Monthly Archive for maaliskuu, 2010

Minän kevät

Tätä on ole ennen  harrastanut. Nimittäin keskeneräisen runon laittamista blogiin. Mutta kerrankos kokeilemaan. Work-in-progress, siis. Kommentit ja parannusehdotukset tervetulleita.

Minän kevät

Se on uskaltamista, sitä ettei lähetä taidokkaasti naamioituja rakkausviestejä sillekään naiselle, yhtään sähkökyyhkyä tyhjään huoneeseen törmäilemään, kolhimaan nokkaansa seiniin joiden läpi pääsee vain sitkeydellä ja komeahkolla ulkomuodolla, minän hiljentämistä, sitäkin se on, myöhäissyksyn ajattelemista ensimmäisenä veitsenkirkkaana kevätpäivänä kun rakkauden rakastaminen viiltää vatsan auki ja minä ajattelin vuorotellen sen naisen kasvoja ja vihaa joka syö meitä joka askeleella, vie minuutit, minulle, sinulle ja hänelle varatut minuutit.

Uutinen

gallery_logo_108x100.gif

Vieraissa käynti virkistää, ainakin vieraaseen taiteeseen lähemmän kosketuksen hakeminen. Päädyin sattumalta Kalhama & Piippoon, jossa avautui äskettäin  Marianna Uutisen näyttely. Gallerioissa käväiseminen voittaa taidemuseoissa samoilun kahdesta syystä: 1) Se on ilmaista 2) Katsottavaa on vähemmän, jolloin pystyy keskittymään eikä tarvitse ahdistua kaiken ylenpalttisuudesta.

Uutisen teoksissa vaikutuin kolmiuloitteisuudesta, kiiltävistä pinnoista ja rämäpäisistä väreistä. En tosin tiedä miten muu ihmiskunta nämä värit kokee – värisokea kun olen, tai tarkemmin sanottuna näen värit toisin kuin esimerkiksi sinä siellä.

Tästä intoutuneena samosin hetken taideblogien maailmassa. Yksi kiinnostava on Risto Kajon blogi, josta löytyy tuumailuja kaikesta mahdollisesta, luonnoksia ja harjoituksia, vähän samaan tyyliin kuin joissakin runoblogeissa, joihin runoilijat laittavat keskeneräistä tekstiä kommentoivaksi.

Mihin työhuonetta tarvitaan?

Artlab.jpg

Jo kolme vuotta minulla on ollut kirjoittamissoppi Artlabissa. Käyn siellä säännöllisen epäsäännöllisesti, silloin ja tällöin, velvollisuudentunteesta, kun huvittaa tai koska edellisestä kerrasta on kulunut tarpeeksi pitkä aika. Ihan hyvin voisin kirjoittaa kotonakin ja kirjoitankin. Jotkut kirjoittavat kahvilassa tai baarissa. Sitäkin olen kokeillut ja joskus se toimii, minä tosin tarvitsen silloin korvatulpat. Eksistentiaalinen vilu helpottaa kun istuu paikassa jossa on muitakin ihmisiä, vaikka vain näpyttelisi tietokonetta.

Pelkän työnteon kannalta voisin luopua työhuoneesta (tai oikeastaan se on puolikas), mutta en halua. Aamuisin on hyvä lähteä jonnekin, ikään kuin simuloiden sellaista elämää, jota suuri osa ihmisistä elää. Pysyy ryhti ja roti. Mutta tärkeintä on tieto työhuoneen olemassaolosta, mahdollisuus lähteä sinne, mahdollisuuden mahdollisuus.