Monthly Archive for lokakuu, 2008

Ihmisellistä

suomenkirjailijaliitto.jpg

Vihdoinkin meidän vuoromme! Kirjaamon juorustelu- eli ihmissuhdeosasto on katkerana seurannut kun milloin mitkin kirjallis-yhteiskummalliset jaarittelut viikosta viikkoon täyttävät Kirjaamon. Pöh. Ihmisiä kiinnostavat ihmiset, niiden välit.

Nuoren Voiman, tuon mitä laajalevikkisimmän kulttuurilehden päätoimittajaksi valittiin Martti-Tapio Kuuskoski. Kirjaamon agentti oli paikalla ratkaisevassa kokouksessa ja suostui painostuksen jälkeen kuiskaamaan ihmissuhdeosastolle, notta hyvistä hakijoista väännettiin, mutta sovussa ja tolkun sanoin. Kirjaamo onnittelee.

Jännitystä oli ilmassa myös Tampereella 11.10., kun Kirjailijaliitto kokousti valitakseen uuden puheenjohtajan ja väkeä johtokuntaan. Edellisenä iltana oli levinnyt huhuja joiden mukaan vastaehdokas Tuula-Liina Varikselle ilmestyisi sittenkin. Mutta ei. Aikaisemmin Kirjastelijaliitossa on tapeltu lujasti & armotta puhista valittaessa, mutta nyt meni sovussa.

Johtokuntaan valittiin Saila ja Jyrki. Siinä sentään saatiin jännäystä. Liiton edellinen puheenjohtaja Kari Levola jäi täpärästi kolmanneksi, vaikka perinteenä on ollut, että edellinen peejii jatkaa johtokunnassa. Mutta näin.

Kirjailijaliitto sai näköisensä puheenjohtajan. 66-vuotias Varis sopii mainiosti johtamaan järjestöä, jonka jäsenten keski-ikä on 59. Kiitospuheessaan uusi puhis sanoi, että taiteilijaeläkkeitä pitää saada lisää. 

Haavikosta

 

Sinne meni, tuli. Suomen tähän astisista paras kirjailija Paavo Haavikko. Haavikolla oli kirjailijan tärkein ominaisuus ja sen mukana kaikki: häikäilemättömyys.

 

Ei tarvitse lukea vanhoja mestareita.

Tärkeintä on että he ovat olemassa.

Kumma kyllä, että jos heistä säteilisi valoa

he tuottavat lisää pimeyttä.

Jos heillä on ollut jotain sanomista he ovat jo vaiti,

he vetäisivät sanansa takaisin.

Eivät he tietysti pyytäisi anteeksi.

(Viiniä, kirjoitusta 1976)