Kirjaamo

Kirjaamon väki alkaa toipua Jeesus on kuollut! -juhlinnasta. Pääsiäinen ei ole pakanalle ollenkaan påskempi juhla. Mukavaa oli mm. juuri äsken Helsinginkadun uimahallissa ja kuntosalilla ja eilen Aleksis Kiven silmien alla luistelemassa Rautatientorilla.

Hivenen harmittaa ulkoministeri Ilkka Kanervan puolesta. Hänet olisi ehdottomasti pitänyt päästää kantamaan ristiä Turun kristittyjen riittimenoihin, joita he kutsuvat Tuomasmessuksi. Nyt hän joutui vaihtopenkiltä menoja tiiraamaan. Taakan alla olisi äijä ehkä nöyrtynyt. Hivenen huolettaa yleensäkin tämän äijän ministeriys. Sotaa Suomen ja Saksan välillä ei ole ollut sitten vuoden 1944, mutta mitä jos Ile käy kansleritar Angela Merkelin takapuoleen käsiksi vaikka jossain EU-mööttessä? Pelottava ajatus. Saksalaisia on paljon. Onneksi minkään nykyisen yhdinasevallan johdossa ei ole naista. Muuten muuttaisin maasta kunnes Katajanokan ministeriöön saadaan libidonsa hillitsemiseen kykenevä ihminen.

Taannoin kysyin neuvoa neuvottomuuteeni dekkarien suhteen. Kiitos ernomaisista vinkeistä. Ihan omin päin päädyin sen sijaan Euroopan ensteksunohdetuimman dekkarin ääreen.

Nimittäin. Olen valmistautunut tähän tilaisuuteen lukemalla vielä lukematta jääneitä Eeva-Liisa Mannerin teoksia. Hersyvin on ollut Mannerin salanimellä Anna September vuonna 1963 julkaisema dekkari Oliko murhaaja enkeli? Aivan tolkuttoman hauska, enemmänkin huumorikirjallisuutta kuin dekkari.

Tarina lähtee liikkeelle kustannusyhtiö Kirjavirta Oy:n kirjallisen johtajan Rosa Mundin, humaanisten tieteiden kandidaatti, murhasta. Vaistoan tekstistä lukuisia viittauksia aikakauden kirjalliseen elämään. Manner työskenteli itsekin kustantamossa. Voih kunpa joku taustoista selvillä oleva kertoisi kuka mahdollisesti on kustantamon juopon kielenkorjaajan Nono Tomban esikuva. Tai kirjallisen johtajan Saiko Haran? Anyone?

Täällä Kirjaamon tiedotusosasto, Seinäjoki. Otavan markkinointikaravaani matkasi Helsingistä Turkuun ja sieltä Tampereelle, mistä juuri äsken saavuimme Seinäjoelle. Tampereen Hotelli Rosendahlissa nostalgian aalto humahti lävitseni. Olin ollut siellä viimeksi vuonna 1990, omissa ylioppilasjuhlissani.

Vesa H:n kanssa edustimme tamperelaisen kirjaihmisjoukon edessa Runoa! -äänikirjaa ja viimevuotisesta romaanistakin vielä puhuttiin. Ja sitten oli Katja Kallio ja Eppu Nuotio ja ketä kaikkia. Vesa palasi illalla Helsinkiin, mutta Kirjaamon väsymättömät pojat linja-autoilivat tänään Seinäjoelle jossa sama toistuu kohta ja puoliin.

Turvallinen tulee olo Sokos Hotelleissa, ja samalla ahdistunut. Ne ovat jokapuolella samanlaisia, steriiliä ja kuivaa, ikkunoita ei saa auki, ilmastoinnin humina estää nukkumisen.

Siinä. Mukavan oloinen pahvilaatikko jonka sisällä cd ja lipuska. Omaa rykimistäni en uskalla kuunnella, mutta kavereiden kyllä. Jännä tunnelma, ihan kuin ihminen istuisi sängyn laidalla ja lukisi ääneen. Tulee lähelle ja iholle, vielä lähemmäs kuin kirja. Monet uikuttavat, että runojen lukeminen on vaikeaa ja raskasta. Tämä helpottaa, antaa runoilijan hoitaa lukemisen, ja uudestaan.

Toivottavasti muut kustantajat pihistävät idean ja pukkaisevat ulos omien runoilijoidensa runoäänikirjoja.

Julkkareissa oli myös kivaa, muistaakseni, Otavasta, Raflaan sieltä Tornin Ateljeebaariin. Siihen lopetin vaikka Sanna, Saila ja mukaan hipsineet einot, akit ja muut vielä jatkoivat Kosmokseen.

Taiteilija Ulla Karttunen on saanut ison palstan tänään HS:ssä. Hyvin! Karttunen esitää oman näkemyksensä teoksensa Neitsythuorakirkko takavarikoinnista ja sen taustoista.

Ilmaisunvapautta puolustetaan tänään myös miekkarissa. Klo 12.30 alkaen Kiasman edestä lähtee mielenosoitus Internet-sensuuria vastaan.

Kirjaamon oikeustaistelijaosaston salskeat uroot ovat myös osallistuneet kamppailuun, täällä ja täällä.

Kirjaamon kirjailijaosasto sen sijaan suuntaa tänään Kirjaamon markkinointiosaston käskystä Espooseen, Leppävaaran kirjaston puhumaan Anja Snellmanin ja Katja Kallion kera.

Tämä pysäyttää. Sain Suomessa asuvan mordvalais-venäläisen runoilijan Sergej Zavjalovin suomennoskokoelman (suom. J. Mallinen) tekijältä jo viime syksynä (omistuksen päiväys on näköjään 20.9.2007), mutta vasta nyt ryhdyin tosissani tälle kirjalle.

On hyvä. Kovin usein suomennettu runous on jättänyt minua koskettamatta; ei välity, ei mikään. Mutta Melikassa on jotain. En tiedä johtuuko se rytmistä vai teemoituksesta vai mistä. Suuri kiusaus on esittää, että jokin suomalais-ugrilainen taustakumu olisi syynä. Tuskin. Sergejn tekstit eivät edusta mitään museoitua tuohivirsukulttuuria vaan ovat eturintamassa. Venäläis-mordvalais-antiikkis-suomalainen kollaasi. Näin, hyvin ja nautin.

Koskis-Jukka kiitteli Hesarin arvostelussa kirjan selitysosastoa ja esittelytekstiä. Vielä mielenkiintoisempia ovat loppuun käännetyt esseet, joissa on sekä poeettista pohdintaa että kulttuuris-yhteiskunnallista Venäjä-ruodintaa. Tämän voisi pihistää yleiseen käyttöön. Miksei runokirjoihin voisi liittää tekijän esseen tahi pari? Ei välttämätä tekstiä selittäviä runoilijan omia tulkintoja - ne ovat yleensä höpöä - vaan ihan vaan jotain esseistiikkaa.