Monthly Archive for elokuu, 2016

Mahdollisen Kirjallisuuden Klubi 24.8.

Mahdollisen Kirjallisuuden Klubilla Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran jäsenet keskustelevat uusista teoksistaan valitsemansa haastattelijan kanssa. Tässä klubi-illassa (24.8. klo 18-20) Markku Eskelinen ja Antti Arnkil keskustelevat Markku Eskelisen suomenkielisen proosakirjallisuuden historiasta Raukoilla rajoilla, ja Jarkko Tontti ja Mikko Aarne keskustelevat Tontin uudesta esseekokoelmasta Viisastuminen sallittu.

Klubit järjestetään Arkadia International Bookshopissa, osoitteessa Nervanderinkatu 11, Helsinki.  Vapaaehtoinen mutta toivottava 3 euron teemaksu Arkadia Bookshopin toiminnan mahdollistamiseksi!

JARKKO TONTTI (s. 1971) on kirjailija ja oikeustieteen tohtori, joka on julkaissut uransa aikana niin runoja, romaaneja, esseitä kuin nuortenkirjan. Hän on toiminut aktiivisesti myös ihmisoikeus- ja sananvapausjärjestöissä.

MIKKO AARNE (s 1974) on kustannustoimittaja, joka on vuodesta 2015 alkaen toiminut oman kustantamonsa Kosmoksen kustantajana.

Viisastuminen sallittu on politiikan, filosofian ja kirjallisuuden ympärille kietoutuva esseeteos.

MARKKU ESKELINEN (s.1959) on kirjailija ja kirjallisuudentutkija.

ANTTI ARNKIL (s. 1975) on kustannustoimittaja ja kirjoittaja. Hänen esikoisteoksensa Lauantaiesseet ilmestyi vuonna 2014. Hän on työskennellyt vuodesta 2000 alkaen kustannusalalla, syksystä 2015 Siltalassa.

Raukoilla rajoilla käsittelee kaikkea sitä mitä ei ole koskaan haluttu kertoa suomalaisesta kirjallisuudesta.

Lapsuuden kirjat

Suomessa monen loma päättyy jo elokuussa. Muualla Euroopassa lomat vasta alkavat. Itse jatkan jo kesäkuussa alkanutta maaseutuelämääni. Lomalla tosin en ole, vaan aina töissä, mitä se sitten tarkoittaakin. Välillä kadehdin ihmisiä, jotka voivat erottaa elämänsä selkeiksi lohkoiksi kuten ”työ” ja ”loma”.

Kirjoittamisen lisäksi myös lukemiseen tulee erilainen asento, kun vaihtaa paikkaa. Kävin muutama viikko sitten aamu-tv:n vieraana kertomassa kesäkirjoistani. Ohjelmassa mainittujen tinttien ja Paavo Haavikon runojen lisäksi löysin huvilan ullakon uumenista muutakin kiinnostavaa tai ainakin nostalgista luettavaa.

Lapsuuden suosikkikirjoihin palaaminen johtaa usein pettymykseen. Niin minulle kävi Mark Twainin Tom Sawyerin seikkailujen kanssa. Jarkko Laineen suomennos on erinomainen ja sen avulla kurkottaminen 1800-luvun Yhdysvaltoihin onnistuu niin hyvin kuin se ehkä on mahdollista. Mutta poikakirjamaisuus oli silti hallitseva kokemus. Ehkä olen lukenut liikaa ja tullut nirsoksi, mutta lapsuuden lukukokemukselle ominaista uppoutumista ei tapahtunut. Etäiseksi jäi.

Kesäkirjat

Päinvastoin kävi Stanislaw Lemin Solariksen kanssa (Kirjayhtymä 1981, ranskankielisestä laitoksesta suomentanut Matti Kannosto). Muistan, kuinka yritin kovasti lukea sitä koulupoikana 1980-luvulla.  Ei tullutkaan avaruustaisteluita ja kaiken siististi ratkaisevaa loppuräjähdystä. Muistan turhautuneeni kirjan kanssa täysin. Muistan myös, kuinka nukahdin television ääreen 1980-luvulla, kun yritin katsoa Andrei Tarkovskin kirjasta tekemää elokuvaa. Mitä tämä oikein on? Tiedemiehet tuijottelevat avaruusaseman seiniä ja toisiaan ja pohtivat elämän, kuoleman, ihmisyyden ja rakkauden olemusta.

Nyt kirja kantoi aivan toisella tavalla ja muistutti siitä, että parhaimmillaan scifi pystyy avaamaan muissa lajityypeissä mahdottomia kertomisen mahdollisuuksia. Katsoin myös uudestaan Tarkovskin Solaris-elokuvan vuodelta 1972 ja vuonna 2003 valmistuneen Steven Soderberghin Solariksen, jossa pääosaa esittää George Clooney. Soderbergh oli odotetusti vähäisin, mutta ei sekään aivan onneton ollut, vaan päinvastoin kunnianhimoinen yritys, joskaan ei onnistunut. Ei vauhtia, vaaratilanteita tai muita hollywoodmaisuuksia. Stanislaw Lemin kirja ilmestyi alun perin vuona 1961, ja sen voisi olettaa vanhentuneen. Mutta ei suinkaan, kun painopiste ei ole tekniikassa vaan ihmisessä, muutama vuosikymmen ei tunnu missään. Tarkovskin elokuvaan pätee sama.