Monthly Archive for toukokuu, 2013

Krakova

Euroopan vanhin kirjakauppa

Kuten edellinenkin PEN-aiheinen kirjoitus, tämäkin on kirjoitettu hotelliaulassa. Odotan lentoa Krakovasta Frankfurtin kautta Helsinkiin. PEN-slangilla kyseessä oli Writers in Prison Committeen tapaaminen, jonka järjesti tällä kertaa Puolan PEN. Paikalle saapui kirjailijoita kolmestakymmenestä maasta.

Kun kuulen raportteja esimerkiksi aasialaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden tilanteesta tunnen jonkinlaista syyllisyyttä. Meidän ilmaisunvapausongelmamme ovat pieniä. Kyllä, Suomenkin rikoslaissa on yhä arkaainen jumalanpilkkapykälä. Kunnianloukkausta, yksityisyyden suojaa ja muita sananvapautta rajoittavia rikosnimikkeitä käytetään liian löyhin perustein. Mutta kun kuulin Intiassa pakolaisena majailevan Tiibetin PENin tai muutama vuosi sitten perustetun Afganistanin PENin tilanteesta, en halunnut puhua eurooppalaisten ongelmista enää mitään. Afganistanilaisia voi vain ihailla. Hirvittävästä lähihistoriasta huolimatta he eivät ole antaneet periksi, vaan jatkavat kirjoittamista. Afganistaninin PENillä on 800 jäsentä ja järjestävät tilaisuuksia useita kertoja viikossa. Kirjallisuutta julkaistaan vaikka Kabulin ulkopuolella hengenvaara on todellinen, varsinkin jos olet kirjoittava nainen.

Vaikuttavinta Krakovassa oli kuitenkin päätösesitelmä. Sen piti Wladyslaw Bartoszevski, Puolan PENin jäsen, kirjailija, toimittaja, historioitsija ja Puolan entinen ulkoministeri. Bartoszevski selvisi sekä Auschwitzista että sodanjälkeisistä stalinistisista vankileireistä, minne hän myös joutui. Ja oli yhä 91-vuotiaana terävä ja häikäisevä puhuja. Ei lisättävää.

Pahoittelut

Hyvänen aika. Ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa olen ollut kirjoittamatta tänne yli kuukauden. Anteeksi, lukijat.

Mutta huhut lopullisesta vaikenemisestani ovat liioiteltuja. Kiirettä on pitänyt muilla rintamilla, hirmuinen oli huhtikuu.

Syksyllä ilmestyvän romaanin viimeistely on ollut yhtä hirveä puristus kuin on jokaisen kirjan loppukirivaihe. Vappuna laitoin viimeisimmän version kustantajalle. Tyhjennyin. Lisäksi lupauduin kirjoittamaan kolumneja Helsingin Sanomien nettiin. HS on kummallinen forum, se tuo kauhun ja hetkittäisen lamaantumisen tunteen kirjoittamiseen, en tiedä miksi.

Eikä siinä vielä. Jostain syystä juuri päättyneelle huhtikuulle kasaantui esiintymisiä ja keskustelutilaisuuksia, suurempia ja pienempiä kirjoitustöitä. Monet niistä liittyivät edelliseen elämääni lakimiehenä, sananvapaus- ja tekijänoikeusjuridiikaan. Kuten Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Päivä -seminaari ja IPR University Centerin tekijänoikeustilaisuus kirjallisuusalan ihmisille. Luottamustoimet vievät myös aikaa, edustan Kirjailijaliittoa tekijänoikeusjärjestöjen hallituksissa ja puolustan sananvapautta Suomen PENin puheenjohtajana. Äskettäin kohtasin kiukkuisia Unkarilaisia. Yhtä aikaa tärkeää, palkitsevaa ja uuvuttavaa. Joskus ajattelen, että edellisessä elämässäni tein tätä samaa, mutta sain siitä kerran kuukaudessa palkan. Hmm.

Ongelmani on vuodesta toiseen se, että en osaa sanoa ei. Olen velvollisuusihminen ja kun valtio on maksanut minulle kalliin koulutuksen, koen velvollisuudekseni tehdä sillä jotain kaikkia hyödyttävää.

Mutta ryhtyminen palkitsee. Kalmalinja on kaunein muusista ja lupautuminen puhumaan ja kirjoittamaan sysää ajattelemaan. Lähes aina velvollisuus muuttuu oikeudeksi. Edesmennyt ihmisoikeusjuristi Matti Wuori sanoi joskus, että hänelle loma on jonkin toisen asian tekemistä. Niin minullekin. Ei minulla ole koskaan lomaa. Miten voisi ollakaan, koska kaiken minkä teen, teen intohimosta.