Monthly Archive for elokuu, 2008

Mannerheim

Mannerheim.jpg

Olen ennenkin saanut päälleni törkyä. Mutta ensimmäistä kertaa postilaatikkooni on tullut suoria uhkailuja. Taisin sohaista arkaan paikkaan, kun äsken kolumnoin Mannerheimista. Viesteistä päätellen hän on monille yhä jotain elämää suurempaa.

Raportti

Runokuulogo.jpg

Runokuu lähenee loppuaan ja minä olen osani tehnyt. Hajahuomioita:

Lauantain Runomarkkinat joutui sateen murjomaksi. Aamulla esiintynyt Risto Oikarinen tiivisti tunnelman: toinen lokkikin katosi katsomosta. Iltapäivällä esittelin Vesa Haapalan ja Jyrki Heikkisen kanssa RUNOA! -äänikirjaa. Vesa oli luki oman runonsa lisäksi Risto Oikarisen ja Harry Salmenniemen runot. He eivät olleet päässeet paikalle vaikka äänikirjalla esiintyvätkin.

Sunnuntaina ehdin Ateneumiin Poetiikkakonferenssiin. Paneelikeskustelu suomalaisen runouden, kustantamisen ja lukemisen tilasta rullasi hyvin.

Maanantaina olin aluksi Kallion Karhupuistossa Henrika Ringbomin kanssa. HKL hyvitteli kalliolaisia raidetyömaan vaivoista hernekeitolla, kahvilla ja runoilijoilla. Tai siis näin sen piti mennä. Äänentoisto oli nahkea. En ole varma kuuliko kukaan mitään. Samana iltapäivänä juonsin asematunnelissa Runopysäkkiä, äänessä olivat Arja Tiainen, Henrika Ringbom, Anja Erämaja ja virolainen räppäri Tommyboy. Muuten meni hyvin paitsi joku kekkuli tuli örisemään ja meinasin saada päihin.

Tiistaina piti mennä Tokoinrannan Huvilatelttaan katsomaan Ulf Karl Olov Nilssonia eli UKONia ja jotain unkarilaista, jonka nimeä en muista. Mutta telttaan ei päässyt lasin kanssa, joten runoilijat jäivät sinne baarinpuolelle. Yritin houkutella erästä runoilijatarta ehdolle Kirjailijaliiton puheenjohtajakisaan lokakuussa, en onnistunut. UKON oli kuulemma hyvä.

Huomenna perjantaina on Taiteiden yö ja nyt jo ahdistaa; liikaa, kaikkea.

Arvostusta

Yle.jpg

Kansa on puhunut. Taidehörhöt on laitettu järjestykseen.

Voisi luulla, että olen tyytyväinen koska kirjailija on kulttuuriammateista arvostetuimpien joukossa. Mutta kansa tietää myös, että runoilija ei ole mitään. Runoilija on listan hännillä.

Kriitikot ovat listalla pohjimmaisina. Ilman kriitikoita olisi kulttuurielämä kovin köyhää, tai ainakaan kukaan ei tietäisi sen olemassaolosta. Mutta kansa on puhunut.

Olen siis yhtä aikaa arvostuksen huipulla ja pohjalla. Hyvin, kai.

Kun mikään ei muutu

Loma loppui ja palasin kotikulmille. Onpa Kruununhaka kaunis. Paitsi kotitaloni, joka on edelleen kääritty muoveihin ja remonttimiehet kurkistelevat telineiltä sisään.

Paikallislehteä selatessa loputkin lomatunnelmat kaikkosivat. Täällähän on täysi rähinä päällä. Sofi Oksasta ei haluta Suomen Pietarin konsulaatin runoretkelle esiintymään. Kuulemani mukaan taustalla on ylivarovainen (ja ex-taistolainen) pääkonsuli, joka pelkää venäläisten ärsyttämistä. Niin, Sofihan puhuu mielellään Viron venäläismiehityksestä. Venäläisten mukaan sellaista ei koskaan edes tapahtunut.

Kun tosiasiat ja suomettunut ulkopolitiikka ovat vastakkain, tiedetään miten tosiasioille käy. Keksitään tekosyy, Sofi ei ole julkaissut runoja kirjana. Pöh. Kirjallisuustieteilijätkään eivät ole yksimielisiä siitä, mikä on proosaa ja mikä runoa. Koko kysymys on tyhjä.

Illalla alkaa syksyn tavanomainen kirjallinen kierto Otavan pihajuhlilla. Ja sitten on Runokuu.

Finncon 2008

Finncon08.png

Avaudun. Alkutaipaleeni kirjallisuudessa oli silkkaa scifiä, tai siis spekulatiivista fiktiota, kuten sitä nykyään kutsutaan. Yläasteikäisena julkaisin kolme numeroa Kvasaari-nimistä scifi-lehteä muutaman kaverini kanssa. Mukana oli mm. Tuukka Tomperi. Kvasaari oli tasoltaan juuri sellainen kuin yläasteikäisten poikien lehden voi olettaa olevankin. Internetin maailmassa mikään ei katoa ja tämä osa menneisyyttäni paljastuu ainakin täällä.

Viikko sitten scifi-menneisyyteni tulvehti takaisin mieleen, kun puolisattumalta päädyin Finncon 2008 -tapahtumaan. Mielenkiintoisia keskusteluja. Varsin vähän vaikutti muuttuneen sitten 1980-luvun lopun. Edelleen scifi-väki valittaa kuinka kaltoin valtajulkisuus heitä kohtelee. Ja on osin oikeassa. Paavo Haavikon tai Hannu Salaman scifi-kirjoja ei luokitella scifiksi (tai spekkikseksi) koska he ovat arvostettuja kirjailijoita, jotka saisivat tahran kylkeensä viihdegenren myötä.

Mutta väittäisin, että osasyyllinen valtavirtakirjallisuutta suosivan julkisuuden nyreilyyn scifiä kohtaan on scifi-skene itse. Kun luodaan itseriittoinen alakulttuuri (vrt. dekkariväki), jonka jäsenistä osa ei lue mitään muuta kirjallisuutta kuin scifiä,  syvennetään juoksuhautoja.

Viisauden sanoja sen sijaan kuului Finnconin juhlavieraan brittikirjailija M. John Harrisonin suusta. Hän sanoi yhdessä paneelissa vastustavansa scifi-genreä ja yleensäkin kirjallisuuden jaottelua vastaaviin lajeihin. Näin juuri. Mielenkiintoisen ja tyhjänpäiväisen kirjallisuuden rajalinja sijaitsee kunkin genren sisällä ei niiden välillä.