Kirjaamo

Eilen tiistaiaamuna Otava tarjoili medialle brunssia ja kirjailijoita. Minäkin käväisin lavalla pönöttämässä Sannan, Riston, Sailan, Vesan ja Juulin kanssa.

Paikalla oli monia jotka näyttivät hyvin onnellisilta kun heitä kutsuttiin ’kirjailijoiksi’, kuten ’kirjailija’ Paavo Lipponen. Noh, jostainhan se raha on revittävä kustantajankin.

Tilaisuuden jälkeen simuloimme runoilijuutta siemailemalla kuoharia baarissa ja toisessakin. Kappelin blinit olivat erinomaisia, muistaakseni. Houkuttelin paikalle myös Pääskys-Markun, joka on viimeistelemässä syksyn romaania. Odotan isosti.

Tiettyä kivistystä päässä, mutta ei mahdottomasti. Kiltisti kymmeneksi kotiin.

9. tammikuuta tuli kuluneeksi 100 vuotta kirjailija ja filosofi Simone de Beauvoirin syntymästä. Ranskassa on kohuiltu asiasta joka suunnalla. Muun muassa Le Magazine littéraire - yksi maailman johtavista kirjallisista lehdistä - omisti tammikuun numeronsa de Beauvoirille. Näin hyvä.

En tiedä onko missään suomalaisessa kirjallisuus- tai kulttuurilehdessä tekeillä (tai jo tullut) Simonelle erityishuomiota. Melkeinpä jokaisen kotimaisen kulttuurilehden päätoimittaja on mies. Tämä voi johtaa kuuluisan feministin erityisen tarkkaan huomioimiseen; tai sitten unohtumiseen. On ne naît pas femme, on le devient (naiseksi ei synnytä vaan kasvetaan), sanoi Simone ja oli oikeassa. Samaa koskee mieheksi tulemista.

Viidennen roolin innoittamana kehun muutamaa kivaa blogia. On muitakin hyviä, mutta nämä ovat äskettäin minua innoittaneet:

1. Antiaikalainen. Kirjailija Tommi Melenderin mitä laadukkain blogi. Tekstit ovat huoliteltuja, kolumnimaisia. Ainoa asia, joka hivenen ihmetyttää on miksei Tommi ole taitoaan myynyt ja kirjoita näitä jonkin ison tai pienen median sivuille…

2. Anita Konkan sanat. Konkarikirjailija raportoi ja on mieltä. Kuvat myös mainioita.

3. Parnasson päätoimittajan Jarmo Papinniemen blogi on ammattitoimittajan työtä. Lyhyitä napakoita iskuja. Näin juuri.

4.Tietsikkapoika kun olen, Jyrki J.J. Kasvin puuhia & tuumia seuraan.

5. Jäljen ääni. Jyskyläläinen äidinkielenopettaja kirjoittaa kirjallisuudesta ja muusta.

6. Marko Hautala on äsken aloittanut blogaaja, hyvältä näyttää.

7. Risto-Niemi Pynttäri on verkkoproosasta äskettäin väitellyt, kannattaa seurata.

8. Susi on rajoilla; ja väsymätön.

9. Osmo on viisas.

10. Blogifilosofiaa, oivaltavasti, hyvää.

Kuningas on kuollut, eläköön Fingerpori. Jos jonkin yksittäisen ilmiön voi sanoa tiivistävän Suomen 1990-luvun, niin se oli sarjakuva Viivi & Wagner. Minäkin kuuluin siihen sankkaan joukkoon joka epäili Juban asentaneen kotiimme mikrofonit ja saaneen strippien ideat salakuuntelemalla elämäämme.

Vuosituhat on vaihtunut ja Juban sarja menettänyt tehojaan. Sen ohi on kirinyt Fingerpori, ainoa asia, jonka lehdestä luen jok’ikinen aamu. Joskus loppupäivä meneekin sitten tyrskähdellessä, esim. tälle, tai tälle.

Fingerpori jatkaa 80-luvulla parhaat iskunsa tehneen Pahkasian perinteitä, aivan selvästi. Pahkis oli Suomen Mihail Gorbatšov, se kertoi totuuden Kekkosslovakiasta ja aiheutti monta vallankumousta (esim. minun päässäni). Fingerporilta odotan ja toivon samaa, hyvältä näyttää tähän asti.

Pakkanen tuli Helsinkiin, mutta kirjakevät on jo alkanut. Monenmoista kiinnostavaa. Tammi julkaisee uuden painoksen Eeva-Liisa Mannerin kootuista runoista, mikä on oikein, hyvää ja kaunista. Runouslehti Tuli & Savun päätoimittaja Harry Salmenniemi pamauttaa maailmaan esikoisensa Virrata että.

Itse olen mukana äänikirjassa RUNOA!, joka lienee ensimmäinen laatuaan. Vai onko vastaava josssain ja joskus jo tehty, siis Suomessa?

Klassikko-osastolla WSOY julkaisee ainakin Michel Montaignen esseitä, Alfred Döblinin Berlin Alexanderplatzin ja tietysti Waltaria, jonka juhlavuosi alkoi.

Eilen aateliskanava YLE Radio ykköseltä  tuli mainio Napit vastakkain.

Kirjailija Hannu Raittila ja kriitikko Mervi Kantokorpi väänsivät kirjallisuuspalkinnoista. Puhe keskittyi, tietysti, Finlandia-palkintoon, jonka Raittila on kerran saanut ja Kantokorpi kerran antanut. Raittila kritisoi sitä mm. yhtenä kirjallisuuden tuotteistamisen, teollistamisen ja viihteistämisen muotona, joka vaikuttaa degeneroivasti myös kirjallisuusjournalismiin. Palkintokirjoittelu vie huomion itse asialta. Mervi puolusti Finlandiaa ja palkintoja yleensä.

Hmm. Itse olen kannalla jyrkkä ehkä. Ymmärrän Hannun F-kritiikin, mutta myös Merviä. Yhden ainoan romaanin nostaminen korkealle muiden ohi ja yli on tietysti järjetöntä. Mutta toisaalta F-spektaakkeli on tällä hetkellä ainoita tapoja, jolla laatukirjallisuus tulee ns. suuren yleisön tietoisuuteen edes jollakin tavalla. Nykymaailmassa se on iso saavutus. Tai olisi, jos esiin nostettaisiin muitakin kuin vain romaaneja, joihin F-palkinto rajoittuu. Mervi lupasi ohjelman lopussa ehdottaa Kirjasäätiölle oman Finlandian perustamista lyhyttavaralle: novelleille, runoille, esseille. Näin.