Monthly Archive for tammikuu, 2019

Kirjailijaliiton johtokuntaan

Aloitin vuoden alusta Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä, kiitos luottamuksesta kaikki, jotka minut tehtävään valitsitte. Vuonna 1897 perustetun liiton tehtävä on paitsi kirjailijoiden ammatillisen aseman puolustaminen myös suomalaisen kirjallisuuden edistäminen yleensä.

Yksi liiton työsarka on tekijänoikeuksien puolustaminen. Tekijänoikeuksiin kohdistuu parhaillaan massiivista painetta, kun Googlen ja Facebookin kaltaiset nettijätit lobbaavat aggressiivisesti luovan työn tekijöiden oikeuksien heikentämiseksi.

Samalla on meneillään valtaisa kulttuurinen muutos, jota on joskus kutsuttu Gutenbergin galaksin tuhoutumiseksi.

Kirjailijaliiton 120-vuotisjuhlaa varten ilmestyi kaksi vuotta sitten Kai Häggmanin kirjoittama historiikki. Teoksen ilmestyessä en lukenut sitä kunnolla. Myönnän hivenen vierastaneeni jyhkeänpönöttävää vaikutelmaa, joka kirjasta huokui. Olin väärässä, kirja on poikkeuksellisen vetävästi kirjoitettu ja tarjoaa kiinnostavaa tietoa, ei vain kirjailijoista vaan suomalaisesta yhteiskunnasta yleensä.

Vuonna 1988 kirjailija Arto Kytöhonka ennusti kirjastojen olevan muuttumassa puuhastoiksi, joissa kirjallisuuden merkitys vähenee. Ennustus on käynyt toteen. Mitähän mieltä 1980-luvun kirjailijat olisivat Oodista? Uusi keskustakirjasto on minun lähikirjastoni, mutta tulen käyttämään tulevaisuudessakin enemmän Rikhardinkadun kirjastoa ja Kallion kirjastoa. Voi kysyä, onko Oodista ylipäänsä syytä käyttää nimeä kirjasto. Kirjojen lukumäärä on rakennuksen kokoon nähden hätkähdyttävän pieni. Sen sijaan rahaa ei ole säästelty, kun on hankittu 3D-tulostimia, laserleikkurerita, tarratulostimia, ompelukoneita, saumureita ja rintanappikoneita. Selkeä arvovalinta. Eniten on tietysti tyhjää tilaa ja komeita näkymiä, jotta ihmiset voivat ottaa näyttäviä selfieitä.

Kulttuuripessimistisesti voisi ajatella, ettei asia mitenkään muuten voisi ollakaan. Lukeminen yleensä ja keskittynyt, pitkäjänteinen lukeminen erityisesti ovat shokeeraavalla tavalle vähentymässä. Mutta toisaalta. Realistisemmin voi todeta, että Suomi on vuosikymmenet ollut kansainvälinen poikkeus lukemiskulttuurinsa vahvuudessa. Se on näkynyt muun muassa kirjastolainojen määrässä. Meneillään on ehkä vain korjausliike, jossa meistä tulee tavanomainen eurooppalainen maa lukemisen suhteen. Kirjoittamisen ja lukemisen hyödyt ovat niin ilmeiset, että mitään pysyvää ja dramaattista heikkenemistä tuskin tapahtuu pitkälläkään aikavälillä. Gutenbergin galaksin korvautuminen kuvan aikakaudella – kuten jotkut ovat aavistelleet – on liioittelua, vaikka osittain totta. Itsestään ei maailmassa mitään tapahdu –  ja siksi Kirjailijaliittoa tarvitaan nyt vähintään yhtä paljon kuin 1800-luvulla.

Taikavuori

Thomas Mann. Wikipedia

Yle Radio 1:ssä alkoi uusintana kuunnelmasarja Thomas Mannin Taikavuoresta. Tämä kävi hyvin, ajattelin aloittaessani ensimmäisen osan kuuntelemisen. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut lukevani romaanin uudestaan.

Ensimmäisen kerran luin sen vuonna 1993. Usein kirjallisuuden klassikot tulee luettua liian nuorena. Kun ihminen ei vielä pysty täysin hahmottamaan syitä sille, miksi klassikko on klassikko ja mikä jonkin teoksen tekee poikkeukselliseksi. Ehkä näin oli omalla kohdallani. Suunnitelmani oli lukea teos nyt uudestaan aikuisemmin silmin.

Syyni tarttua Taikavuoreen syksyllä 1993 oli hivenen erikoinen. Oli juuri lähdössä vaihto-opiskelijaksi Edinburghin yliopistoon Skotlantiin. Olin paitsi 1990-luvun yleisen Eurooppa-innostuksen vallassa, myös erityisesti suuntautunut manner-Eurooppaan, oli sitten kyse kirjallisuudesta, oikeustieteestä tai filosofiasta, joita opiskelin yliopistossa. Muistan ajatelleeni, että otan luettavakseni mahdollisimman paljon saksalaista ja ranskalaista kirjallisuutta ja filosofiaa suojautuakseni englannin kielen ja kulttuurin liialliselta vaikutukselta. Tosin Skotlanti oli siihen sopiva paikka muutenkin. Jo silloin törmäsin kaupungissa aktiiviseen itsenäisyysliikkeeseen, joka näki Skotlannin ennen kaikkea osana Euroopan unionia ja yleisemminkin painotti yhteyksiä Eurooppaan ohi Lontoon.

Taikavuoren luin edinburghilaisessa opiskelija-asunnossa kauan sitten. Muistan vaikuttuneeni rakkauden ja kuoleman teemojen taitavasta yhteenkietoutumisesta. Nostattavia olivat myös valistushumanisti Settembrinin ja hegeliläisen marxistin Naftan väittelyt. Naftan esikuva Mannille oli marxilainen filosofi George Lukács. Settembrinin kanta jäi toki voitolle. Myöhemmin ahmin ison osan Mannin muutakin tuotantoa. Jossain vaiheessa PEN-elämääni opin myös, että Thomas Mann oli natsien valtaannousun jälkeen perustanut Yhdysvaltoihin maanpakolaiskirjailijoiden PEN-keskuksen.

Ehkä jo pitkään jatkunut viivyttelyni Taikavuoren uudelleen lukemisen suhteen on johtunut siitä, että olen pelännyt teoksen osoittautuvan pettymykseksi. Näinhän usein käy asioille, joista on vaikuttunut nuorena. Katsotaan miten nyt käy, tai siis kuunnellaan.