Monthly Archive for lokakuu, 2010

Jussi Halla-aho valehtelee

Aamulehti.png

En yleensä kommentoi itseeni kohdistuneita kirjoituksia, mutta tällä kertaa siihen taitaa olla syytä. Blogikirjoittaja Jussi Halla-aho väittää Aamulehdessä 27.10.2010, että ”– Kuvaavaa ja oireellista on, että ainoat, jotka kehtasivat julkisesti riemuita saamastani jumalanpilkkatuomiosta, olivat vihreä kansanedustaja Heli Järvinen ja vihreä kolumnisti Jarkko Tontti, Halla-aho sanoo.”

Silkkaa valehtelua. Jussi Halla-ahon suhteen en ole koskaan riemuinnut mistään. Jo vuosikausia ennen kuin kukaan oli hänestä edes kuullut, olen toiminut sen eteen, että rikoslain jumalanpilkkakriminalisoinnista päästäisiin eroon (esimerkiksi täällä vuonna 2008).  Ja mikä vielä oudompaa, samana päivänä kun hovioikeus äsken antoi Halla-ahon tapauksessa tuomionsa, tapasin ulkoministeri Alexander Stubbin ulkoministeriössä ja kysyin hänen kantaansa Halla-ahon ja Jari Tervon myötä ajankohtaiseen teemaan jumalanpilkka (liittyen myös PEN Internationalin äskeisen Tokion kongressin keskusteluihin aiheesta defamation of religions). Samalla toistin hänelle oman ja Suomen PENin kannan, jonka mukaan jumalanpilkan kriminalisoinnista pitäisi luopua kaikkialla.

Tosiasiat eivät ennenkään ole olleet Jussi Halla-ahon vahvinta alaa. Hänet on muun muassa narautettu maahanmuuttotilastojen vääristelystä. Halla-ahon motiivit taitavatkin löytyä jostain ihan muualta. Esimerkiksi täältä, eli tekstistä, jossa Halla-ahon kannalta ilmeisen kiusallisella tavalla kyseenalaistuu hänen yrityksensä esiintyä sananvapauden marttyyrina.

Havahtumisia

Jarkko Tontti. Vihreä Lanka (3) 2006. Kuva Natalia Baer.JPG

1) Vietän liikaa aikaa kirjakaupoissa, kirjastoissa ja kirjallisissa riennoissa. Monta päivää menee niin, että luen tai kirjoitan vähemmän aikaa kuin hipelöin kirjoja. Minulla on jo tarpeeksi kirjoja, hemmetti soikoon, lukemattomia hienoja ja huonoja teoksia pursuaa kodissani ja lisää tulee koko ajan. Niitä pitäisi myös kirjoittaa, siis minun.

2) Huomaan viihtyväni paremmin Tiede-lehden juttujen parissa kuin lukemalla kirjallis-filosofis-humanistisia lehtiä, toisin kuin ennen. Tällä voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että olen saanut tarpeekseni kirjallis-humanistisesta konservatiivisuudesta. Ns. lukeneiston ainoa huomio maailmanmenoon on kovin usein lohduton narina ja vastustaminen (sitä kutsutaan ’kriittisyydeksi’): internetin, sähkökirjan ja yleensäkin teknologisten innovaatioiden ja koko modernin luonnontieteen. Puhumattakaan siitä, että ihmiset saisivat nauttia siitä lyhyestä hetkestä, jonka heidän elämänsä kestää. Ei, kivaa ei saa olla, vaan pitää lukea klassikoita ja voihkia kuinka kaikki oli ennen paremmin kun uskonto, yhteisöllisyys ja maaseutu (tai sosialismi) olivat voimissaan, ihmiset kuolivat 50-vuotiaina ja olivat köyhiä. Joopa joo. Selkä tulevaisuuteen seisova konservatismi ja kaiken uuden vastustaminen on varma keino sysätä kirjallisuus ja humanistinen kulttuuri merkityksettömyyteen.

3) Helsingin kirjamessut tulevat taas, niin. (Pienoinen ristiriita kohdan yksi kanssa, kyllä). Torstaina 28.10. klo 11-12 Waltari-lavalla Suomen PEN ja Ville Ranta sekä kenialainen Philo Ikonya. Sunnuntaina 31.10. klo 15-16 Kullervo-lavalla minä, Sanna Nyqvist ja Arto Virtanen.

Hakusanat

etsintä.jpg

Ihmeellinen on internetin maailma. Varsinkin kiinnostavia ovat nämä seurantaohjelman antamat tulokset Google-hakusanoista, joilla näille sivuille on päädytty:

”jarkko tontti palgiaatti”

”vuolas sinikka”

”hyppimässä turun kauppatorilla jotta kaupunki uppoaa mereen”

”mistä nainen näkee miehen kiiman”

”kuinka ymmärtää miesten ajatuksia”

”voimat loppu runo”

”runberg torttu”

”miten pärjätä keskiikäisen miehen kanssa”

”konttori blogi tontti”

”päivähoidon vertailu hitleriin”

”tampereen tonttijako kartta historia”

”miksi mies lähettää rakkausviestejä mutta teot puuttuu”

Rahaa

Postiluukkuun kolisseiden Kirjailijaliiton papereiden lukeminen oli jälleen lohdutonta puuhaa. Kirjailijan kaunokirjallisesta työstä vuonna 2005 saama mediaanitulo oli 2000 euroa. Vuodessa. Aika harva lähtee tuolla rahalla töihin, siis jos saisi vain 2000 euroa kuukaudessa.

Tavanomaisen voivottelun ja vikinän sijaan ehdotanpa nyt kahta keinoa, jolla kurjuusrajalla kiikkuvien kirjailijoiden tilanetta voitaisiin edes vähän parantaa:

1) Hyvitysmaksu e-kirjojen lukulaitteista. Hyvitysmaksua kerätään vastineeksi siitä, että kopiointi yksityiseen käyttöön on laillista. Siksi muun muassa tyhjien CD-levyjen, MP3-soittimien ja tallentavien digiboxien hinnasta pieni osa tilitetään tekijänoikeusjärjestöjen kautta tekijöille. Esimerkiksi tyhjän CD-levyn hinnasta tämä on noin 20 senttiä. Jaettavaa on kertynyt ainakin taannoin noin 10 miljoonaa euroa vuodessa. Kirjailijoita tämä ei ole koskenut, mutta nyt kun sähkökirja rynnii markkinoille, olisi vähintäänkin kohtuullista, että myös lukulaitteiden myyntihinnasta kerättäisiin hyvitysmaksua, joka jaettaisiin kirjailijoille ja kääntäjille.

2) Domaine public payant. Tämä on ranskankielistä juristislangia ja tarkoittaa joissakin maissa käytössä olevaa järjestelmää, jossa tekijänoikeudesta vapaista teoksista suoritetaan pieni maksu rahastoon. Kerätyistä varoista jaetaan apurahoja luovan työn tekijöille. Esimerkki: Seitsemän veljestä -teoksen tekijänoikeudellinen suoja-aika on päättynyt (70 vuotta tekijän kuolemasta). Kuka tahansa saa julkaista sen vapaasti. Ja sitähän julkaistaan: se on eräänkin tunnetun pokkarisarjan myydyin teos. Kustantajille tämä on tuottaisaa puuhaa, tekijälle ei tarvitse maksaa mitään. Samoin näkyy olevan myytävänä ulkomaisten klassikkojen vanhoja, tekijänoikeuksista vapaita suomennoksia. Ei liene kohtuuton toive, jos näiden teosten myyntituloista pieni osa kerättäisiin kirjailijoille ja kääntäjille. Luulenpa, että A. Kivi olisi tyytyväinen, jos tietäisi näin käyvän hänen kirjojensa suhteen.