Monthly Archive for toukokuu, 2015

The Missing Slate

”Like Jacasser, the central character in his second collection of poems, Jarkko Tontti is a Jack of many trades; unlike Jacasser, he is a master of most. A lawyer, poet, novelist, and essayist, he is also a former President of Finnish PEN and an executive board member of PEN International. His poem ‘Because everyone needs a roomy place’ (translated into English by Lola Rogers) was The Missing Slate’s first ever Finnish translation, and his conversation with the magazine’s Senior Poetry Editor Camille Ralphs—covering everything from the place of the ‘protean archetypal trickster’ in contemporary poetry to international copyright law in the post-Internet age—continues our Poet of the Month series.”

Kohtaaminen

Valkohäntäpeura. Kangasala 19.5.2015

Minä katsoin häntä silmiin, pehmeään karvaan ja sen alle
värisevään lihaan
se minua
minä katsoin
kuin vain kivikaupungin kasvatti katsoo metsää,
sen eläimen korkeutta.

Että on mustat silmät.

Olisitpa nainen, niin upottaisin itseni karvojesi uumeniin!

Ja kuin kettu katoaa mättään märkään silmään,
rusakko kuusen käsivarren ali,
ei koskaan uudestaan kaupunki-ihminen näe

se on toinen tarina

savannin antilooppi,
sellaista katsoo,
muistaa, ihailee vain, antaa olla.

”Mä en ole lukenut yhtään kirjaa loppuun”

Kontulan antikvariaatti


Päätin ottaa eduskuntavaalituloksen vakavasti. Vaaleja seuranneessa keskustelussa kulttuuriväki on kuplitettu Helsingin Kalliossa tai Punavuoressa asuviksi punaviininlipittäjiksi, jotka saivat kansan enemmistöltä nenilleen. Tampereen Pispala ja Tammela kuuluvat samaan luokkaan ja varmaan myös Turusta ja Jyväskylästä löytyy punavihreimmistön asuinalueita.

En asu Punavuoressa eikä punaviini ole suosikkijuomani. En myöskään äänestänyt Vihreitä, Vasemmistoliittoa tai Perussuomalaisia, politiikan äärilaidat eivät minua viehätä. Mutta jossain kuplassa jokainen elää. Kruununhakalaisen cavanlipittäjän kuplan puhkaistakseni olen viime vuodesta alkaen viikonloppuisin kiertänyt pääkaupunkiseudun lähiöitä ja vieraillut kirjastossa, uimahallissa ja jos mahdollista kirjakaupassa tai antikvariaatissa. Sekä tietysti lounastanut paikallisessa ravintolassa. Eräänlaista kotiseutumatkailua.

Helsingin Kontulaan lähdin hyvämaineisen antikvariaatin takia. Siellä oli meneillään loppuunmyynti, kaikki 50 % alennuksella. Innostuin kahmimaan kirjoja kassikaupalla. Toisaalta samalla tulin alakuloiseksi, kuten usein tulen antikvariaatissa. Jos kirjoja saa omistukseensa käytännössä ilmaiseksi, kirjallisuudella ei ole tulevaisuutta, paitsi marginaalisena harrastetoimintana. Kirjamyynti on ollut vapaassa pudotuksessa viime vuodet.

Sattumalta liikkeessä oli myös äiti ja tytär, joiden sanailua salakuuntelin. Tyttö, ehkä 7-9 –vuotias, töksäytti suorat sanat: ”Mä en ole lukenut yhtään kirjaa loppuun.” Äiti yltyi puolustamaan lukemista ja äkkäsi hyllystä Anni Polvan Tiina-kirjat. Niitä hän kertoi itse lukeneensa ja tyrkytti myös lapselleen, taisi ostaakin.

En usko, että tämä on viisasta kasvatusta. Tosin kovin yleistä se on. Siis tuputtaa lapsilleen oman nuoruutensa kirjoja. Siinä on vivahdus nostalgiaa ja varmasti se on vilpitöntä. Samalla se on vallankäyttöä, kuten kaikki kasvatus. Välillä minusta tuntuu, että tietämättään tai tietoisesti melkein jokainen vanhempi haluaa kasvattaa lapsestaan itsensä kaltaisen.

Jos lukemista haluaa edistää, voisi olla viisaampaa etsiä lapselleen tai kelle vaan nuorelle jotain edes 2000-luvulla kirjoitettua.

Loppuun lounassuositus. Kontulan ostoskeskuksen Helmigrillin pinaattihalloumirisotto oli erinomaista; samoin paistetut muikut.