Monthly Archive for helmikuu, 2016

Kotiseutu, 1900-luku ja ”tämäkin menee ohi”

Tänä keväänä YLE Teema on näyttänyt uusintana yhden maailman parhaista televisiosarjoista. Edgar Reitzin Kotiseutu, Heimat, on kertomus 1900-luvun Saksasta. Suomalainen katsoja huomaa siitä muun ohessa saksalaisuuden ja suomalaisuuden kulttuurisen samankaltaisuuden. Monet sarjan välähdyksistä 1920- tai 30-luvun Saksasta ovat tuoneet mieleeni vanhat sukuvalokuvat samalta ajalta.

Muistan sarjan hämärästi jo 1980-luvun lopulta, kun sen ensimmäinen kausi esitettiin ensimmäisen kerran. Silloin se ei minua erityisemmin kiinnostanut. Mutta jo siltä ajalta muistan sarjan viipyilevän tunnelman ja taidolla viritetyt kuvakulmat, jotka vangitsivat hetkittäin jopa teinipojan kiinnostuksen.

Yksi sarjan keskeisideoista on näyttää kuinka niin sanottujen tavallisten ihmisten – Hunsrückin seudun väen – elämä yhtä aikaa heijastaa ja samalla eroaa suurista poliittisen historian tapahtumista ja muista tavanomaisen historiankirjoituksen ikuistamista ilmiöistä. Fiktiivistä mikrohistoriaa siis. Natsismin nousu esimerkiksi näyttäytyy sarjassa hyvin erilaisena prosessina kuin se kliseytynyt kuva, joka meille esitellään leveällä pensselillä sutaissuissa historian yleisesityksissä, Hollywoodin spektaakkeleissa tai natseja milloin mihinkin tarkoitukseen hyödyntävissä nykyajan puheenvuoroissa. Sarjan henkilöiden puheenparsi, Hunsrückin omalaatuinen murre on myös korostetusti esillä. Mikään kieli ei ole yksi vaan monta.

Heimatin keskeinen henkilö Maria on syntynyt vuonna 1900. Hänen hahmossaan tiivistyy monessa mielessä Saksan 1900-luku.

Sattumaa tai ei, samaan aikaan Heimatin kanssa olen palannut Hans-Georg Gadamerin filosofian pariin. Kuten Paul Ricoeur, myös Gadamer oli minulle taannoin keskeinen filosofi yliopistolla työskennellessäni.

Myös Hans-Georg Gadamer syntyi vuonna 1900.

Yksi hänen viimeisistä kirjoituksistaan oli essee Heimat und Sprache (1992). Kyse ei ole vain kotiseudun äidinkielen tärkeydestä (”Heimat is vor allem Sprachheimat”). Yksi kirjoituksen kärki on pakolaisuus, omasta kielestä irtautuminen pakon edessä. Pakolaisena eläminen on elämistä unohtamisen halun ja muistamisen halun välissä, menetyksen ja uuden alun jännitteessä.

Teksti on hätkähdyttävän ajankohtainen tätä kirjoittaessani vuonna 2016.

TV-sarja Heimatkaan ei ole vain nostalgista tunnelmointia saksalaisuuden juurilla, vaan alusta alkaen teemana on lähtö ja muutos, kotiseudun jättäminen. Keskeishenkilö Marian puoliso Paul Simon katoaa noin vain kenellekään ilmoittamatta ja aloittaa uuden elämän Yhdysvalloissa. Uusi ja mennyt kalskahtelevat sarjassa yhteen koko ajan.

Gadamer käyttää esseessä latinankielistä ilmaisua ”Et illud transit” kuvaamaan pakolaisena olemisen tuntua: Tämäkin menee ohi. Joskus vielä pääsen palaamaan. Samaa ilmaisua hän käyttää tilanteesta, jossa kotiseutu muuttuu tuntemattomaksi. Tällä hän viittaa sosialismin runteleman Itä-Saksan historiaan ja kirjoituksen ilmestymisajankohdan maailmaan; Saksa oli juuri jälleenyhdistynyt.

Pitkäaikaisena Gadamer-harrastajana muistan, että hän on käyttänyt samaa ilmaisua aikaisemminkin.

Natsien noustessa valtaan vuonna 1933 liberaali intellektuelli ystävineen vetäytyi sisäisen maanpakoon ja toisteli myös mottoa Et illud transit, tämäkin menee ohi.

Gadamer on Paul Ricoeurin ohella tullut minulle toistuvasti mieleen 2010-luvun kiivailua seuratessani. Sekä Gadamer että Ricoeur joutuivat vasemmistoradikaalien hyökkäyksien kohteeksi 1960- ja 1970-luvuilla, koska he kieltäytyivät ajanhengen mukaisesta barrikadivasemmistolaisuudesta. Molemmat olivat liberaaleja, joita vastaan niin vasemmistolaiset kuin konservatiivitkin toistuvasti hyökkäilivät.

Jotain samanlaista tuntuu olevan meneillään juuri nyt. Koko ajan kiihtyvä aggressiivinen maahanmuuttovastaisuus on johtanut yleiseen yhteiskunnallisen keskustelun kiihkoutumiseen. Iso joukko tuntemiani, yleensä älykkäitä tutkijoita, toimittajia ja kirjailijoita on 2010-luvulla ajautunut politiikasta puhuessaan yhä vain kiivaampaan hihkumiseen. Kun vastustajasta tulee pakkomielle, ihminen muuttuu vastustajakseen.

Voin vain toivoa, että Et illud transit pätee myös 2010-lukuun.