Kirjaamo

Noin yleensä blogitekstit ovat jonninmoista narinaa. Aiheestakin. Mutta nyt Kirjaamon toimeliaat pojat & tytöt väittävät vakaasti löytäneensä maailmasta hyvän pilkahduksen.

Nimittäin. Juonimme äskettäin senaattori Sumuvuoren kanssa lobbaustaktiikoita kulttuurilehtituen nostamiseksi budjettiväännössä. Haaveksimme 50 000 - 100 000 euron ponnahduksesta. Tivasin asiaa keväällä kulttuuriministeri Wallinilta eduskunnan ja taiteilijoiden yhteistyöelimen Arkadia-seuran tilaisuudessa, mutta silloin hän ei lupaillut nostoa. Nyt kiiri tieto, jonka mukaan Wallin on lisännyt kulttuurilehtitukea 200 000 eurolla ensi vuodelle. Huh! Lisäys aiempaan 800 000 euron tukeen on melkoinen. Voiko tämä olla totta? Senaattorin aina rapsakan avustajan Timon mukaan juju on siinä, että toisin kuin aiempi lehtituki, tämä kulttuurilehtien kehittämiseen tarkoitettu 200 000 euroa tulee veikkausvoittovaroista.

Kaksi vuotta sitten käytiin voitokas kamppailu kun kulttuurilehtitukea yritettiin laskea. Nyt näyttäisi menevän toiseen suuntaan. Jep!

Pitkästä aikaa Blogistanin keskuskomitean toimeenpanevalta neuvostolta tuli ehdoton käskykirje. Kaikissa blogeissa nyt Kauhajoen surmatöistä kirjoitettakoon. Minäkin töihin, tottelevainen kun olen.

Jälkiviisastelu on viisastelun lajeista helpoin ja alhaisin, mutta nyt ei ole muuhun jaksua. Vuoden 2007 lopussa kirjoitin Helsingin Sanomissa kirjailijan vuosikatsauksessa Jokelan koulusurmien tiimoilta näin:

”Suomi on väkilukuun suhteutettuna maapallon huippuviisikossa aseiden lukumäärässä ja Euroopan huippuja väkivaltarikollisuudessa sekä itsemurhien määrässä. Hyvin usein ne tehdään laillisesti omistetulla aseella.

Väkivalta, viha, pelko ja suru ovat totuus Suomesta.

Miksi yksityisen ihmisen pitäisi saada omistaa pistooli? Oletko jo kysynyt kansanedustajaltasi, aikooko hän tehdä lakialoitteen käsiaseiden kieltämiseksi? Jos hän ei vastaa tai kiemurtelee, äänestä seuraavan kerran jotain toista, sellaista, joka edes lupaa tehdä asialle jotain.

Turhaa haaveilua. Jokela unohtuu pian ja kiilaskatseiset asefetisistit voivat huokaista helpotuksesta. Syyhän oli internetin, rockin ja Nietzschen, eikö niin.”

Ja kas, Jokela unohtui, kuten moni toivoi. Julkisuudessa esitetyt ehdotukset käsiaseiden kieltämisestä painettiin unohduksiin. Ei vähiten siksi, että vallassa ovat maakuntien metsästäjien ja viljelijöiden etujärjestö jota jotkut kutsuvat Suomen Keskustaksi ja isänmaallinen koko kansan Kokoomus, joka tykkää aseista koska ne ovat isänmaallisia, eikös.

Iso-Britanniassa säädettiin ehdoton käsiasekielto siellä tapahtuneiden Jokelan ja Kauhajoen tyylisten surmajuhlien jälkeen. Edes urheilutarkoituksiin ei saa pistoolia siviili enää laillisesti haltuunsa. Jos vastaava olisi toteutettu Suomessa Jokelan tapahtumien jälkeen, Kauhajoen surmat olisivat jääneet tapahtumatta. Hävettääkö, Matti Vanhanen, tuntuuko jossain sisäelimesssä edes pieni syyllisyyden pistos?

Nytkin puhutaan vain lievennetystä versiosta, eli aseita säilytettäisiin ampumaradoilla. Hohhoijaa.

Sinänsä parhaillaan käynnissä oleva julkinen oirehtiminen kertoo enemmän suomalaisista kuin itse tapahtumat Kauhajoella. Kuten aina, apuun huudetaan ’yhteisöllisyyttä’ jonka oletetaan kaikki ongelmat ratkaisevan. Eipäs.

Lopen uupuneena takaisin Snellmaninkadulle palaa Kirjaamon Venäjän-retkikunta. Muutaman päivän kirjastelijakongressi Marin pääkaupungissa Joškar-Olassa ei sinänsä vienyt voimia. Sen sijaan junamatkailu sinne ja takaisin oli, noh, haastavaa. Paluumatkalla samassa hytissä meitsin ja Jounin kanssa istui ohjusinsinööri Sergei, täysputinisti. Mies oli aluksi ihan jeppis, mutta juotuaan pari pulloa vodkaa kävi örkkimäiseksi. Aamulla huomasin ajattelevani myönteisemmin kuin koskaan Suomen liittymisestä Natoon.

Suomalais-ugrilaisessa kirjailijakongressissa sinänsä oli ertsin kivaa. Sain myös aavistuksen miltä tuntuu olla britti tai jenkki kun iso osa ulkkareista osasi jonkin verran suomea. Se tuntui kiusalliselta, pitäisi kai opetella viroa, maria tai unkaria. Konffan järjestelyt menivät, öh, kohtuullisesti. Tuomo ja Hanna oli aluksi tiputettu esiintyjäluettelosta pois ja minäkin sain tulkkauksen venäjäksi paniikkijärjestelyjen turvin. Kiitokset tästä Suomen delegaatiota kaitsineelle professori Kari Sallamaalle. Ja sitten meitä vietiin ympäri Marinmaata: kansantansseja ja -lauluja, tuhtia ruokaa ja vodkaa. Yllättävintä oli se, että mukana oli muitakin kuin ugreja, esim. pariisilainen Sébastien ja Martin Berliinistä.

Lisäys 24.9.2008. Lisää Marista täällä.

Sunnuntai-ilta. Tyhjää on, syksyä ja eilisen muistelua. Pippaloin lauantaina ihmisten kanssa joita kiinnostivat asiat, jotka minua kiinnostavat koko ajan vähemmän. Kuten syksyn kunnallisvaalit. Kirjaamoakin pyydettiin joku viikko sitten ehdokkaaksi, mutta sanoin jälleen kerran kiitos ei.

Huomenna suuntaan yöjunalla Moskovaan, sieltä Mariin suomalais-ugrilaiseen kirjailijakongressiin. Mitähän siellä, jännittää.

Sekavaa takaumatekniikkaa: Torstaina kävin vieraissa, vieraan kustantamon - Gummeruksen - bileissä. Miksikö? No siksi, että Kirjaamo ja A.A. toimitsivat sinne kohta pullahtavan kirjan. Bileissä oli sellaista kuin kirjallisissa pippaloissa on, ihmiset puhuvat ihmisistä, lähinnä itsestään.

Lupauduin kirjoittamaan erääseen lehteen jonninmoisen katsauksen kirjasyksyyn 2008. Pitkään harasin vastaan. Yhdistävien teemojen etsiminen rajatunkin kirjakasan joukosta on päkistettyä puuhaa. Ei vähiten siksi, että kirjastelijat ovat yksin viihtyviä tyyppejä, jotka eivät aina aikaansa seuraa. Aiheet muhivat vuosia ja on sattumankauppaa mitä minäkin syksynä pullahtaa. Yleiskatsaukset ovat harhaa myös siksi, ettei kukaan ehdi kaikkia syksyn kirjoja lukea, ei edes Finlandia-esiraati, vaan nekin valinnat tehdään milloin mitäkin noppaa heittämällä. Minä sen sijaan suuntasin tähtäimeni heti alkuun vain muutamaan teokseen.

Marjo Niemen kirjasta Miten niin valo tykkäsin isosti, samoin Maritta Lintusen novellikokoelmasta Tapaus Sidoroff. Runotantereilla näyttäisi olevan vaisumpaa. Osin siksi, että kustantajat ovat siirtäneet runokirjoja kevääseen, jotteivat ihan jäisi proosaelefanttien jalkoihin.

Hämmentävä huomio: Kustantajista Tammi ei ole lähettänyt pyynnöstäni huolimatta kirjoja juttua varten. No ei sitten kirjoiteta Tammen kirjoista. Pöh.