Kirjaamo

Kirjallisuudella tulee harvoin isosti pätäkkää, siis ainakaan kirjailijalle. Ehkä siksi iso osa kirjaväestä toimii vaihdantatalouden piirissä, minäkin. Omaa kirjaansa saa aina kasan ilmaiseksi. Vakiintuneen tavan mukaan ilmaiskappaleita vaihdellaan kavereiden kanssa. Tämä on kivaa, semminkin kun näin pysyy uusimman kirjallisuuden kelkassa, halvalla.

Äskettäin olen vaihdoilla saanut Miian, Helenan ja Jounin tuoreet kokoelmat. Juuli N., Itkos-Juha, Rimmis-Mikko, Haapis-Vesa ja Essi H. lupasivat myös omansa.

Uupuneena mutta sitäkin onnellisempana Kirjaamon Kaliningradin retkikunta palaa kotiin. Entisen Königsbergin runofestarit olivat mitä runsaimmat, paikallisten starojen lisäksi runoilijoita ympäri Venäjää ja mausteena ulkkarivahvistuksia. Taloudellisesta ja poliittisesta ahdingosta huolimatta Venäjän nuori runoskene on vimmaisen vireä.

Lähtökohtaisesti on aina mukavaa olla ihmisten kanssa jotka eivät osaa englantia. Maailmassa on aivan liikaa englantia (kuten olen jo joskus puhkunut). Joitain viestejä luulen välittäneeni ja vastaanottaneeni könkköisellä saksallani, ranskallani ja ruåtsillani. Heilutin jäseniäni ja ilmehdin. Tulkkaus auttoi pahimissa paikoissa. Mutta jotain ikävää suurvaltamentaliteettia siinä on, että osa venäläisistä ei osaa mitään vierasta kieltä. Jotain samaa kuin monissa jenkeissä ja briteissä.

Neljän päivän haahuilun perusteella jaoin kaupungin arkkitehtuurin kolmeen kerrokseen. Hivenen vanhaa saksalaista Itä-Preussia, paljon kolkkoa neukkuestetiikkaa ja koko ajan lisää uusrikkaiden uhorakentamista, putinistista barbariaa. Isoja autoja, kyykistettettyjä kerjäläisiä, yksimielinen media.

Lisäys 31.8. Lisää Kaliningradista ja Venäjästä kolumnissa, täällä.

Sieltä tuli. Sain Luokkakokouksen lämpimäiskappaleen käsiini. Ja kuten tunnettua, samalla se myös irtoaa otteestani lukijoiden omaisuudeksi ja pähkittäväksi. Enää en voi sille mitään, lapsi lähti maailmalle.

Mitä tässä tilanteessa tehdään, paitsi tietysti kirjoitetaan seuraavaa? Lähdetään karkuun, tietty. Huomenna suuntaan Jukka Mallisen kanssa Kaliningradiin SLOWWWO 2007 -runofestivaaleille. Venäjää en osaa, mutta Jukka tulkkaa ja käänsi Sergei Zavjalovin kanssa runojani venäjäksi. Järjestäjien lähettämä Googlemap kertoo, että entisessä saksalaisessa Königsbergissä on jäljellä ainakin Immanuel Kantin hauta ja muutakin jännää. Ja hotelli nimeltään ’Patriot’, mikä taas ei kuulosta ollenkaan hyvältä.

Sitä ennen päätin ehtiä vielä Maikkarin Huomenta Suomen Kirja-aamun nauhoitukseen, tulee kai ensi viikolla ulos. Mistä saammekin erinomaisen aasinsillan linkata tänne, hauskimpaan näkemääni Youtube-pätkään ikinä, Maikkarin uutismokia.

Vaikka olenkin proosaan langennut rintamamarkuri, olen yhä hyvän puolella. Runous on korkein kirjoittamisen laji. Piste.

Kohta sitä saa. Ensi maanantaina lähtee nousuun Runokuu osana Helsingin juhlaviikkoja. Timmein ohjelma mitä olen nähnyt vuosiin, ehkä koskaan aikaisemmin.

Oma osani on vähäinen, tämänvuotiset julkaisijat ja vanhat konkarit ovat lauteilla kuten kuuluukin.

Tässä kuitenkin olen megessä, eli Kirjaamon tiedotusosasto esittää:

”Runollinen korttelikävely, teemana historia. Lähtö klo 18 Aleksanterin patsaalta, Senaatintorilta. Kruununhaan runokävelyn oppaina runoilija Jarkko Tontti ja museolehtori Sauli Seppälä. Osallistujamäärä rajattu, 40 ensimmäiseksi ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Sitova ilmoittautuminen 6.-17.8. ilmoittautumiset@nuorenvoimanliitto.fi 

Järjestäjät: Nuoren Voiman Liitto, Helsingin kaupunginkirjasto ja Helsingin Kaupunginmuseo”

Puuh. Väsymystä & yleistä kivistelyä, jota helle ei yhtään helpota. Kirjasyksy pyörähti käyntiin eilen Otavan perinteisillä pihajuhlilla, Uudemaankadun graniittilinnan sisäpihalla. Lempijuomaani oli tarjolla, ilmaista viiniä nimittäin. Kirjallista pähinää. Jatkot tuttuun tapaan kadun toisella puolella Ysibaarissa, joka tuli täyteen ja väki istahti kadulle. Invaparkkipaikka muuttui tuolittomaksi terassiksi. Jos joku olisi halunnut lohkaista ison loven kotimaiseen kirjallisuuten niin olisi vain hurauttanut city-maasturillä päälle. Paristakymmenestä kirjailijasta olisi tullut kerralla liiskaa. Muitakin kuin otavalaisia hipsi paikalle illan tummuessa, ainakin Eino ja Markku, ja ketä kaikkia siellä olikaan.

Sinne meni loma; tänään palasin stadiin. Kesä ei ole vielä loppunut, mutta minulla on pahoja aavistuksia senkin suhteen.

Jotenkin pöllämystynyt olo. Normaaliin, mitä se onkin, olemisen rytmiin päästäkseni lompsin heti Helsinginkadun uimahalliin, missä ähkin aikani raudan parissa ja uiskentelin sitten leppoisasti altaan päästä päähän pari kertaa, saunoinkin. Taas rokkaa, endorfiinissa on jeppistä lillua!

Varsinainen arki alkakoon ensi viikolla, silloin sorvin ääreen työhuoneelle.

Ai niin, Otavasta soittivat. Luokkakokous pullahtaakin maailmaan aikaisemmin kuin oli suunniteltu. Muutaman viikon päästä jo, viimeistään 23.8. kaupoissa, sanoivat.