Monthly Archive for heinäkuu, 2011

Totuus löytyy arkistosta

Kesän vietossa poissa Helsingistä on sekin puoli, että pääsin penkomaan äitini arkistoja lapsuudenkodissani. Ja mitä löytyykään. Suorastaan riemastuttavan kohdallinen lehtiartikkeli Aamulehdestä päivämäärällä 22.5.1990.

Kyllä. Tämä on ensimmäinen kertani julkisuudessa, medianeitsyys menee.

Kaksikymmentä vuotta on kulunut, mutta ajan hermolla ollaan. “Yhdentyvän Euroopan suuntaan katseleva” ja ulkomaille opiskelemaan halajava Jarkko Tontti lausuu jutussa mm. näin: “Meillähän pelätään yleensä, että kansainvälisyys uhkaa kansallista identiteettiä”.

Vielä riemastuttavampi on kohta: “Jarkko harrastaa kehonrakennusta ja kaunokirjallisuutta.”

Siis kun juuri äsken lähetin kustantajalle viimeisen version ihan juuri & kohta ilmestyvästä kuntosaliaiheisesta romaanista, Sali.

Kesäkirjat

Grafomaniassa Salla Simukka listaa kesäkirjojaan kuten monet muutkin kirjallisuusblogaajat. Minä perässä.

Vuosi sitten näköjään valitsin kesäluettavan sokko-otoksen turvin. Tänä kesänä olen toiminut vähemmän sattumavaralla. Toukokuussa tapasin Maailma kylässä -festivaaleilla Kari Klemelän ja ostin häneltä slovenialaisen nykyrunouden antologian Marsipaania (Mansarda 2009). Hieno, kertakaikkisen. Jokaisen runoilijan tekstit eivät tietenkään koskettaneet täysillä, mikä on välttämätöntä kun kyseessä on ison kirjoittajajoukon kirja. Mutta esimerkiksi Tone Škrjanecin runot olivat pysäyttäviä. Jouni Inkalan ja Karin suomentama teos sai häpeällisen vähän julkisuutta ilmestyessään, netistä en löytänyt kuin Ville Ropposen arvostelun.

Kesäkuussa, Nuoren Voiman Liiton Euroopan -kiertueen bussissa luin Laurent Gaudén romaanin Kirottu suku (Bazar 2008). Kuten Marsipaania-antologia, sekään ei näkynyt juuri missään ilmestyessään. Vaikka kyseessä on Ranskan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon Goncourtin voittanut teos, joka on käännetty 35 kielelle, mikä taasen kerran kertoo siitä, kuinka totaalisesti suomalaiset kirjallisuusantennit sojottavat englanninkielisiin maihin. Kirottu suku kertoo hienovireisen sukutarinan Italiasta. Välillä vaivutaan sentimentaaliseen paatokseen, mutta jotkin yksittäiset tilanteet kuten syrjityn rosvosuvun jäsenten kokoontuminen syömään meren äärelle olivat tekstitaiteen merkkihetkiä.

Mitä muuta? Olen hidas lukija mikä juontuu runoudesta. Tuomas Timosen tunnetun tiivistyksen mukaan väkivallassa ja seksissä toisto on se, mikä toimii. Sama pätee runojen lukemiseen. Vähintään kaksi kertaa hitaasti peräkkäin on ainoa tapa päästä runosta tajulle. Ehkä siksi luen hitaasti kaikkea muutakin, enkä ole tänäkään kesänä paljoa ehtinyt. Yllä mainittujen lisäksi seuraavat: Matti Hagelberg: Silvia Regina (Kreegah Bundolo 2010), ällistyttävää nykysarjakuvaa. Juri Nummelin: Valkoinen hehku (Vastapaino 2005), napakka elokuvan historia. Teemu Forss: Putouksen takana lasien edessä (ntamo 2011), keinuvaa runoa. Teemu Masalin: iPad  &  iPhone (Docendo 2011), uuden leluni iPhonen oppimiseksi. Euroopan komissio: A Single Market for Intellectual Property Rights (COM 2011), töitä, tekijänoikeutta.

Arhinmäki harmaan talouden asialla?

Alku oli lupaava. Uusi kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki halusi nimenomaan kulttuuriministeriksi, vaikka tarjolla olisi ollut liikenneministerin salkku, jota pidetään tärkeämpänä. Paavo tahtoi työhön, jossa puolustetaan taiteita, kulttuuria ja urheilua. Asioita, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Tähän odotushorisonttiin nähden en olisi voinut juuri pahemmin pettyä, kun luin Arhinmäen ensimmäisen linjauksen ministerinä. Hän ei, siltä ainakin vaikuttaa, kannata piratismiksi kutsun rikollisuuden vastaista toimintaa, tärkeää lainmuutosta, jota minäkin olen ollut tekijänoikeustoimikunnassa valmistelemassa.

Mistä on kyse? Toisin kuin sensaatiohakuiset toimittajat (piraateista puhumattakaan) vauhkoavat, kyseessä ei ole ”nettisensuuri”, vaan harmaan talouden ja rikollisuuden torjunta. Jo nyt laki mahdollistaa pääsyn estämisen (blokkaamisen) sivustoille ja palveluihin, joiden kautta jaellaan selkeästi tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia. Mutta järjestelmä ei toimi, koska suuri osa näistä sijaitsee maissa, joiden oikeusjärjestelmä on kehittymätön. Roistoja ei tunneta eikä heitä saada vastuuseen. Nykylaki ei mahdollista pysyvää pääsyn estoa tällaisille sivustoille.

Esimerkki tosielämästä: Turkissa toimii Finntv-niminen sivusto, josta voi katsoa suomalaisia ja suomeksi tekstitettyjä ohjelmia. Palvelu on täysin laiton eikä ylläpitäjiä tiedetä. Asiakkaaksi voi rekisteröityä ja maksusta saa vielä enemmän katseltavaa. Tuhannet ovat rekisteröityneet. Sivut ovat täynnä mainoksia, kuten ovat tunnetun Pirate Baynkin sivut. Venäjällä toimii laittomia nettimusiikkikauppoja, joista voi ostaa musiikkia kymmenesosalla laillisen nettikaupan hintaan verrattuna.

Kyseessä on siis harmaa talous, järjestäytynyt talousrikollisuus, jonka vahingot lasketaan sadoissa miljoonissa, menetetyt verotulot ja työpaikat päälle. Laillisia nettikauppoja on yllin kyllin. Suurin piirtein kaiken saa nykyään laillisesti ostettua puhelimeensa ja tietokoneeseensa muutamalla klikkauksella. Näiden palveluiden on hyvin vaikea kilpailla asiakkaista, jos saman saa laittomista piraattipalveluista halvemmalla tai ilmaiseksi. Lainmuutos mahdollistaisi selkeästi laittomien palveluiden ja sivujen blokkaamisen. Onko tämä tosiaankin ”nettisensuuria”?

Kaikkein vastenmielisintä piratismikeskusteluissa on piraattien ja heidän tukijoidensa vetoamien sananvapauteen. Se on yhtä valheellista ja kestämätöntä kuin rasistisen vihapuheen tapauksessa. Mikään ihmisoikeussopimus ei suojaa vihapuhetta tai piratismin kaltaista rikollisuutta. Kaikki ihmisoikeussopimukset sen sijaan takaavat omaisuuden suojan, kuten professori Tuomas Ojanen lehtijutussa muistutti.

Sähkökirjan myötä piratismi koskee myös kirjallisuutta. Jos kirjallisuuden myynti laskee yhtä paljon kuin musiikin myynti on piratismin takia laskenut, voimme sanoa hyvästit puolelle  kustantamoista ja kirjallisuudesta. 90 prosenttia julkaistusta musiikista on levy-yhtiöille tappiollista, sama pätee kirjoihin. Hittien tuomilla tuloilla mahdollistetaan vähälevikkisen ja taiteellisesti korkeatasoisen musiikin ja kirjallisuuden julkaiseminen. Kiitos Madonna, kiitos rouva Rowling. Ilman teitä olisi moni mielenkiintoinen mutta kaupallisesti toivoton levy ja kirja jäänyt ilmestymättä. Piratismi iskee kaikkein kovimmin juuri hitteihin, mutta kaikki kärsivät.

Mutta ei vielä hätiköidä. Ministeri Arhinmäki ei lehtijutun perusteella ole vielä perehtynyt koko asiaan kunnolla. Hänellä on nyt mahdollisuus näyttää, kenen etuja hän ajaa ja mitä hän pitää tärkeänä. Jos kulttuuriministeri ei puolusta taiteen tekijöitä ja koko kulttuurin elinmahdollisuuksia, niin kuka heitä sitten puolustaa?

Rauta-aika

Kesäteatterin maine ei ole kummoinen. Puskafarssia, jossa yleisö röhähtelee kun joku juo viinaa. Myötähäpeä on kovin usein se kohdallisin sana.

Mutta nyt tuli jotain ihan muuta. Paavo Haavikon Rauta-aika pyörii Tampereella Pyynikin kesäteatterissa. Juuri palasin näytöksestä.

Kalle Holmbergin 1980-luvun alusssa ohjaamasta tv-draama Rauta-ajasta en muista kuin yhden kohdan. Sen, jossa Pohjolan isännältä silpaistaan kaula katki ja veri suihkuaa. En ole varma, kielsivätkö vanhempani minua sarjaa katsomasta vai olinko ihan omin päin liian nuori kiinnostuakseni. Kari Heiskanen esitti silloin Joukoa (Joukahainen), nyt hän on ohjannut Rauta-ajan näyttämölle.

Perusratkaisu toimii, nimittäin koko kuvion tuominen nykyaikaan. Pohjolan väki on mafiamainen rikollisjengi eikä Kalevalan porukka ole juuri kummempi. Autoilla huristetaan ja moottorisaha raikaa.

Kirjoja kirjoitetaan tunnetusti vain kahdesta aiheesta, rakkaudesta ja kuolemasta. Nyt ollaan jälkimmäisessä. En muista pitkään aikaan nähneeni ja kuulleeni komeampaa kuolemista kuin Rauta-ajan lopussa. Haavikon teksti rullaa ja kissanpäinen kuolemahahmo on kaikessa davidlynchmaisuudessaan erinomainen. Sattui vielä niin, että helle vaihtui ukkosmyrskyksi juuri oikeassa kohdassa mistä tuli lisäsäväreitä.

Okei, kyllä sitä viinaakin juotiin. Solmiokaulainen Väinämöinen, tai siis Väinö horjahtelee ja sönköttää yhdessä kohtauksessa muutaman hetken pullon kanssa (ja yleisö röhähteli villinä, tietysti), mutta sen kesti. Menkää, katsokaa.

Maalla & luokkakokous

Täällä Kirjaamon maakuntakirjeenvaihtaja, rantasaunan kuisti, Kangasala, Perus-Suomi. Hivenen harmittaa. Jos Facebookiin on uskominen, kavereilla ja tutuilla on juuri nyt ja parhaillaan hauskaa useammallakin piknikillä, prideparaatilla ja mitä kaikkea siellä Reuna-Suomessa hetimiten järjestetäänkin kun minä vetäydyn maaseuturesidenssiin ja alan kasvaa sammalta.

Mutta ihan erakoitumiseksi ei ole elo mennyt. Eilen nimittäin käväisin naapurikylässä Tampereella, jossa järjestivät luokkakokouksen. Pienimuotoisen tosin. Mutta kuitenkin joukko ihmisiä, joita en ollut tavannut melkein kahteenkymmeneen vuoteen. Hämmentävää. Varsinkin se, että ihmiset eivät juuri olleet muuttuneet, tai siltä minusta tuntui. Jokin pysyväisluontoinen ihmisellinen perusluonne on ja pysyy. Vaikka eräskin oli asunut viisitoista vuotta Italiassa, ja toisesta tullut kunnanjohtaja. Ja mitä kaikkea.

Mitä tapahtui? Opettajien ja koulusattumusten muistelua. Varovaisluonteista avautumista omista elämänkuluista. Ei pöllömpää. Hienoja ihmisiä, kyllä.