Monthly Archive for syyskuu, 2008

Kauhut joelta

Pitkästä aikaa Blogistanin keskuskomitean toimeenpanevalta neuvostolta tuli ehdoton käskykirje. Kaikissa blogeissa nyt Kauhajoen surmatöistä kirjoitettakoon. Minäkin töihin, tottelevainen kun olen.

Jälkiviisastelu on viisastelun lajeista helpoin, mutta nyt on pakko. Vuoden 2007 lopussa kirjoitin Helsingin Sanomissa kirjailijan vuosikatsauksessa Jokelan koulusurmien tiimoilta näin:

”Suomi on väkilukuun suhteutettuna maapallon huippuviisikossa aseiden lukumäärässä ja Euroopan huippuja väkivaltarikollisuudessa sekä itsemurhien määrässä. Hyvin usein ne tehdään laillisesti omistetulla aseella.

Väkivalta, viha, pelko ja suru ovat totuus Suomesta.

Miksi yksityisen ihmisen pitäisi saada omistaa pistooli? Oletko jo kysynyt kansanedustajaltasi, aikooko hän tehdä lakialoitteen käsiaseiden kieltämiseksi? Jos hän ei vastaa tai kiemurtelee, äänestä seuraavan kerran jotain toista, sellaista, joka edes lupaa tehdä asialle jotain.

Turhaa haaveilua. Jokela unohtuu pian ja kiilaskatseiset asefetisistit voivat huokaista helpotuksesta. Syyhän oli internetin, rockin ja Nietzschen, eikö niin.”

Ja kas, Jokela unohtui, kuten moni toivoi. Julkisuudessa esitetyt ehdotukset käsiaseiden kieltämisestä painettiin unohduksiin.

Iso-Britanniassa säädettiin ehdoton käsiasekielto siellä tapahtuneiden Jokelan ja Kauhajoen tyylisten joukkosurmien jälkeen. Edes urheilutarkoituksiin ei saa pistoolia siviili enää laillisesti haltuunsa. Jos vastaava olisi toteutettu Suomessa Jokelan tapahtumien jälkeen, Kauhajoen surmat olisivat jääneet tapahtumatta.

Nytkin puhutaan vain lievennetystä versiosta, eli aseita säilytettäisiin ampumaradoilla.

Ugrikirjailijat Marissa

Marin lippu.png

Palasin äsken uupuneena Venäjältä takaisin Snellmaninkadulle. Muutaman päivän kirjailijakongressi Marin pääkaupungissa Joskar-Olassa ei sinänsä vienyt voimia. Sen sijaan junamatkailu sinne ja takaisin oli haastavaa. Paluumatkalla samassa hytissä minun ja Jouni Tossavaisen kanssa istui ohjusinsinööri Sergei. Mies oli aluksi ihan hauska, mutta juotuaan pari pulloa vodkaa kävi örkkimäiseksi. Aamulla huomasin ajattelevani myönteisemmin kuin koskaan Suomen liittymisestä Natoon.

Suomalais-ugrilaisessa kirjailijakongressissa sinänsä oli kivaa. Sain myös aavistuksen siitä, miltä tuntuu olla britti tai jenkki kun iso osa osallistujista osasi jonkin verran suomea. Se tuntui kiusalliselta, pitäisi opetella viroa, maria tai unkaria. Konferenssin järjestelyt menivät, tuota noin, kohtuullisesti. Tuomo Heikkinen esimerkiksi oli aluksi tiputettu esiintyjäluettelosta pois ja minäkin sain tulkkauksen venäjäksi paniikkijärjestelyjen turvin. Kiitokset tästä Suomen delegaatiota ohjanneelle professori Kari Sallamaalle. Ja sitten meitä vietiin ympäri Marinmaata: kansantansseja ja -lauluja, tuhtia ruokaa ja vodkaa. Yllättävintä oli se, että mukana oli muitakin kuin ugreja, esim. pariisilainen Sébastien ja Martin Berliinistä.

Lisäys 24.9.2008. Lisää Marista täällä.

Kirjalla

Lupauduin kirjoittamaan erääseen lehteen katsauksen kirjasyksyyn 2008. Pitkään harasin vastaan. Yhdistävien teemojen etsiminen rajatunkin kirjakasan joukosta on päkistettyä puuhaa. Ei vähiten siksi, että kirjailijat ovat yksin viihtyviä tyyppejä. He eivät aina aikaansa seuraa. Aiheet muhivat vuosia ja on sattumankauppaa mitä minäkin syksynä ilmestyy. Yleiskatsaukset ovat harhaa myös siksi, ettei kukaan ehdi kaikkia syksyn kirjoja lukea, ei edes Finlandia-esiraati, vaan nekin valinnat tehdään milloin mitäkin noppaa heittämällä. Minä sen sijaan suuntasin tähtäimeni heti alkuun vain muutamaan teokseen.

Marjo Niemen kirjasta Miten niin valo tykkäsin paljon, samoin Maritta Lintusen novellikokoelmasta Tapaus Sidoroff. Runotantereilla näyttäisi olevan vaisumpaa. Osin siksi, että kustantajat ovat siirtäneet runokirjoja kevääseen, jotteivat ne ihan jäisi proosaelefanttien jalkoihin.

Hämmentävä huomio: Kustantajista Tammi ei ole lähettänyt pyynnöstäni huolimatta kirjoja juttua varten. No ei sitten kirjoiteta Tammen kirjoista.