Kirjaamo

Täällä Kirjaamon maaseutukirjeenvaihtaja, Kangasalan kunnankirjasto.

Ei pöllömpi paikka, isot tilat ja rapsakat kokoelmat. Vapaa-ajan asukkikin pääsee tietokoneelle ilmaiseksi nettiriippuvuuttaan hoitamaan.

Kaikki hyvin? Juu, paitsi että sydän melkein pysähtyi kun näin poistohyllyn. Veijo Meren romaaneja kuusi kappaletta, Tammen keltaista kirjastoa (Moraviaa jne.), Pirkko Saisiota ja vaikka mitä. Kaikki saa mukaansa 20 sentillä! Miksi ihmeessä nämä poistetaan kokoelmista? Eivätkö immeiset täällä laatukirjoista välitä?

PS. Turha lähteä tänne säntäämään, ostan kaiken.

Ei sille pieni ihminen mitään voi. Täällä se on, taas.

”…kauneusarvo ei ole kielen vaihtelevuudessa, kuvarikkaudessa, loisteliaisuudessa ja runollisuudessa vaan sen sanonnan asiallisuudessa, täsmällisyydessä, yksinkertaisuudessa ja selvyydessä.”

Modernismin ohjelmajulistus 1950-luvulta à la Tuomas Anhava?

Ei vaan senaattori Frans Oskar Liliuksen kiteytys siitä, minkälaista pitäisi lakikielen olla, Valvoja-lehdestä vuodelta 1922. Lilius jatkaa: ”Lakikielen tulee olla verrattain köyhää, vailla kaikkia koristeita ja sanahelinää, puhumattakaan runollisuudesta.”

Jep. Toimeen pantiin ja sama meno jatkuu ainakin kotimaisessa nykyproosassa.

Väsyneinä mutta onnellisina Kirjaamon pojat vaappuivat kotiin kustantajan pikkujouluista, Otavan takkatuli-illasta. Hetken olin aatoksissa toteuttaa vain nopean pyrähdyksen ja kaikota porvarillissäädylliseen aikaan takaisin porvarillissäädylliseen kaupunginosaani. Mutta onneksi jäin jatkamaan pippaloitsimista Ysibaariin. Hauskin tuli lopuksi mikä on harvinaista. Jengi ei suostunut poistumaan valomerkin myötä vaan huutoäänestyksellä henkilökunta pakotettiin muuttamaan baari tanssipaikaksi ja otavalaiset & kuokkijat pomppivat vimmalla nirvanaan. Hyvin!

Jottei Kirjaamo taantuisi pelkäksi pippalointipäiväkirjaksi, muisteltakoon myös vakavaa viime tiistaita. Kirjaamo lähetti edustajansa taiteilijoiden ja kansanedustajien yhteistyöelimen Arkadia-seuran tilaisuuteen, jossa oli harvinaista ohjelmaa. Eduskuntaan oli onnistuttu kärräämään viisi entistä ja yksi nykyinen kulttuuriministeri eli Stefan Wallin, Marjatta Väänänen, Kalevi Kivistö, Arvo Salo, Claes Andersson ja Kaarina Dromberg.

Kaikki olivat onnellisia koska Tanja Karpela-Vienonen-Saarela-Melkeinniinistö-Melkeinvanhanen-vaimikäseon ei päässyt paikalle.

Vanhoista ministereistä Andersson oli ylivoimainen. Ei vähiten siksi, että on itsekin taiteilija eikä pelkkä poliitikko. Arvo Salo oli jo sen verran raihna, ettei pitänyt puheenvuoroa, mutta tuli kuitenkin paikalle mikä oli eri kiva.

Vähäisimmäksi osoittautui 1970-luvun kulttuuriministeri Marjatta Väänänen. Kuten Usari raportoi, Kirjaamo ahdisteli ministereitä alueellisten taidetoimikuntien tolkullisuudesta, tai siis sen puutteesta. Puolet Suomen taiteilijoista asuu Uudellamaalla ja luku on vielä hätkähdyttävämpi jos mukaan otetaan Turku, Tampere ja muut isommat kaupungit. Mutta tämä ei näy alueellisten taidetoimikuntien rahanjaossa täysimääräisesti. Rahaa mätetään aluepoliittisin perustein takametsien ”taiteiljoille” oman-kylän-pojalle-periaatteella. Tietysti joka puolella maata on myös taiteen huippuja, mutta syrjäseuduilla kovin, kovin vähän. Väänänen ei kysymykseen vastannut muuten kuin sanomalla, että hän on aina puolustanut ”maakuntien Suomea”. Jokainen vaille taiteilja-apurahaa jäänyt taiteentekijä muistakoon tämän. Osa vähistäkin taiteen tukemisen rahoista menee ties minne metsiköihin maataloustukien jatkoksi, kiitos väänästen joiden puoluekantaa tuskin tarvitsee mainita.
 

Suomalaisen kirjallisuuden estetiikan ytimessä on muutamia julkilausumattomia direktiivejä. Yksi on adjektiiviatribuuttien kielto, vältä niitä viimeiseen asti. Varsinkaan ei saa viljellä ilmaisuja, joita kielioppiväki kutsuu subjektiivisiksi asenneadjektiiveiksi kuten ”pitkä ryhdikäs upseeri”. 

Mutta torjuttu palaa aina, muistamme Freudin opit. Minne menevät muhkeat & puhkuvat adjektiivit, jotka on karun Pohjolan kirjallisuudesta uloskatsottu?

Kustantajien katalogeihin tietysti. Kuluneella viikolla luukkuun kolisseet luettelot kertovat, että keväällä ilmestyy muun muassa ”tummanpuhuva romaani”, ”lumoava kertomus”, ”villin mielikuvituksellinen gangsteriromaani”, ”loistelias sukutarina”, ”aistivoimainen esikoisromaani”, ”herkullisen ajankohtainen romaani”, ”hykerryttävä viihderomaani”, ”hellä ja armoton kulttiromaani” ja - paras kaikista - ”vinksahtaneen runollinen romaani.”