Monthly Archive for toukokuu, 2010

W. G. Sebald ja Saturnuksen renkaat

sebald.jpg

Äijälukupiirimme ryhtyi lukemaan Sebaldia. Saturnuksen renkaat (Suom. Oili Suominen, Tammi 2010) on kirja, josta joku voisi luulla juuri minun pitävän. Näin ei käynyt. Syy voi olla lukijassa. Minulle on muodostunut – myönnetään – aavistuksen kielteinen ennakkoasenne sellaisia kirjoja kohtaan, jotka nostetaan arvostelun yläpuolelle. Joskus käy niin, että yht’äkkiä kirjasta tai kirjailijasta ei saa poikkipuolista sanaa sanoa. Kyse ei ole vain kanonisoiduista klassikoista, vaan sitä tapahtuu tuoreemmillekin koti- ja ulkomaisille teoksille. Se ei ole erityisen kiinnostava asenne kirjallisuuteen.

Saturnuksen renkaissa nimetön kävelijä vaeltaa Englannin itärannikolla. Retkeily on pelkkä puite, sen varjolla tarinoidaan ja viljellään anekdootteja. Aiheina muun muassa sillinkalastuksen nousu ja tuho, kirjailijat Algernon Swinburne ja Edward FitzGerald, rappeutuvan Kiinan leskikeisarinna Cixi, silkkiteollisuus, Joseph Conrad ja Belgian Kongon hirveydet. Yleisteema on hiipuminen, rappeutuminen ja ”kaiken katoavuus”. Aihe on mitä kuluneinen. Kiinnostavaa olisi lukea vastatarinoita, esimerkiksi kertomusta ikivanhan aatelissuvun vesasta, joka ei olisikaan rappeutunut eksentrikko vaan punakka kauppamies, joka siittää 18 lasta. Mutta ei, Saturnuksen renkaat tarjoaa sitä mitä kulttuuripessimismissä rypeviltä kirjallisuusihmisiltä odotetaan. Siinä mielessä se on kuluttajansuojalain mukainen tuote.

Teoksessa on toki hetkensä. Siellä täällä oleminen välähtää, kokemuksellisuus, kuten silloin, kun vaeltaja saa eteensä kala-aterian surkeahkossa ravintolassa:

Sama säikähtänyt naisihminen otti sitten myöhemmin vastaan tilaukseni isossa ruokasalissa, jossa olin sinä iltana ainoa ravintolavieras, ja toi minulle hetken päästä varmaan jo vuosia pakastimessa lojuneen kalan, jonka paneroituun, grillissä osaksi palaneeseen panssariin minä sitten iskin haarukkani niin että piikit vääntyivät. Oli todella hankala päästä käsiksi sisukseen, ja lopulta ilmeni, ettei kalankuvatuksessa muuta ollutkaan kuin kivikova kuori, ja koko operaation jälkeen minun lautaseni oli todella kauhea näky.

Oppineisuuden osoittamisen sijaan ihmisen kokemus, josta lukijalle avautuu asiayhteyden myötä muutakin. Teoksen lopussa vilahtaa vaeltajalle ilmeisesti tärkeä ihminen ’Clara’, tosin vain yhdessä lauseessa, sitten palataan kuningatar Viktoriaan ja 1600-luvun lääkäri Thomas Browneen.

The New York Review of Booksissa André Aciman ei myöskään yhdy varauksettomaan Sebald-ylistykseen (vain ennenaikainen kuolema esti Sebaldin nobeloimisen), toki eri perustein kuin minä.

Vastalauseita, anyone?

Suomalais-virolainen runomatinea 22.5. klo 14 Kirjasto 10:ssä

Pen.jpg

Suomalaiset ja virolaiset runoilijat kohtaavat Kirjasto kympissä (Elielinaukio 2 G). Runoja lukevat Kätlin Kaldmaa, Jukka Koskelainen, Igor Kotjuh, Asko Künnap, Lauri Otonkoski, Jarkko Tontti ja Elo Viiding. Tilaisuuden tahdittaa Mikael Brygger. Lauantaina 22.5. klo 14-15.30

Yllätykset mahdollisia.Tervetuloa!

Runomatinean järjestää Suomen PEN yhteistyössä Viron PEN-yhdistyksen, Tuglas-seuran ja Kirjasto 10:n kanssa.

Vuonna 1928 perustettu Suomen PEN on kansainvälisesti toimiva kirjailijoiden ja toimittajien sananvapausjärjestö.

Lain laita

promootioryhma2.jpg

Muutamakin pyyntö tästä on tullut. Hyvä on. Tässä 14. toukokuuta 2010 Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tohtoripromootiossa Noora Nadun esittämä promootioruno.

LAIN LAITA

Minä kysyn sinulta, oi Runotar, miten on lain laita?

Miksi senaattiin on ylösrakennettu circus?

Miksi senaattorit pukeutuvat ilvehtijäin naamioihin

ja leikkivät gladiaattoreiden kanssa

sen sijaan että laatisivat lakeja?

Koska barbaarit ovat tulleet, sinä vastaat,

kauan sitten ovat barbaarit tulleet

he kisaavat kullalla silatuilla vaunuilla

he säätävät lait

eikä senaattoreita enää tarvita

lain miehiksi,

lain naisiksi

barbaarien hovissa on sija narrille ja kauppiaalle

barbaarit ovat aina oikeassa

totisesti he ovat oikeassa.

Entä filosofit, minä kysyn sinulta,

miksi filosofitkin ovat hiljaa

ja kirjoittavat siitä mitä toiset filosofit ovat kirjoittaneet

siitä mitä toiset filosofit ovat kirjoittaneet

siitä mitä toiset filosofit ovat kirjoittaneet?

Miksi akatemia on peittynyt tuhkaan?

Filosofin verhot riippuvat lattiaan saakka, sinä vastaat,

ovi on paksua lautaa, saranat veren ruosteessa

näppäimistöstä puuttuu kirjaimia,

heistä ei ole barbaareille vastusta,

totisesti heistä ei ole vastusta.

*****

Minä kysyn uudestaan, oi Runotar, miten on lain laita,

miten keinuu oikeuden käynti?

Onko yhä käskynä vanhojen viisaus, jonka mukaan

hyvä tuomari on parempi kuin hyvä laki,

onko se notaarille käskynä,

kun hän ensi kerran istuu korkean pöydän taakse

pilvi paidan alla, sukat märkinä,

silmä kellossa, korvat kohti kuuta?

Vai onko käskynä, kuten myös neuvoo vanhojen viisaus,

että tuomarin pitää tarkasti tuntea laki,

sillä laki pitää hänellä olla ohjeena?

Miten näistä kahdesta valitaan, minä kysyn sinulta,

kun notaari käskee väen salista ulos

selaa kirjaa, märkäsukka, pilvipaita,

selaa ja kelaa

mutta hiljaisuus on paksu matto,

kello seinällä ajatusta nopeampi,

kuu katsoo ikkunan takaa, odottaa.

Ei laki vedä kahteen suuntaan, sinä vastaat,

vaan kolmeen, neljään

ja tuhannesta

tähtiin

kunnes kellosta tulee kuu

ja ikkunalaudalle laskeutuu keltainen naakka,

jonka laulu kuuluu lasista läpi,

asian nimi,                       lain laita

että onko varkaus,

vasta nyt tietää märkäsukka, pilvipaita

että onko tahallinen vaiko tapaturmainen haavoitus.

Sitä nimeä ei ennen ollut

ei tekemisellä, tekemättä jättämisellä

ei ennen lain laitaa

ole sen syntyä.