Monthly Archive for huhtikuu, 2012

Menneitä ja tulevia

Minut kutsuttiin Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjan Alumnijuhlaan. Sankka joukko kirjallisuuden rakastajia saapui yhteen tilaan. Kiitos järjestäjille, tilaisuuksien organisointi on uuvuttavaa ja välillä turhauttavaa puuhaa. On hienoa, että löytyy ihmisiä sitä tekemään. Niille, jotka eivät ole tästä oppilaitoksesta kuulleet: täällä lista kirjailijoista, jotka ovat sieltä saaneet oppia. Myönnän kernaasti, etten olisi kirjoittanut ilman kirjoittajakoulutusta mitään julkaisukelpoista koskaan.

Vappu tulee. Minulle on se on jostain syystä aina ollut vuoden tärkein juhla. Pimeän ja kylmän kuukaudet ovat vihdoin päättyneet. Tästä se alkaa.

Toukokuun 3. on kansainvälinen lehdistönvapauden päivä. Silloin lähden länteen, Espooseen Sellon kirjastoon.

Mitä muuta? Täällä kolumni tekijänoikeuksista ja sananvapaudesta, aihe joka nykyään kuumentaa kovasti tunteita, olen huomannut.

Mitä niiden luista tehdään?

”Piru parat! Mistä niitä tulee? Minkä ikäisinä ne lähetetään teurastamoon? Mitä niiden luista tehdään? Missä sellaiset  elikot laiduntavat päiväsaikaan? Onko niitä myös naaraspuolisia ja nuoria?”

Näin kirjoitti säveltäjä Hector Berlioz kriitikoista. Eilen Musiikkitalon ravintolassa keskusteltiin kritiikistä rauhallisempaan sävyyn. Minna Lindgrenin ohjelmassa Pyhä kritiikki mukana olivat minun lisäkseni säveltäjä Olli Virtaperko ja HS:n entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen.

Oli kiinnostavaa kuulla muiden taiteiden, tällä kertaa erityisesti musiikin suhteesta kritiikkiin. Taidemusiikissa lehtikritiikin perusongelma on selvä. Yksittäinen konsertti on ainutkertainen tapahtuma, josta jälkikäteen kirjoittaminen on monessa mielessä toisenlaista kuin myynnissä olevasta kirjasta tai teatteriesityksestä. Näistä kirjoittamista voi perustella myös kuluttajan valistamisen näkökulmasta. Toisaalta perusnarina kritiikin vähenemisestä tuntuu olevan sama kaikissa taiteissa. Kiinnostavaa oli kuulla Meriläiseltä, että hänen entisessä työpaikassaan on suoraan asetettu taiteet tärkeysjärjestykseen, ykkösenä kirjallisuus, kakkosen klassinen musiikki, muita en sitten muistakaan.

Pääsin myös toistamaan omat perusteesini: 1) arvottaminen on kritiikissä aina vähiten kiinnostava osa, pohdintaa ja analyysia kaipaan enemmän. 2) tekijän ei koskaan kannata vastata kritiikkeihin.

Kuunneltavissa täällä.

Joulupaasto ja Derrida-muisto

Henriikka Tavi, Sergei Zavjalov, Jukka Mallinen, Kimmo Kallio

Osuuskunta Poesia julkaisi Sergei Zavjalovin runokokoelman Joulupaasto (suom. Jukka Mallinen). Kirjaamo suosittelee. Castrénin seuran tiloissa Mariankadulla järjestettiin pienimuotoinen julkistamistilaisuus, josta juuri äsken kotiuduin. Tai tarkemmin sanottuna päädyin tänne Rytmi-baariin, jossa tätä kirjoitan.

Suomessakin asuneen Sergein tunnen vuosien takaa, hän on minunkin runojani kääntänyt venäjäksi. Vaikkei hän tarkkaan ottaen ole venäläinen vaan juuriltaan mordvalainen, jossakin mielessä kielisukua siis. Joulupaasto vaikuttaa mitä mielenkiintoisimmalta teokselta. Moniääninen teksti jota pitää kasassa teema, Leningradin piiritys toisessa maailmansodassa.

Tilaisuudessa Sergei luonnehti kirjaa aiheensa dekonstruktiona, monen puhujan kollaasina jostain, joka on liian hirvittävä ja käsittämätön, jotta siitä voisi puhua suoraan.

Jälkeenpäin kustantaja Poesian Kimmo Kallio esitti toiveen, että minäkin tämän myötä tulisin myötäsukaisemmaksi dekonstruktiolle, mitä se sitten tarkoittaakin. Hämmentävää. Onko minulla jälkistrukturalismin ja dekonstruktion vastustajan maine? Ehkä näin. Vastasin Kimmolle, että olen sen polun kulkenut jo kerran, loppuun sakka. Kun on pikarin tyhjentänyt viimeistä tippaa myöten seuraa yleensä laskuhumala ja suuntautuminen muualle. Talvella 2003 asuin Pariisissa ja kävin Jacques Derridan seminaarissa. Pahin dekonstruktio-huuma oli Jacquesinkin puheista jo silloin kadonnut. Sen sijaan puhuttiin kuolemasta. Eräs seminaarilainen kysyi syntymästä, eikö se ole unohtunut, kun niin moni nykyfilosofi keskittyy kuolemaan. Jacques meni hiljaiseksi eikä saanut aikaan kunnon vastausta. Siinä tiivistetysti minun teoreettisen ja kirjallisen työni perusta.  Tähän liittyen: kaksi vuotta sitten ilmestyi teos ’Miten meistä tuli filosofian tohtoreita’, johon minäkin kirjoitin. Siitä ehkä selviää jotain suhteestani Derridaan ja filosofiaan yleensä. Luettavissa täältä.

Hajahuomioita Euroopasta

Täällä Café Europa, Tampere ja pääsiäisloma. Muutama kirjallinen hajahuomio tofutoastia odotellessa.

Istuin äsken naapuribaarissa runoilija Ville Hytösen kanssa lasillisella ja selkääntaputtelin hänet lentokenttäbussiin. Tamperelaistunut turkulais-hämeenlinnalainen Ville oli juurisillään lähdössä Tunisiaan kirjallis-journalistiselle matkalle. Suoritimme kirjallista tietojenvaihtoa, joku voinee kutsua sitä myös juoruiluksi. Villen uusin ponnistus on Tulenkantajat-kirjakauppa, joka toimii Tampereen Hämeenpuistossa. Kirjaamo suosittelee.

Lassi Nummen hautajaisia vietettiin viime lauantaina Munkkivuoren kirkossa. Laskin ruusun ja lausuin muistosanat Suomen PENin puolesta. Nummi toimi vuosia aktiivisesti PENin puheenjohtajana ja johtokunnan jäsenenä. Hän toimi monella muullakin saralla, tässä niitä kaikkia ei voi toistaa. Lassi Nummen muisteluja PEN-vuosiltaan on nyt luettavissa täällä. PEN-asioista huomioitakoon myös Valko-Venäjä, jossa pitäisi järjestettämän jääkiekon MM-kilpailut muutaman vuoden kuluttua. PEN vastustaa.