Metsästin tänään vihoviimoisia panovihreitä syksyllä pullahtavan romaanin vedoksista. Päätin tehdä sen mukavasti ja päädyin nivaskan kanssa loikoamaan Esplanadin puiston nurtsille. Pian paikalla alkoi kuhista poliiseja, sitten väkeä joka näytti jotenkin erilaiselta kuin Espalla yleensä tallaavat turistit, virkamiehet ja nuorisolaiset. TV-kameroita ja sellaista. Mitä kummaa?
Sitten näin vilahduksen huonoryhtisestä kaljusta äijänkäppänästä ja väkinäisesti irvistelevästä tädistä. Ai niin, Norjan kuninkaalliset. Päätin pitää pintani vaikka lojuinkin vain metrin päässä heidän kävelyreitiltään. Helskutti sentään, kannatan tasavaltaa ja tasa-arvoa. Kaikki kuninkaalliset joutaisivat jos ei nyt ihan giljotiiniin, niin ainakin työttömiksi. Liberté, Égalité, Fraternité!
Kun monarkit ohittivat minut jouduin melkein ympäriinsä kirmaavien perheitten tallomaksi. 7 päivää -lehti kainalossa säntäävissä ihmisissä oli jotain hyvin surullista kun he silmät kiiluen ojentelivat digipokkareitaan ja hössöttivät lapsilleen. Teki mieleni huutaa, että hankkikaa hyvät ihmiset elämä. Mutta en sanonut mitään, kunhan vain makuultani äimistelin spektaakkelia ympärilläni. Jotain kasvoistani ehkä oli luettavissa koska yhtäkkiä pölynimurikauppiaan oloinen solmiomies pysähtyi eteeni ja sanoi “Tämä ei ole paikka anarkisteille.” Menin sanattomaksi.
Koko tilanne oli ihan Kummelia, jotenkin irvokasta. Ja ihmisiä oli aika vähän, uutiset liioittelivat. Jotain hyvää edes…
“Tänään Suomeen ovat saapuneet valtiovierailulle kansan suuresti vihaamat Ruotsin kuninkaalliset…”
Hehee.
Kahdeksanvuotiaani osaa laittaa asiat järjestykseen. Hän oli noin kuuden, kun hän totesi että: “Ei rinssit ja rinsessat ole parempia ihmisiä, ne on vaan ihmisiä. ”
Jotenkin ajattelen niin, että ihmisen arvo on ihmisyydessä, ei asemassa, ja että suuruus ansaitaan, ei peritä.
Tässä vielä toinen lapseltani: “Jos maailma laajenisi aina, kun joku syntyy,niin meille kaikille olisi tilaa. ” Jossain määrin haaveilen kahdeksanvuotiaan idealismista, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia (kunnes toisin opetetaan esim. sen kameran kanssa juosten…)
Lainasin muuten juuri sopivaa Anarkisti riehuu- otsikkoa päivän postaukseen. Tosin, ehkä siihen olisikin pitänyt kirjoittaa Feministi riehuu, mutta kuitenkin.
Taas nähtiin, että mitään tasa-arvoa ole, pläh.
Joo, ja kummallisinta on kuninkaallisten ihailu. Diana tietty äärimmäisenä tapauksena. Miksi ihmeessä? Mitä niissä on?
Sama kuin monessa fiktiivisessä: hyvä tarina.
Ajattele nyt: miksi monet ovat koukussa saippuasarjoihin? Niissä ei ole hyvästä tarinasta tietoakaan, mutta se on sillä tavalla “hyvä” ja laskelmoitu juoni, että jokainen löytää sieltä itsensä jos heittää aivot narikkaan. “Tuo on aivan kuin minä.” Toimii yhtä hyvin (ja yhtä yleispätevästi) kuin naistenlehtien toimituksissa hihitellen kirjoitetut horoskoopit: “joo, pannaan sille että se on jonkun kanssa eri mieltä.” – Ja ainoastaan huhtikuussa syntyneethän varmaan riitelevät tässä kuussa…)
Tai kuninkaallisissa: “tuo voisin olla minä.”
Tai: “Tuo ihminen on hyvä ja se voisin olla minä.”
Fiktiivinen samaistumiskohde, joka nähdään hyvänä ja ihailtavana. Typerää. Eikä sitä gloriaa joka prinsessasaduilla aivopestyissä tytönpäissä kuluta edes vuodet tai prinsessan seksiseikkailut. Minusta olisi myös helppoa olla hyvä, jos valtio olisi budjetoinut mukavahkon summan sille että voin matkustella ympäriinsä ja olla kiva.
Just a guess. Ja sellaisenakin vielä varsin karrikoitu. En minäkään tajua, mikä kuninkaallisissa kiehtoo. Jotkut katsovat BB:akin. Toisista taas on kivaa saada jonkun nimi paperille.
Okei. Taidan antaa aika kielteisen kuvan itsestäni. Inhoan horoskooppeja, nimikirjoituksia, joukkohysteriaa, kuninkaallisia, lehtien metatotuuksia, saippuasarjoja. Mutta on maailmassa sellaisiakin asioita, joista tykkään. Ainakin suklaasta ja itsestäni. He.