton tulokulma maailmaan. Ikuisen talouskasvun myytti yhdistettynä eliittiduunarien häikäilemättömään edunvalvontaan on kaikkea muuta kuin tavoiteltava poliittinen malli. Mutta tätä vastaan käyn asia-argumenteilla, en sillä perusteella että 17-vuotiaan Grassin kauluksessa oli kahden kuukauden ajan Waffen-SS:n merkki.  

Hieven myöhästyneenä vastaukseni Anita Konkan haasteeseen, kirjakyselyyn. Eilen piti jo kirjoittaa, mutta kustantajan syyskauden avajaispippalot (Kemppisen oiva analyysi niistä on täällä) venähtivät ja äsken sain jo kirjoitetuksi, kun sähkökatko tuhosi tulokset. Mutta tässä.

1. Kirja joka muutti elämäsi?

Martin Heideggerin Oleminen aika. 1900-luvun filosofian merkittävin teos, jonka lähiluku minun osaltani johti mm. siihen, että kiinnostukseni filosofiaan väheni isosti. Suurin osa muista sen nimikkeen alla tehdyistä teksteistä tuntui Olemisen ja ajan jälkeen merkityksettömältä jupinalta.

2. Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?
Seitsemän veljestä, aikas ernomainen kirja.

3. Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
James Joycen Odysseus. Jos en joudu autiolle saarelle, en koskaan saa sitä loppuun.

4. Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.
Stanislaw Lemin Kyberias. Hillitöntä verbaalipommitusta, scifi-klassikko. Parasta mitä reaalisosialismi sai aikaan.

5. Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?
Imre Kertész: Kieli maanpaossa. Nyyh. Maailma on paha, ja ihminen.

6. Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?
J. Tontin Kootut teokset, 20 osaa.

7. Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?
Pakko pistää kaksi: Raamattu ja Koraani.

8. Kirja jota parhaillaan luet?
Pentti Saaritsa: Pohjakosketus. 30 vuotta runoa. Runoja 17 kokoelmasta 30 vuoden ajalta. 60-luvun surrealistisia, 70-luvun yhteiskummallisia ja viime vuosikymmenten pieniä runoja.

9. Kirja jonka aiot lukea?
Paavo Haavikon näytelmän Sulka. Kirja tuijottaa minua hyllystä jotenkin syyttävästi.

Huh! Koska sormet pysyt näppäimillä ja tee mahassa olen mitä ilmeisimmin selvinnyt kolmen päivän remennysmatkasta takaisin kotipesään. Ensin Pentinkulman päivät ja esikoiskirjailijaseminaari Urjalassa. Aivan nappis tilaisuus: älykkäitä, kauniita ja häikäiseviä esikoiskollegoja, tiukkaa kirjallisuuspuhetta ja hauskuttelua. Turun Sanomat kirjoitti meistä näin. Hyvin pelitti myös yleisötilaisuus J-P Koskisen ja Niina Hakalahden kanssa.

Hivenen jouduin livistämään etujassa Urjalasta. Toisaalta pääsin vain vähän myöhästyen mukaan Elinan häihin Kallioon. Sama kuin edellä, veikää väkeä ja kiivasta kivanpitoa. Paikalla pyörähtelivät ainakin senaattori Ojansuu, PK-sektorin Jussi, Minerva, Ville ja Veikko. Eri kivaa!

Nyt on väsy ja jomotus. Tutimaan, heti.