Kansa on puhunut (kansalaisiahan tässä entisessä suuriruhtinaskunnassa ei juuri ole). Ovat laittaneet taidehörhöt järjestykseen, antaneet kullekin sen arvon minkä he ansaitsevat.
Voisi luulla, että Kirjaamossa ollaan tyytyväisiä kun kirjailija on kulttuuriammateista arvostetuimpien joukossa. Mutta kansa tietää myös, että runoilija ei ole mitään, se on listan hännillä. Näin.
Kriitikot ovat listalla pohjimmaisina. Ilman kriitikoita olisi kulttuurielämä kovasti köyhää, tai ainakaan kukaan ei tietäisi sen olemassaolosta. Mutta kansa on puhunut. Kriitikoitten nurja kohtelu surettaa Kirjaamoa, eikä vain siksi, että joku on Wikipediaan kirjoittanut, että Kirjaamon äijäkin on harrastanut ‘kuvataidekritiikkiä’. Sitä en tätä ennen tiennyt tehneeni, mutta pakko kai uskoa. (Joku on myös pistänyt sinne, että olen poliitikko, mikä on vielä oudompaa…)
Olen siis yhtä aikaa arvostuksen huipulla ja pohjalla. Hyvin, kai.
Joka ainoa lukija on omanlaisensa kriitikko. Harva vain pystyy sen sanoiksi pukemaan.
Terve kirjailija,
Wikipediassa on tehty korjauksia, käy kommentoimassa niitä, niin tulee oikeat tiedot.