Monthly Archive for kesäkuu, 2014

Matkustaminen, Unkari, Hermes

Kirjoitin äsken toisaalle matkustamisesta. Yksi syy kirjoitukseen oli kulunut vuoteni, jonka aikana olen matkaillut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. PEN Internationalin hallituksen kolmihenkinen johtoryhmä on koko ajan nousussa tai laskussa jonkun maailman kolkan lentokentällä, olen oppinut. Uuvuttavaa ja palkitsevaa yhtä aikaa.

Olen jo kauan sitten ohittanut sen vaiheen elämässäni, jossa ulkomailla olemista pidetään itsearvoisen hienona asiana. Nykyään matkustan useimmiten velvollisuudesta. Turistiset ilot, ns. nähtävyydet, eivät minua ole koskaan suuresti kiinnostaneet, niiden äärellä asennoidun kuin Thomas Mannin Faustin Adrian Leverkühn Italiassa; oma kesken oleva työni ja niihin liittyvät tuumat tykyttävät mielessä. Voi tietysti olla niin, että museoissa, gallerioissa ja raunioilla keskeneräisiin töihin liittyvät ideat pulppuavat mieleen, vaikka suoraa yhteyttä on vaikea huomata. Moni kirjailija kirjoittaa parhaiten toisaalla.

Harhauduin aiheesta. Juuri nyt olen siis Budapestissä ja, kerrankin, matka ei liity PEN-asioihin. PEN-rintamalla koettiin äskettäin poikkeuksellisen hieno hetki, kun Ukrainan ja Venäjän PENin edustajat kokoontuivat Tukholmaan PEN Internationalin siipien suojissa ja pääsivät yhteisymmärrykseen meneillään olevan kriisin taustoista. Kokous pidettiin PENin kannalta historiallisesti merkittävässä kellarissa, nimeltään Forum. 1990-luvulla samassa paikassa puhui fatwan uhan alla elänyt Salman Rushdie. Kiitokset Ruotsin PENille tilaisuuden järjestämisestä, lopputulos sai ansaitsemaansa huomiota. Marianne Bargum raportoi Suomen PENin edustajana. Tukholmasta saavuin PEN Internationalin presidentin John Ralston Saulin kanssa Helsinkiin, ja sieltä jatkoimme Tallinnaan.

PEN International Tukholmassa

Mutta täällä Budapestissa olen omalla asialla. Kirjoitan. Toisin kuin yleensä, mukaan tarttui myös matkakohteeseen liittyvää luettavaa. Jani Heikkisen toimittamassa teoksessa Budapest – Kirjailijan kaupunki (SKS 2006) on kiinnostavia kertomuksia ja katkelmia suomalaisten kirjailijoiden, taiteilijoiden ja intellektuellien kokemuksista kaupungissa. Mika Waltari tunnelmoi täällä(kin) impressioita etsien. Waltari kirjoittaa: ”Unkarin ylpeä, verinen, loistelias menneisyys. – Nyt voisi melkein itkeä kuoleman raoille kuristetun kansa puolesta.” (Yksinäisen miehen juna, 1929). Nykyään Unkari oirehtii Waltarin kertomaa surullista menneisyyttään ikävällä tavalla. Vastikään sosialismista vapautunut maa on liukunut nationalistiseen uhoon, joka kummallisella tavalla muistuttaa näennäistä vastapooliaan. Äskettäin Unkarin valtio otti haltuun oppikirjakustantamisen, koulujen ja oppilaiden etua käytettiin savuverhona oppimateriaalin yhdenmukaistamiseen. Tapasin tunnetun unkarilaiskirjailijan, joka muisteli, että lapsena hänen isänsä kehotti olemaan uskomatta mitään, mitä koulussa opetettiin. Kirjailija joutuu nyky-Unkarissa sanomaan samat sanat omalle lapselleen. Poliittiset ääripäät ja populismit muistuttavat lopulta toisiaan, nationalistinen ja sosialistinen kollektivismi ovat yhtä ja samaa.

Se politiikasta. Ai niin, vielä yksi. Budapest – Kirjailijan kaupunki –teoksessa on paljon katkelmia Juha Vakkurin kirjasta Yhden miehen Unkari (1986). Saimme Juhan kanssa molemmat äsken Viron valtion kunniamerkin, samalla palkittiin entinen opettajani Esa Saarinen. Kiitokset virolaisille.

Juha Vakkuri, Esa Saarinen ja Jarkko Tontti Viron suurlähetystössä

Loppuun vielä omakohtainen Unkari-kuva. Kuten muutama kuukausi sitten kirjoitin, antiikin Kreikan jumaluuksista on Hermes minulle monestakin syystä läheinen. Unkarissa ilmeisesti vielä muistetaan, että jumalten lähettiläs ja runouden suojelija oli myös kaupankäynnin jumaluus. Hermeksen patsas seisoo yhä keskellä Budapestin kauppakeskustaa.

Váci-kadun Hermes

Lehtolapset

E-kirjoista on kohuttu vuosikaudet. Tosiasia on, että niiden merkitys on yhä piskuinen. Suurin osa kirjaihmisistä haluaa edelleen rahoilleen vastineeksi esineen. Kirjailijan kannalta e-kirjassa on se mukava puoli, että teos on saatavilla ikuisesta ikuiseen eikä painos koskaan lopu. Omalla kohdallani Otava julkaisi äskettäin e-kirjoina kolme vuotta sitten ilmestyneen ja jo loppuunmyydyn romaanin Sali ja esseekokoelman Koti, uskonto ja isänmaa.

Mitäpä sitä kiertelemään, kyse on lehtolapsista. Vieraissa tuli käytyä. Useimmat kirjani on julkaissut Otava, mutta muutama vuosi sitten tein kaksi kirjaa Helsinki-kirjoille, jonka taustalla hääri elokuvatuotantoyhtiö Yellow Films. Helsinki-kirjat lopetti toimintansa jokin aika sitten ja oikeudet palautuivat minulle. Galantisti Otava adoptoi sivusuhteesta syntyneet lapset ja julkaisi teokset uudelleen e-kirjoina.

Kirjailijoiden kannattaa muistaa, että vähänkin vanhemmista kirjoista ei yleensä ole kustannussopimusta tehdessä sovittu digitaalisesta julkaisemisesta mitään. Se tarkoittaa, että oikeudet ovat tekijällä ja ne voi kaupata eteenpäin. Alalle on ilmestynyt paljon toimijoita, mikä on hyvä.

Vaikka taloudellisesti e-kirjabisnes on vielä pientä, horisontti on kiinnostava. Jos ja kun tuhannet nyt käytännössä kadonneet teokset saadaan julkaistua uudelleen e-kirjoina, tämä voi tuoda einestä myös kirjailijoiden kapeaan pöytään. Puhutaan pitkästä hännästä. Vaikka yksittäisen vanhan teoksen myynnit jäisivät pieneksi, kokonaisuutena teosmassoista heruu jo jotakin; kunhan tarpeeksi tavaraa saadaan tarjolle.

Kirjailijalle tärkeintä on silti se, että teos elää ja kurkottaa kohti lukijaa.