Monthly Archive for syyskuu, 2010

Tokio

PEN_INTERNATIONAL_LOGO_BLACK.JPG

PEN Internationalin 76. kongressi vierii eteenpäin. Jännittävimmät hetket Tokiossa koettiin eilen, kun äänestettiin henkilövalinnoista. PEN Internationalin johtokuntaan valittiin Kenian PENin puheenjohtaja, runoilija ja toimittaja Philo Ikonya, mistä Suomen PENin delegaatio iloitsi. Philo asuu nykyään Oslossa jouduttaan poliisin vainoamaksi kotimaassaan. Suomen PEN oli ehtinyt kutsua Philon sopivasti jo etukäteen Suomeen ja hän tuleekin vieraaksemme Helsingin kirjamessuille 28.10.2010.

Muutama hetki on irronnut myös Tokiolle. Mitä oudoin paikka. Toissapäivänä mieleeni tuli takauma 1980-luvulta. Harhailin yöllä sateessa Tokion kaduilla ja näkymät olivat suoraan Bladerunnerista, takavuosien kulttielokuvasta: sumua, käsittämättömiä valomainoksia, satoja nuudelibaareja ja ihmisiä läpinäkyvien sateenvarojen kanssa.

Saksalaiset, Tampere

NuoriVoima4-10.jpg

Suhteeni synnyinkaupunkiini Tampereeseen on monimutkainen, mutta ei mennä nyt siihen. Osana viiden saksalaiskirjailijan Suomen-kiertuetta matkasin äskettäin kaksi tuntia junalla pohjoiseen. Helsingissä saksalaiset olivat jo keikkailleet. Kuten Helsingissä, myös Tampereella luin heidän tekstejään suomeksi, tällä kertaa David Wagnerin teosta Neljä omenaa (Vier Äpfel, 2009, suom. Helen Moster) ja Benjamin Steinin kirjaa Kangas (Die Leinwand, 2010, suom. Tarja Roinila). Saksantaitoiset voivat lukea tarkemman selostuksen Benjaminin blogista Turmsegler. Tai hankkia uusimman Nuori Voima -lehden numeron, jossa ovat mukana myös muut kolme eli Lutz Seiler, Judith Schalansky ja Hanna Lemke.

Saksalaiset palasivat Helsingin kautta yli Itämeren, mutta minä jäin Pirkanmaalle. Lukutilaisuuden jälkeen ajoin yön pimeään, huvilalle Kangasalle, jossa oli märkää ja kylmää. Kuvittelin tulleeni kirjoittamaan. Ehkä kirjoitinkin, mutta nostin myös viimeiset perunat ja tuijotin järvelle. Ja sitten käväisin uudelleen Tampereella, tapasin vanhoja kavereita ja palasin huvilalle, missä kuvittelin taas kirjoittavani ja ehkä kirjoitinkin, runon tai pari, kolumnin ja tämän blogauksen.

Kokeilemaan

NVL-logo.jpg

Nuoren Voiman Liitossa keskusteltiin eilen niin sanotusta kokeellisesta proosasta. Esiintymässä olivat Mariaana Fieandt-Jäntti, Markku Eskelinen ja Anna Helle ja yleisönä oikeastaan koko nuorempi suomalainen kirjallisuus. Erään eteläsuomalaisen paikallislehden kulttuuritoimitus oli tehokkaasti mainostanut tilaisuutta ymmärtämällä sen aiheen väärin ja luullen sitä itseensä kohdistuneeksi moitteeksi (”Onko kirjallisuuskritiikki hirttäytynyt bulkkiproosan piilostandardeihin?”).

Mutta asiaan. Tutkija ja kirjailija Markku Eskelinen esitti tilaisuudessa kysymyksen, joka jäi korvieni väliin leijumaan. Isotkin kustantamot julkaisevat kaupallisesti toivottomia ja useimpien lukijoiden näkökulmasta ”vaikeita” runoteoksia. Miksi kokeellista proosaa ei julkaista samalla perusteella (mikä se sitten onkin)?