Kirjaamo

Hesarissa olleesta haastattelusta on tullut paljon palautetta. Kiitos niistä, osuvia. Olen ollut pitkään huviloimassa ja verkkoa vailla, joten blogaaminen ja Kirjaamoon jätettyjen kommenttien hyväksyminen on vähän takkuillut; ja vähän aikaa vielä takkuaa lisää kunnes taas palaan tuuliseen Reuna-Suomeen.

Kirjallisuus telkkarissa on vaikea laji. Muistan monta epäonnistunutta kirjallisuusohjelmaa joita katsellessa tunsin silkkaa myötähäpeää tekijöiden puolesta, yrittivät kai parhaansa. Sellaisia olen nähnyt useita myös ulkomailla.

Timo Harakan 10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa on onnistunut varsin hyvin. Se, että mukana ei ole kirjallisuuden ammattilaisia on ollut toimiva ratkaisu. Viimeisin jakso, jossa käsiteltiin Harriet Beecher-Stowen Setä Tuomon Tupaa (Uncle Tom´s Cabin, 1852), oli katsomistani mielenkiintoisin. Kirjaa kommentoinut Heikki Salo onnistui sanomaan kirjasta jotain oleellista ja rakentamaan nykypäivään sillan joka ei ollut keinotekoinen. Pallottelu Harakan ja Kortelaisen kanssa sujui. Hyvin!

Hivenen olen toki jäävi. Olen fanittanut Heikki Saloa ja Miljoonasadetta jo kauan, jostain 80-luvulta. En vähiten siksi, että Salon sanoitukset ovat parhaimmillaan runoa, ei mitään ailavjuubeibiä.

Täällä sitä ollaan, Kuhmossa. Kaupunki on isompi kuin arvasinkaan; tasokas kirjakauppa ja muutenkin ihan vekkulia.

Havaintoja: Hätkähdyttävän monella ulkomaalaisella miesmuusikolla on käkkäräiset, pitkät tai puolipitkät hiukset. Runoilijapartiomme päivitteli tätä, mutta ei keksinyt onko kyseessä syy vai seuraus. Kulkeeko kamarimusiikkigeeni yhdessä käkkärähiuksisuuden kanssa vai aiheuttaako vimmainen musisointi hiusten käkkäröitymistä?

Silja Järventausta ja Jyrki Heikkinen esiintyivät eilen, hyvin. Minä huomenna Ville Hytösen kanssa. Anja Erämaja on juontanut runoillat näpsäkkään tapaansa ja kaitsenut meitä ensikertalaisia muutenkin.

Lisäys to 19.7. Yllätysohjelmanumero ilmestyi keskiviikkoiltaan: Pulkkis-Riikka kutsui runoilijat vanhempiensa kesämökille Kuhmon kupeeseen.  Eri kivaa: kuumaa ruokaa ja saunaa, viileää järveä ja juomaa. Riikan vanhemmilta kuulimme kuhmomuisteluita festarin alkuvuosilta.

Helsinki kesällä kaunis, ja Kangasala, Tampere kans. Palasin juuri Reuna-Suomeen ja ihqua on, ja on ollut.

Pari huomiota: 1. Linja-autoissa eli busseissa matkustavat lähinnä naiset. Olin klo 17.50 Kangasalta Helsinkiin lähtevän vuoron ainoa miesmatkustaja. Suurin osa äijistä tarvinnee edelleen oman auton munan- tai ties minkä jatkeeksi. 2. Kotona on hulppeampaa kun on ollut pitkään poissa; jotenkin viehkoa ja muutenkin kivaa. 3. Dialektiikka on totta. Maaseutu on totuus kaupungista ja päinvastoin. Kruna on landen jälkeen entistä kauniimpi.

Muuta? Alan toipua kirjan valmistumisesta. Ensimmäiset rivit seuraavasta syntyivät viime viikolla, toivon.

Tiistaina suuntaan taas metsään. Nimittäin Kuhmoon, missä olen Hytös-Villen, VT:n, Anjan ja Siljan kanssa rykimässä runoja. Musiikkifestari on saanut runotäydennyksen, heh.

Kun on asunut jokusen kesäpäivän pöpelikössä, siirtymä ihmisten ilmoille vaatii erityistoimia. Matkasin eilen huvilalta Tampereelle koska tänään olen rykimässä runoja Viitapiirin järkkäämässä Runopihassa. Entinen kotikaupunkini näytti samanlaiselta ja erilaiselta kuin joskus ennen. Hmm.

Toisin kuin Helsingissä, missä Stockmannilta saa kaiken sen mitä ei tarvitse, Tampereella Sokos on tavarataloykkönen. Suuntasin sinne mitä tärkeintä erityislaitetta ostamaan.

Koska hiusmallini on kekkonen, joudun huolehtimaan siitä koko ajan. Leikkuri unohtui Helsinkiin, ja pakko oli siksi haeksella uutta Tampereelta. En halua karvapäänä esiintymään. Mutta käteviä hiustrimmereitä ei myytykään sellaisenaan, vaan muuta rompetta tuli kytkynä. Mm. en-sano-minkä-näköinen puikulanmuotoinen pörisijä nimeltään Nasentrimmer eli Tondeuse nez et oreilles. Nenäkarvanpoistaja, tekee selvää myös kiusallisista korvahaituvista. Työnnellessäni tätä patterisurisijaa ruumiinonteloihini tulin ajatelleeksi, että kuinka olen voinut ilman tällaista selvitä tähän asti.