Kirjaamo

Antti Blåfield kirjoittaa 26.4.2008 Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla Leif Salménin esseekirjasta Alas Akropoliilta. Kirjaamossa on sattumoisin sama kirja kesken, joten luin tekstin kiinnostuneena.

Blåfieldin tulokulma on yhteiskummallinen, hän muistaa Salménin politiikan toimittajana ja vasemmistolaisena. Alun kohteliaisuuksien jälkeen hän tölvii Salménia ja vasemmistoälymyöstä yleensä elitismistä, voi kuinka omaperäistä. Ansioksi Blåfieldille suotakoon, ettei hän sentään käy Salménin kimppuun sillä perusteella, että mies joskus kuului SKP:n vähemmistöön eli ns. taistolaisiin. Tällä helpoista helpoimmalla kivikirveellä ruimivat vain ne, jotka eivät osaa mitään olennaista mistään sanoa. (Sinänsä on mielenkiintoista miksei laitaoikeistolaisiksi taistolaisuudesta kääntyneitä Björn Wahlroosia tai Paul Lillrankia koskaan pilkata menneisyyden puuhista.).

Osittain Blåfield on kyllä oikeassa. Joidenkin vasemmistolaisten yhä viljelemillä abstrakteilla yksinkertaistuksilla ’uusliberalismista’ ja ’amerikkalaisesta imperialismista’ hämärretään näkyvistä ihmiskunnan ongelmien monisyisyys. Puhumattakaan siitä ristiriidasta, että kannetaan huolta maailman köyhistä, muka, ja samalla kannatetaan kotimaista teollisuutta ja maataloutta suojelevaa protektionismia, joka on varmin este ns. kolmannen maailman ihmisten nousulle köyhyydestä.

Kirjaamossa sen sijaan surraan sitä, ettei Salmén enää kirjoita runoja. Oppineet kulttuuriesseet ovat silloin ja tällöin mukavaa luettavaa, mutta eivät vedä vertoja runolle tai romaanille. Rinnakkain Alas Akropoliilta -teoksen kanssa luen Salménin runokokoelmaa Ikoni (1988) jossa on verta ja vauhtia moninkertaisesti  esseisiin verrattuna.

Loppuviikko onkin sitten silkkaa Eeva-Liisaa. Ja tämäkin tuli.

KUOLLEIDEN RUNOILIJOIDEN KLUBI
Keskiviikkona 23.4. klo 19.00 Kulttuuritehdas Korjaamolla (Töölönkatu 51
B, Helsinki)

Teemana Eeva-Liisa Manner
Miten edesmennyt runoilija on vaikuttanut runoilijan kirjoittamiseen ja
teksteihin? Elävät runoilijat lukevat tekstejään ja kertovat suhteestaan
Eeva-Liisa Mannerin tuotantoon.

Esiintyjinä runoilijat Satu Manninen, Helena Sinervo, Miia Toivio ja
Sinikka Vuola

Juontajana Jarkko Tontti

Vapaa pääsy!

Tilaisuudet järjestävät: Nuoren Voiman Liitto / Elävien Runoilijoiden
Klubi ja Kulttuuritehdas Korjaamo

********************

EEVA-LIISA MANNER -iltapäivä
Teatteri Avoimet Ovet (Museokatu 18) sunnuntaina 27.4.2008 klo 15.30
Mannerin runoja esittävät Kati Hannula ja Maija Liisa Ström. Tuula Hökkä
kertoo Mannerin runoista ja Sina Kujansuu muistelee ystävyyttään
Eeva-Liisa Mannerin kanssa.

Vapaa pääsy!

Järjestää
Eeva-Liisa Manner -seura

Luulin tuntevani kohtuullisen kattavasti kotimaiset kirjallisuus- ja kulttuurilehdet. Enpäs sittenkään. Hipelöitsin äskettäin kirjakaupassa Säröä, porvoolaista kulttuurilehteä josta minulla oli ennen vain hajahavaintoja. Innostuin ja tilasin saman ja tien. Vakuuttavan oloinen. Ulkoasu on näyttävä ja sisältö journalistisesti tasokasta. Pienessä maassa alueelliset kulttuurijulkaisut ovat usein pulassa. Oman seudun tekijöistä pitäisi kirjoittaa, mutta nurkkakuntaisuus uhkaa jos rajoitutaan vain niihin. Särö selviytyy tästä, muustakin puhutaan kuin vain porvoolaisista. Toisaalta Porvoossa ja itäisellä Uudellamaalla asuu niin paljon kulttuurityöläisiä, että aiheita tuskin tarvitsee päkistäen vääntää.

Uusimassa Särössä on juttu mm. edesmenneestä kirjailijasta Jussi Kylätaskusta. Kylätasku asui Porvoossa mutta oli syntyisin Tampereelta. Muinoinen äidinkielenopettajani Jorma Kannila, itsekin kirjailija ja tuolloin Kirjailijaliiton puheenjohtaja, saattoi Kylätaskun tietoisuuteeni. Ei varmaankaan vähiten siksi, että Kylätasku oli käynyt samaa koulua. Kannilan oppi tosin ei mennyt perille; en ole yhtään Kylätaskun kirjaa vieläkään lukenut.

Mutta nyt ehkä luen. Juuri äsken Hakaniementorin laidalta aktikvariaatista mukaan tarttui Kylätaskun romaani Akuaba - Tunnustuskirja. Kaikkea ei ehdi lukea, pitää valita hotkaistako tämä vai jokin muu. Noin keskimäärin kirjailijoiden parasta tuotosta ovat heidän runokirjansa, Kylätaskukin pullautti kolme kokoelmaa. Viisaita neuvoja? Anyone?

Täällä Kirjaamon kotiosasto, Kruununhaka, Helsinki. Päräytin koneeseen Muksujen Kootut laulut -levyltä Saarikosken lallatuksen Liisankadulla. On hyvä. Eikä vain siksi, että kotikulmilla ollaan. Mutta vielä parempi on saman levyn Histria, myös Penan kynästä. ”Tule ylös sieltä  kuopasta arkeologi!”

Minä hyllylle. Liisankadulla löytyy myös Saarikosken kootuista, vaikkei sitä missään kokoelmassa koskaan julkaistukaan. Mutta. Levyllä lauletaan ”samassa talossa kuin Matti Makkosen ruumisarkkuliike”. Koottujen runossa lukee ”samassa talossa kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike”. Jälkimmäinen on ns. totta. Siis jos niin sanottua reaalimaailmaa pidetään totuuden mittarina. Monosen hautaustoimisto on yhä ja edelleen paikallaan, tuossa noin, Kirjaamon viereisessä talossa.

Hämärästi muistan, että Mononen olisi kieltänyt pistämästä yrityksensä nimeä lauluun. Vaikea kuvitella näin tapahtuvan nykyisessä product placement -todellisuudessa, jossa firmat syytävät pätäkkää elokuvantekijöille ja telkkariväelle kunhan pitävät oikean yrityksen tuotteita esillä. Koska tulee ensimmäinen product placement -romaani tai -runo?

Tänään on suomen kielen päivä; Mikael Agricolan kuolinpäivä ja Elias Lönnrotin syntymäpäivä, vai oliko se toisinpäin? Kirjallisessa blogissa pitäisi arvatenkin aiheesta jotain kirjoittaa, mutta nyt ei ole jaksua. Yleensäkään en innostu juhlapäivystämisestä ja siihen liittyvästä keinotekoisesta patsastelusta.

9. huhtikuuta syntyivät myös Maria Jotuni, Teuvo Pakkala ja Charles Baudelaire, mutta ei niistäkään tällä kertaa enempää.

9. huhtikuuta nimittäin syntyi myös Cheeta, 1930-luvun Tarzan-elokuvien sankari. Suureksi ällistyksekseni minulle selvisi juuri, että Cheeta on yhä elossa. Ikää on yli 70-vuotta, mutta yhä vain simpanssi jaksaa jatkaa. Asuu kuulemma Kaliforniassa omassa asunnossaan ja harrastaa pianon soittoa. Voi jehna.

Kun ei ole valtaa, pitää tyytä reunahuomautteluun, eli glossaamiseen.

1. Kirjastojen käyttö vähenee, kertovat. Tätä en ihmettele. Kirjastojen hankintamäärärahat ovat jääneet 1990-luvun laman paniikkisäästöjen tasolle. Kun ei ole lainattavaa, niin ei tule kävijöitäkään.

2.  Mitä kaikkea jäi uutisoimatta sen takia, että Ilkka Kanervan tekstailut veivät toimitusten voimavarat viime viikkojen ajan? Koska ja miksi ministeriydestä päättäminen siirrettiin hömppälehtien toimittajille?

3. Sanna kirjoittaa viisaita kirjallisuuden opettamisesta.