Lokakuu 2008


Vihreät.gif

Kirjaamon väki elpyy hyvää vauhtia Kirjamessuista. Joka vuosi ne tuntuvat hurjemmilta. Kaikesta markkinahurlumheista ja bakkanaalisuudesta huolimatta ne kai sittenkin edistävät hyvää maailmassa. Ja kerrankin tunsi olleensa oikeissa töissä, varsinkin perjantaina kun huhkin kirjallisuuden eteen aamu seitsemästä ilta kahdeksaan.

Sitten oli jotkut vaalit. Hyvä kai voitti pahan tällä kertaa. Kirjaamo iloitsee vihreitten kavereidensa menestyksestä. Jeah! Maan suurin konservatiivipuolue Keskusta kääntyi laskuun, mikä on oivallista. Toisaalta ne äänet menivät persuille, mikä ei juuri iloon anna aihetta. Semminkin kun heidän mukanaan esimerkiksi Helsingin valtuustoon nousi yhden asian mies Jussi Halla-aho, avoimesti ulkomaalaisvastainen populisti.

Lopuksi kulttuuripoliittinen vaatimus, täällä.

ruuhka.jpg

No nih. Joskus kaikki pamahtaa samalle viikolle. Jos henkilökohtaisen ruuhkan tilitys ei voisi vähempää kiinnostaa, kannattaa heti klikkautua toisaalle. Sillä nyt Jacques le Narcissique avaa kalenterinsa luullen, että kiinnostaa muitakin:

Tiistaina 21.10. julkkaroimme Armaksen kanssa Miehen rakkautta. Sinä siellä tietokoneen ääressä et ole kutsua saanut koska kyseessä on kustantanjan järjestämä tilaisuus lähinnä toimittajille, niin. Mediatohinaa riittääkin pitkin viikkoa, alkaen huomenna maanantaina. Torstaina 23.10. jäkätän Antin kera Villa Kivessä.

Loppuviikosta helvetti laskeutuu maan päälle eli aukeaa Helsingin kirjamessut: perjantaina 24.10. juonnan Nina Naakan kanssa Runononstopin Kullervo-salissa klo 16.00-20.00. Sunnuntaina 26.10. kärvistelen lauteilla Takauma-lavalla klo 15.00 Tommi Melenderin kanssa. Karo Hämäläinen haastelee.

Ja niinkin sattui, notta fiksumpi & söpömpi puoliskoni katosi tänään Italiaan ja yksinhuollan rakasta likkaamme tämän viikon. Apua!

suomenkirjailijaliitto.jpg

Vihdoinkin meidän vuoromme! Kirjaamon juorustelu- eli ihmissuhdeosasto on katkerana seurannut kun milloin mitkin kirjallis-yhteiskummalliset jaarittelut viikosta viikkoon täyttävät Kirjaamon. Pöh. Ihmisiä kiinnostavat ihmiset, niiden välit.

Nuoren Voiman, tuon mitä laajalevikkisimmän kulttuurilehden päätoimittajaksi valittiin Martti-Tapio Kuuskoski. Kirjaamon agentti oli paikalla ratkaisevassa kokouksessa ja suostui painostuksen jälkeen kuiskaamaan ihmissuhdeosastolle, notta hyvistä hakijoista väännettiin, mutta sovussa ja tolkun sanoin. Kirjaamo onnittelee.

Jännitystä oli ilmassa myös Tampereella 11.10., kun Kirjailijaliitto kokousti valitakseen uuden puheenjohtajan ja väkeä johtokuntaan. Edellisenä iltana oli levinnyt huhuja joiden mukaan vastaehdokas Tuula-Liina Varikselle ilmestyisi sittenkin. Mutta ei. Aikaisemmin Kirjastelijaliitossa on tapeltu lujasti & armotta puhista valittaessa, mutta nyt meni sovussa.

Johtokuntaan valittiin Saila ja Jyrki. Siinä sentään saatiin jännäystä. Liiton edellinen puheenjohtaja Kari Levola jäi täpärästi kolmanneksi, vaikka perinteenä on ollut, että edellinen peejii jatkaa johtokunnassa. Mutta näin.

Kirjailijaliitto sai näköisensä puheenjohtajan. 66-vuotias Varis sopii mainiosti johtamaan järjestöä, jonka jäsenten keski-ikä on 59. Kiitospuheessaan uusi puhis sanoi, että taiteilijaeläkkeitä pitää saada lisää. 

 

Sinne meni, tuli. Suomen tähän astisista paras kirjailija Paavo Haavikko. Haavikolla oli kirjailijan tärkein ominaisuus ja sen mukana kaikki: häikäilemättömyys.

 

Ei tarvitse lukea vanhoja mestareita.

Tärkeintä on että he ovat olemassa.

Kumma kyllä, että jos heistä säteilisi valoa

he tuottavat lisää pimeyttä.

Jos heillä on ollut jotain sanomista he ovat jo vaiti,

he vetäisivät sanansa takaisin.

Eivät he tietysti pyytäisi anteeksi.

(Viiniä, kirjoitusta 1976)