Pitkät ajat väheksyin kahvihifistejä. Kahvihan on kahvia, kofeiinijuomaa, jonka ainoa tehtävä on piristää. Erikoiskahveja juovat vain pystynenäiset, muistan ajatelleeni. Samanlainen vähän huvittava ja lähinnä epävarmuudesta kertova harrastus kuin muutkin pakonomaiset rahvaastaerottautumiset.
Olen muuttanut mieltäni. Sattuma puuttui peliin. Muutama viikko sitten pakenin äkäistä sadekuuroa kotikulmilleni ilmestyneeseen kivijalkakahvikauppaan. Hypistelin outoja pussukoita ja salakuuntelin, kun asiakas jauhatti pavuista tavalliseen keittimeen sopivaksi ostamansa pavut. Ei siis tarvitse omistaa mitään outoja laitteistoja. Kaikkea kannattaa kokeilla, tuumin. Tartuin umpimähkäisesti pussiin, jonka kyljessä luki Sumatra Gayo Mountain. Myyjä jauhoi sisällön ja laittoi sen takaisin. Menin kotiin. Keitin. Uusi maailma avautui.
Niin se vaan on, että laatukahvin ja peruskahvin ero on huima. Kuin Ian McEwanin romaani verrattuna Matti Nykäsen muistelmiin.
Kallistahan tämä on, pieni satsi maksaa kahdeksan euroa. Mutta juon kahvia nykyään vain aamuisin, joten kyse on muutamista euroista kuukaudessa. Ekologis-eettisesti kokeilemani ruotsalaisen Johan & Nyström -paahtimon tuotteet ovat kosher, lupaavat.
Tiedotusosaston loppuväliintulo. Kirjan ja ruusun päivä tiistaina 24.5. Rautatientorilla. Kirjaamon essehtimisosasto lauteilla klo 13.00.
Täällä Kirjaamon runo-osasto, IC-junassa matkalla Helsinkiin. Eläköön kaikkialle yltävä maailmanverkko ja nettitikku. Mitä muuta junassa voisi kuin kirjoittaa runoja:
On hetkiä kun epäilee kaikkea mihin on uskonut
keneen luottanut
mitä vihannut
ketä rakastanut
Ne ovat hienoja hetkiä
hirvittäviä,
tärkeitä hetkiä
ilman niitä voisi yhtä hyvin tappaa itsensä heti
ihan nyt heti, kenellekään jäähyväisiä jättämättä
säästäisi heidät sentimentaalisilta kirjeiltä,
turhilta anteeksipyynnöiltä
ne ovat hienoja hetkiä,
hirvittäviä
tärkeitä hetkiä
kun epäilee häntä
sinua
minuakin epäilee
sillä paluu niistä on kuin olisi hukannut kotiavaimen
seisoisi maaliskuun kadulla
jonka peittää likainen jää ja rahiseva sora
ei löytäisi avainta vaikka kuinka etsii
tarttuisi silti kotioveen
ja se olisi auki
Täällä Kirjaamon sananvapaussoturiosasto, Bled, Slovenia. PEN Internationalin yksi vanhimmista elävistä perinteistä on Bledin vuotuiskokous. Taannoinmuinoin 1960-luvulla luotiin tapaaminen “idän” ja “lännen” kirjailijoiden kohtauttamiseksi ja perinne jatkuu vaikka tämä on jo historiaa. PEN-termein kyseessä on Writers for Peace Committeen kokous. Käytännössä esitelmöintiä aiheesta ja kolmannesta, debattia, kirjallisia esiintymisiä ympäri pikkuruista maata. Jokunen julkilausumakin rykäistiin. Väkeä tällä kertaa 33 maasta.
Vaikutelmia: kirjaihmisten huolet ovat samanmoisia kaikkialla. E-kirjaa ja digitalisoitumista pelätään (turhaan, minun mielestäni). Kustannusmaailman kaupallistumista valitellaan, toimeentulo on veitsenterämäistä. Politiikka tunkee silloin ja tällöin mukaan: Israel vs. palestiinalaiset -vääntö on PEN-ympyröissäkin ikuisuuskysymys ja myös Bledissä äänenpainot tiukkenivat kun eräätkin tahot vaihtoivat ajatelmia aiheesta. Kurdien ja Turkin suhteen oltiin samanmielisempiä, Turkin PEN ei suinkaan ole maansa hallituksen asialla. Kirjallisuuspuheosastolla Image of the stranger in literature -sessio tulvehti mielenkiintoisia puheenvuoroja.
Järjestäjät hajaannuttivat ulkkarit esiintymään pitkin maata. Itse ryin runoja Kranj-nimisen kaupungin kirjastossa. Paikalliset napamiehet kutsuivat kirjailjiat myös tykönsä. Slovenian presidentti ja muutama vähäisempi viskaali tarjosi kirjaväelle lasillisen ja sormiruokaa. Suomesta kyselivät. Kerroin missä mennään.
