Kirjaamo

Harmi. Iso harmi. Vasta isosti myöhässä osuu silmiini uutinen Skotlannin kansallisrunoilijan Robert Burnsin 250-vuotispäivästä. Ja suureksi ihmeeksi luen sitä juhlitun Suomessakin. Pippalointiin kuuluu, tietysti, haggisin maiskuttaminen. Siis skotlantilaisen sisäelinmössön, joka on kipeän hyvää.

Herää kysymyksiä. Miksi tämä minua kiinnostaa? No siksi, että asuin ja opiskelin Edinburghissa 1990-luvulla. Söin haggisia melkein päivittäin (sitä tarjottiin yliopiston ruokalassa, halvalla). 

Asiat monimutkaistuvat yhä, koska nykyään en syö lihaa. En tiedä mitä tapahtuisi, jos tekisin nostalgiamatkan Skotlantiin. Suhteeni haggisiin on samantyyppinen kuin ovat välini synkän (mustan makkaran) kanssa. Jos joskus eksyn Tampereen kauppahalliin, syön sitä pätkän. Niin se vain menee, perinne painaa. Anteeksi eläinkunta, ja kaikki.

Täällä Kirjaamon markkinointi- ja tiedotusosasto, Kruununhaka, Helsinki.

Kirjaamon yhteiskunnallisen vaikuttamisen osasto esiintyy lauantaina 24.1. YLE Radio 1:n Tulta munille! -ohjelmassa klo 13.00 - 14.00. Anne Moilanen haastelee.

Keskiviikkona 28.1. Kirjaamon kirjallisuusosasto puolestaan esiintyy Kuolleiden Runoilijoiden Klubilla. Aiheena Paavo Haavikko, Suomen edelleen paras kirjailija. Mukana myös Helena Sinervo, Jukka Viikilä ja Auli Viikari. Tarleena Sammalkorpi juontaa. Paikka: Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunuhallin Korjaamo Shop (Osoite: Töölönkatu 51 B). Klo 19 alkaen. Vapaa pääsy!

Timo T.A. Mikkonen kertoi minua verratun risaan nakkiin. Noh. En ymmärrä vertauksen pointtia, mutta se epäonnistuu jo siinäkin, että en syö lihaa, nakkeja tai muutakaan.

Joku ehkä voisi sanoa, että rouva Mikkonen käyttäytyi taannoisessa ’keskustelussa’ kuin pannulle unohtunut kotletti: kärähti, savusi ja pilasi kaikkien tunnelman.

Valitettavinta koko spektaakkeli on fiksujen kotiäitien kannalta, joiden maineen Mikkonen pilasi. Ihan kuin miehensä on pilannut fiksujen reservinupseerin maineen. 

Pyysivät vanhan kolumnin myötä telkkkariin. Aiheena lasten päivähoito. Vastapuolena oli kotiäiti Nina Mikkonen, jonka mouhuamista kuunnellessa nauratti koko ajan tolkuttomasti. Sain kuitenkin pidettyä hymyn pyllyssä. Välillä tunsin myötähäpeää Mikkosen puolesta, ihmispolo nolasi itsensä tyystin. Jos olet absurdismin ystävä, klikkaa katsomaan, tänne.

Vaikuttaa siltä, että on meneillään on yleisempikin nyrjähdys. Mikkostyylinen kuuntelemattomuus ja vastapuolen päälle huutaminen yleistyy. Varsinkin jos jossakin sivutaan maahanmuuttopolitiikkaa ja tunnetun uusrasistin hullu-uhoamista, ponnahtaa esiin kuuliaisten vasallien räyhäjoukko, jolla ei ole mitään sanottavaa eikä varsinkaan perusteluja mielipiteilleen, mutta huuto on kovaa. Pohjattoman surullista väkeä.

Lisäys 19.1. Kotiäiti Nina Mikkonen: Lastentarhojen juuret ovat natsi-Saksassa. Helsingin Sanomat 19.1.2009.

Timo T.A. Mikkonen vaimonsa kohupuheista: ”Vastasi niin kuin pitikin” MTV3.fi.

Lisäys 20.1. Nyt myös Youtubessa.

Jyrki Lehtola: Lasten puolesta systeemiä vastaan. Iltalehti 20.1.2009.

Aina vaan paranee. Youtubessa nyt myös englanninkielisillä tekstityksillä: ”Looney woman raging about children’s daycar (English subtitles)”.

Ja joku on näköjään tehnyt tällaisenkin version ja tällaisen! Mutta paras on tämä

Pessimismi on kulttuuriväen perusolotila. Kaikki vaan kehnoutuu. Varsinkin on niin, että maailma viihteellistyy; teeveehömppä, tietokonepelit ja internet vievät nuorison mennessään. 

Vaiko sittenkään? Tuore tutkimus Yhdysvalloista kertoo lukemisen yleistyneen. Varsinkin nuoret aikuiset (18-24 vuotiaat) lukevat reippaasti enemmän kuin ennen. Yhdysvalloissa on nykyään 16,6 miljoonaa kirjallisuuden lukijaa enemmän kuin vuonna 2002. Suomesta pitäisi tehdä samanlaisia tutkimuksia, vai onko tehtykin?

Sattuipas hauska kirja käteen. Oriveden opit, vuodelta 1984. Iso joukko kirjoittajaohjaajia kertoo tunnoistaan. Teos on 25 vuodessa viehättävällä tavalla vanhentunut, mutta samalla paljossa yhä timmiä tavaraa kirjoittajakurssien ihmemaailmasta. En itse ole Oriveden opistossa luovaa kirjoittamista opiskellut (Kriittisessä korkeakeakoulussa kylläkin), joten mukana oli minulle myös ripsaus eksotiikkaa.

Mainio oli mm. Kosti Sirosen teksti Kirjoittamisen asentoja, asenteita ja asemia. Lainaus: ”….kirjailija-ohjaajakin tulee kyllä kurssille terapeuttisista syistä, tuulettumaan. Sitä paitsi ohjaaja saa kurssista palkakseen rahaa, kirjoittaja menettää. Jos kurssilainen kartoittaa omaa elämäntilannettaan, uudelleenarvioi, elää avio- tai keski-iän kriisiä tekee ohjaaja sitä samaa.”

Mietteliääksi pisti myös Sirosen lainaama Tampereen yliopistossa v. 1979 tehty tutkimus, jonka mukaan kirjailijat kirjoittavat 1) kirjoittamisen halun, syyhyn 2) apurahojen 3) julkisuudenkaipuun 4) selvittääkseen itselleen asioita, eli terapeuttisen tarpeen vuoksi. Tunnistan itseni näistä.