Kirjaamo

Kirjaamo täyttää tässä kuussa neljä vuotta, joka voidaan Blogistanissa pitää jo kelpo ikänä. Sallittakoon muutama muistelo, vaikka vähän keulinkin. Ensimmäisen blogauksen päivämäärä näyttää olleen 20.3.2006. Varhaiset arahkot sutaisut tuntuvat nyt jo vähän oudoilta. Aika oli toinen, ja minä. Olin juuri julkaissut ensimmäisen kaunokirjallisen teokseni, mutta sinnittelin vielä niin sanotuissa oikeissa töissä eduskunnassa.

Hauska yksityiskohta on, että myös maaliskuussa 2006 kohistiin Mannerheim-elokuvasta ja Kirjaamo otti kantaa. Sittemminhän Kirjaamon kolumnistiosasto on toisaalla palannut asiaan.

”…, muistojemme puhe on tärkeää. Me olemme lähteneet talvitorille, ja tiedämme hyvin, etteivät talvet ole jokaisessa kaupungissa samanlaisia”, kirjoittaa Jyrki Pellinen kokoelmassa Niin päinvastoin kuin kukaan (1965).

Joulunjälkeinen on hiljaista kirja-aikaa. Eikö tosiaan mitään, missään? No sen verran raportoitakoon, sieltä toisenlaisesta kaupungista, että verkkolehti Kiiltomadolle myönnettiin Vaaskivi-palkinto. Kirjaamo kävi julkaisun toimittajan ominaisuudessa Tampereella pokaamassa palkintoa päätoimittaja Karo Hämäläisen kanssa. Kukkia, mitali ja rahaa. Tilaisuus pidettiin Elävän Kirjallisuuden Festivaalin yhteydessä, jossa oli muutenkin kivaa.

Blogistanissa edes tapahtuu, uusia tulokkaita nimittäin. Sammatin Kettu on aloittanut raportoinnin kartanoltaan, näin.

Talven taittumiseen on vielä viikko ja vähän yli. Se tapahtuu perinteiseen tapaan Nuoren Voiman Liiton Talvipäivässä lauantaina 27.2. Kulttuuriareena Gloriassa. Kirjaamo osallistuu. Sinäkin.

Loputtomiin tätä ei voi lykätä. Noin vuosi sitten alkaneesta hajanaisehkosta blogaussarjasta Juristikirjailijat, nuo epäreilusti unhoitetut on uupunut se tärkein, Dr. iur Franz Kafka. Paitsi ettei Prahan velho ole unhoitettu, vaan päättymättömän eksegeesin kohde. Juristinen puoli meni niin, että Franz-poika valmistui oikeustieteen tohtoriksi Prahan yliopistosta vuonna 1906, auskultoi tuomioistuimessa ja työskenteli muun muassa vakuutusvirkailijana. Opinnoissa riitti aikaa myös kirjallisuudelle ja toveeraamiseen Max Brodin kanssa.

Kirjaamossa aihe ajankohtaistui viime viikolla kun antikvaritaatista tarttui mukaan Mirjam Polkusen ja Pekka Tarkan toimittama Novelli ja sen tulkinta. Kafka-muistoja lämmitellen luin siitä uudelleen novellin Tuomio ja Jouko Tyyrin freudilaisvaikutteisen esseen aiheesta. Kafkan pääteokset luin ensimmäisen kerran lukiolaispoitsuna; Oikeusjuttu, Linna ja Amerikka. Vähän myöhemmin kahlasin läpi novellit, muistaakseni. Sivumennen sanoen Kafkan teosten ahdistunut yleistunnelma on osittain hämäävää, niissä on myös ja nimenomaan absurdistanilaista huumoria.

Tuomio-novellin kuuluisa loppu menee suomeksi näin: ”Tällä hetkellä sillan ylitse kulki suorastaan loppumaton liikenne.” Päähenkilö tekee samalla suikkarin hyppäämällä veteen. Saksan sana Verkehr tarkoittaa toki liikennettäkin. Mutta lisäksi se tarkoittaa kanssakäymistä ja yhdyntää. Kafka itse vihjaili kaverilleen Brodille juuri tämän jälkimäisen olleen hänen mielessään novellin lopun suhteen. Kääntäjille haastetta, tosiaan.

Kun kanonisoidusta klassikosta on kyse, tarina ei koskaan lopu. Parhaillaan tutkijajoukko jäljittää Gestapon 30-luvulla takavarikoimia Kafkan muistikirjoja ja kirjeitä. Ja muutakin kafkamaista jäämistön suhteen on meneillään.

Sitä alkaa uskoa ihmiseen, sittenkin. Kävin eilen DocPoint-festivaalin yhteydessä Rajankäyntiä ja riskinottoa -seminaarissa, jota veti Hanna Nikkanen. Esitetetyt kysymykset olivat niitä tärkeimpiä: ”Ei henkilökohtaista hyötyä. Ei omakohtaisia kytköksiä. Ja silti toimin toisten ihmisten puolesta. Miksi?” Siksi, että on asioita jotka ovat oikein; se riittää. Kutsuvat moraaliksi.

Yhtenä puhui Juha Suoranta, jolta on juuri pullahtanut Piilottajan päiväkirja. Tamperelainen professori tarjosi turvapaikan alaikäiselle afganistanilaiselle Ashraf Sahilille, jota odotti käännytys Kreikkaan. Tätä lukiessa tuntee pistoksen, siellä. Miksen minä ole tehnyt mitään?

Kontrasti netissä vellovaan vihapuheeseen ei voisi olla suurempi. Toisaalla ovat nimimerkkien takana piileksivät olmit, jotka osaavat vain vihata (sitä kutsutaan nykyään ”maahanmuuttokriittisyydeksi”). Toisaalla mies, joka päätti tehdä jotain, josta jää maailmaan jälki. Näin.

Himskatti. Sitkeä kilpailijani Helsingin Sanomat ehtii ensin. Leena Becker kertoo tänään lehden kulttuurisivuilla unkarilaisen kirjallisuuden nousevasta tähdestä György Dragománista. Muutama sana  Valkoisesta kuninkaasta.

Romaniassa kasvaneen unkarilaisen kirja jäi lähes tyystin vaille huomiota ilmestyessään vuonna 2008 suomeksi (Suom. Outi Hassi). Tämän kertoo jo sekin, että ostin teoksen äsken Hakaniementorin Sokoksen kirja-alesta hintaan 3,95 euroa. Kansainvälinen hitti kirja kuitenkin on ollut, se on käännetty 18 kielelle. Ensimmäisen kerran kuulin Dragománista syksyllä 2008  suomalais-ugrilaisessa kirjailjakongressissa. Eivät vain unkarilaiset, vaan ihan kaikki kuhisivat Dragománista, myös paikalla olleet länsimaiset ugrikielten kääntäjät ja tutkijat.

Ja kirjahan pelittää. Aihe on dramaattinen; lapsuus sosialistisessa kurimuksessa jossain Itä-Euroopassa. Mutta pelkkä vetävä aihe ei tee mistään kirjasta onnistunutta. Kieli ja rakenne on keskeistä, tässäkin. Dragománin ilmaisu on vellovaa, pitkiä pilkutettuja virkkeitä, jotka kuitenkin pysyvät kasassa. Mustaa aihetta keventää huumori, muuten surullisia tarinoita tuskin jaksaisi lukea loppuun.

Tällaisia kirjoja lukiessa koen jonkinlaista kulttuurikatkeruutta. Miksi sekin piskuinen porukka, joka Suomessa ylipäänsä lukee käännöskirjallisuutta, rajoittuu aina vain jenkki- ja anglopaukkuihin? Näihin iänikuisiin paulaustereihin, sirihustvedteihin ja vastaaviin. Itse lopetin anglokirjallisuuden lukemisen jo monta vuotta sitten (välillä tosin lipsun boikotistani, heikkoluontoinen kun olen). En vältä anglokirjallisuutta siksi, että sieltä muka ei tulisi hienoja teoksia. Kyllä sieltä tulee. En myöskään ole mitenkään erityisen Amerikka-vastainen ja Britanniassa olen pitkään asunutkin.  Mutta se mistä vaietaan, on aina tärkeämpää kuin se, mistä puhutaan. Kaikilla kielillä on kirjoitettu mestariteoksia, joista emme ole kuulleet mitään korviemme väliin viritetyn yliherkän angloantennin takia. Dragomán on vain yksi esimerkki.

Maailmalta kiiri uutinen 19-vuotiaasta Reggie Shaw’sta, joka aiheutti vakavan liikenneonnettomuuden koska tekstiviestitteli tyttöystävänsä kanssa ajaessaan. Shaw tuomittiin paitsi vankilaan ja yhdyskuntapalveluun, myös lukemaan Victor Hugon Kurjat.

Joku valpas senaattori voisi pikimiten rykäistä lakialoitteen, joka toisi kirjallisuusrangaistuksen Suomeenkin. Rikoslaki on rangaistusten suhteen nykyisellään mitä tylsin. Mielenkiintoa herättää vain mukana keikkuva arkaainen rangaistuslaji ’kuritushuone’. Sekin muutetaan käytännössä tavalliseksi vankeudeksi.

Mutta kirjallisuusrangaistus. Se olisi jotain. Tuomari etsisi sopivan kirjan teon mukaan. Suoritus varmennettaisiin tenttimällä. Näkymiä avautuu. Dostojevskin Rikos ja rangaistus olisi ilmeinen, liiankin, rangaistus jonkun ikävän tyypin nirhaamisesta. Kirkonpolttajille Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut? Homoon kohdistuvan viharikoksen tekijälle Pentti Holapan Ystävän muotokuva? Talousrikollisille Molièren Saituri? Totaalikieltäytyjälle Yrjö Jylhän Kiirastuli? Eläinsuojelurikoksesta Plutarkhoksen Lihansyönnistä? Muita ehdotuksia?

Täällä Kirjaamon pienten autonomisten saarten kirjeenvaihtaja, Madeira. Jotkut väittävät, että Suomi syntyi vuonna 1809 kun voitokas keisari Aleksanteri I nosti puheessaan Suomen kansakuntien joukkoon (”Placé désormais au rang des nations…”).

Eipäs niinkään. Suomi on lopullisesti noussut kansakunnaksi vasta globaalin turismiteollisuuden myötä. Lopullinen varmistus löytyy nuhjuisen matkatoimiston seinästä täältä atlanttiselta pikkusaarelta. Isojen kielten perässä tarjotaan elämyksiä myös suomeksi: ’…kierto ajelu bussi mukavuuksin Nunin laaksoon.’ Muilla kielillä se tosin on Nunnien laakso, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin. 

00-luku kääntyy kohti loppua. Tuhannet journalistit, blogaajat sun muut näppäimistöimmeiset puristavat luettavaksemme tuskaisia synteesejä kuluneesta vuosikymmenestä. Ei kannattaisi. Oleellisen näkee vasta kaukaa, vielä nyt päivänpöpinä ja muu tuhnu peittää terävimmänkin tarkkailijan aistit. Voisi sitä tietysti lohkaista jotain tyyiin ”2000-luvun ensi vuosina suomalaiset havahtuivat proosarunon mahdollisuuksiin ja ilmastonmuutokseen.” Ei ja ei.

Otettakoon tähtäyspiste tarpeeksi kauas. Mikä on pysynyt? Aleksis Kivi on pysynyt. Kirjailija-lehden tuoreessa numerossa 4/2009 Antti Tuuri esseöi saamansa Aleksis Kiven palkinnon tiimoilta. Hän muistuttaa meitä lausahduksesta, jonka mukaan suomalaisen kirjallisuuden tragedia on, että ensimmäinen romaani on yhä paras. Lausahdus ei ole Tuurin oma (ai niin, Antille iso hali ansaitusta palkinnosta), eikä se ole edes välttämättä ihan totta, kuten Tuurikin muistuttaa (kirjallisuutta on turha kilpailuttaa). Mutta onpahan juuri sellainen kirjallisretorinen sutkaus, jollaisia ihmiset haluavat ja joista minäkin nautin.

Kiven pysymistä on edesauttanut muiden muassa Sakari Katajamäki, joka työskentelee toimituspäällikkönä suomalaisen kirjallisuuden kriittiset editiot -yksikössä. Pykäävät digitaalisia editioita kotimaisen kirjallisuuden klassikoista, Kivestäkin. Oleellinen pysyy, niin.

Joku voisi luulla, että kaltaistani prometiaanista ateistia joulun viettäminen ei kosketa. Höpöä. Vuoden pimeimmän hetken taittuminen kohti valon voittoa on tietysti jubileen ansainnut, on se sitten nimeltään Saturnalia tai mikä vaan. Kalenterilliset eittämättömyydet yhdistävät ihmiskuntaa ylitse päkistettyjen kulttuurierojen. Lisäperusteluja esittää Kirjaamon kolumnistiosasto, täällä & täällä. Valoa sinullekin, rakas lukija.

1. Kirjaamon viihdetoimitus kertoo pikkujoulukauden kivunneen lakipisteeseensä. Kirjaamo on todistettavasti nähty ainakin Nuoren Voiman Liiton, Otavan, Liken ja eilen Voiman pippaloinneissa. Vanha viisaus pitää; etkot ovat hauskemmat kuin jatkot. Neljään riekkuja menettää päivän, sen seuraavan.

2. Kirjaamon yhteiskummallisen vaikuttamisen osasto järjestää: Suomen PENin Vapaa sana -esitelmä 3/6: Uskonrauha vastaan sananvapaus. Keskiviikkona 16.12.2009 klo 18.00 Rikhardinkadun kirjastossa. Teologian tohtori Matti Myllykoski pohtii ajankohtaisten esimerkkien valossa jumalanpilkkarikoksen ja sananvapauden välistä jännitettä. Kommenttipuheenvuoro: Jussi K. Niemelä, Vapaa-ajattelijain liitto ry:n puheenjohtaja.

3. Kirjaamon markkinointitiimin joululahjavinkki on tietysti tämä. Jota on kommentoitu ainakin näin ja näin.

4. Kirjaamon filosofiaplutoona tsekkasi julkkisfilosofi Slavoj Žižekin vierailun Helsingissä 14.12. Näin.

Eläköön Kirjatori! Kirjastotkin poistavat nykyään ikääntyneet kirjat nopsaan pihan perälle. Antikvariaattien lisäksi kustantajien poistokirjoja myyvät halpiskaupat ovat kirjan ystävien onneloita.

Kirjaamon pääpukari täyttää tänään vuosia, jokusen, ja tarttui sen herkistämänä viimeisimpään kahden euron kirjatorisaaliiseensa, Pekka Kejosen vuoden 2001 päiväkirjaan Muotokuvia mustissa (WSOY 2002).

Joskusmuinon suhtauduin tähän kirjallisuuden lajiin nyrpien. Olen viisastunut, tai ainakin muuttanut mieltäni. Kuuttakymppiä käyvän kirjailijan päivänhuomioita lukee mielekseen. Mietteitä sieltä & täältä, julkkiksista, kejosarjesta ja taidemaailmasta. Hivenen on liikaa kirjailijoiden perustavan motivaation oirehdintaa, kollegoihin kohdistuvaa kateutta. Kuka sai mitäkin, palkintoja tai julkisuutta, kaverivetoisesti. Kejonen on oikeassa, mutta ihminen vaan on sellainen. Ja tietysti haukutaan HS, iltapäivälehdet ja Aamulehti.

Sekaan tuiskitut runot pelastavat paljon. Lopulta kirjallisyhteiskunnallisten terävyyksien lävitse tunkee myönteistä: Kejosen perusinhimillisyys. Oleellinen piirtyy esiin. Tähän tähdätään, jos synttäreitä riittää.

Kirjallisuus ja filosofia ovat kulttuurihienostelun välineinä lyömättömiä. Terkkuja Heideggerille ja Kavafikselle. Mutta totuus on televisiossa. Tarkemmin sanottuna scifissä, nuoruuden rakastetussani, jonka kanssa yhä heilastan.

Yhdeksänkymmentäluvulla olin vahvassa uskossa, että kulttisarja Babylon 5 on koko totuus kaikesta. Olen katsonut sen 110 jaksoa uudestaan niin monta kertaa, että DVD-polot kuluvat kohtapuoliin puhki. Sarjan syvärakenne vaikutti isosti Luokkakokoukseen ja muinoiseen väitöskirjaani.

Nyt on uskoni koetuksella. Kasarisarja Battlestar Galactica tehtiin 2000-luvulla uusiksi ja se on vienyt Kirjaamon pojilta ja tytöiltä jalat alta. Uusi Galactica on kohdallisin kohtaamani allegoria syyskuun 11. päivän jälkeisestä maailmasta. Cylonien yllätyshyökkäyksestä eloonjääneet ihmiskunnan rippeet karkaavat läpi avaruuden; hyvä on hyvää ja paha pahaa. Kunnes mustavalkoisuus alkaa rapistua reunoilta ja keskeltä. Mikä se ihminen loppupeleissä onkaan?

Ostin juuri sarjan neljännen ja viimeisen kauden DVD-boxin. Muutama jakso vielä jäljellä. Ei spoileireita, kiitos.

Helsingin Sanomat mainostaa uudistumistaan ja kirjoittaa tänään aiheesta Helsingin Sanomat. Kirjaamon mediakritiikkiosasto päätti pikakokouksen jälkeen sanoa sanan eli pari kilpailijastaan.

Todettakoon heti ens’alkuun, että kuulun siihen joukkoon ihmiskunnasta, jonka mielestä Helsingin Sanomat on kokonaisuudessan kohtuullisen hyvä lehti. Mutta mitä on ’hyvyys’? Vertailtakoon.

Suomen toiseksi suurin sanomalehti on Maaseudun Tulevaisuus. Sitten on paljon maakuntalehtiä, kuten Keskisuomalainen. Muutaman numeron selaaminen tekee selväksi, ettei näitä toimiteta pelkästään journalistisin kriteerein, vaan kyseessä ovat yhden poliittisen puolueen propagandaa tööttäävät lehdenkaltaiset valmisteet. Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja Erkki Laatikainen vaati jokin aika sitten rikoslakiin pykälää, joka kriminalisoisi kiihottamisen kansanvaltaa vastaan. ”Etelän media” kun oli rohjennut penkoa läpeensä korruptoituneen Keskustapuolueen rahoitustaustoja. Voiko journalisti enää alemmas vajota?

Kulttuuriväki hyperventiloi toistuvasti Hesarin kulttuuritoimituksen tekemisistä ja varsinkin tekemättäjättämisistä. Kehotan vilkuamaan vaihtoehtoja, esimerkiksi Aamulehteä. Matti Apunen -niminen  entinen kulttuuritoimittaja on onnistunut tuhoamaan koko lehden, alkaen tietysti kulttuuriosastosta.

Omien ulkomailla-asumisieni perusteella Hesis pärjää ihan kohtuullisesti eurooppalaisessa vertailussa. Se ei ihan yllä Frankfurter Allgemeine Zeitungin tai The Independentin tasolle, mutta samassa sarjassa kisataan. Belgiassa asuu ranskankielisiä suurin ja piirtein saman verran kuin Suomessa suomenkielisiä. Le Soir on kuitenkin vähäinen läpsykkä Hesariin verrattuna.

Surullisinta HS:ssä ovat huuhaajutut, joita löytyy ”Oma elämä” -palstalta, ei sentään horoskooppeja, mutta melkein.

Digimaailmassa ei mikään jää salaan. Vaklausohjelma kertoo millä hakusanoilla näillekin sivuille on Googlen avulla päädytty. Esim. tällaisilla:

”johan bäckman hullu”

”pussikaljaromaani essee”

”-teoksessa”

”jarkko tontti mikkonen”

”arabien korkeampi komitea”

”rakkauden sanoja miehelle”

”kuinka rakastaa naista”

”tony halme runot”

”suomalaiset mieskirlailijat”

Uupuneena ryömii Kirjaamon väki takaisin kotiluolaan. Takana PEN-konffa Itävallassa ja heti päälle Helsingin kirjamessut. Mutta Über allen Gipfeln is Ruh, kuten muuan juristirunoilija J. W. Goethe laukoi; rauha on sees. (PS. Olen nyt kuullut neljännen kerran olevani Kruununhaan Goethe, vitsi on vanhentunut, jookos.)

Tämän vuoden kirjallisuuden Nobel meni Herta Müllerille, mutta Kirjaamossa on vasta saatu loppuun viime vuoden nobelistin J. M. G. Le Clézion Autiomaa. Isoa kirjallisuutta, jonka viisauden tajuaa suurin ja piirtein sivun 250 kohdalla. Vaikka poststrukturalistit kuinka vänkäisivät, että kieli erottaa eikä yhdistä sun muuta toiseuden tuulen hehkutusta, Kirjaamossa ollaan toista mieltä. Autiomaa on esimerkki kirjallisuudesta, joka tekee toisesta tutun. Pohjois-Afrikan paimentolaiset ja heidän kaupungistuneet jälkeläisensä tulevat iholle ja siitä läpi. Kiitos J. M. G., olen nyt viisaampi, luulen jotain ymmärtäväni.

Autiomaa päätyi Kirjaamon kouriin Hakaniementorin laidalta antikvariaatista viime maaliskuussa. Hinta tavalliset 3 euroa. Tiskillä tosin myyjän yrmystä päättelin, että mies oli epähuomiossa unohtanut laittaa hintaan ykkösen eteen Nobel-uutisen jälkeen. Palkinnon myötä toki pojat & tytöt Uudenmaankadulla pullauttivat uudet painokset.

Lopuksi pari Jukka-huomiota. 1) Jukka Mallinen kirjoittaa viisaita, täällä. 2) Jukka Petäjän arvio ntamon runokirjoista on kirvoittanut mielenkiintoisen keskustelun.

Täällä Kirjaamon sananvapaustaistelijaosasto, Itävalta, Linz. Kansainvälisen PENin 75. maailmankongressi käynnistyi eilen. Paljon haukotuttavaa hallinnollista säätöä, mutta myös eri hienoja kohtaamisia. Useamman sadan kynäilijän kokoontumisajot. Länsimaiset sananvapausongelmat asettuvat mittasuhteisiinsa, kun tapaa ihmisiä, joilta voi mennä kirjoittamistensa takia henki. Afganistaniinkin on KV-PENin erityisoperaatiolla perustettu PEN-keskus, samalla perustettiin uudestaan afganistanilainen kirjallisuus.

Seksikkäintä konferensseissa on tietysti henkilövaalit. Huomenna valitaan Kansainvälisen PENin uusi puheenjohtaja sekä jäseniä johtokuntaan. Peejii-vaali meni uusiksi kun ennakkosuosikki Amin Maalouf vetäytyi terveyssyistä. Nyt ovat jäljellä quebeciläinen John Ralston Saul ja ghanalais-brittiläinen Margaret Busby. Käytävälobbailua ja juonittelua, sitä juuri. Johtokuntaan Suomen delegaatio yrittää saada valituksi tsekkiläisen Markéta Hejkalován, joka osaa suomea ja on täällä asunutkin.

Täällä Kirjaamon Mainonta & markkinointi -tiimi. Tehtäköön kaikelle kansalle tiettäväksi, että runohenkilö Jacasser on taas liikkeellä, osana Pientä runokiertuetta. Keskiviikkona 14.10. klo 18 Helsingissä Villa Kivessä, torstaina 15.10. klo 13 Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa, samana iltana klo 17 Tampereella Runokauppa Kattilassa ja klo 19 ravintola Telakalla. Perjantaina 16.10. Turussa, klo 17 Pienessä Kirjapuodissa ja klo 19 Bar Kukassa.

Ja vielä. Kirjaamoon on tullut tiedustuksia kolmen vuoden takaisesta Vuosikirjasta. Teos on loppuunmyyty, mutta etsivä löytää. Esimerkiksi uudesta levy- & kirjakauppa Äxästä, näköjään.

Johan pomppasi. Iskelmänikkari Tero Vaara väittää Ylioppilaslehdessä, että olisin vaatinut Jussi Halla-aholle tuomiota hänen nettikirjoitteluistaan. Samoilla linjoilla tuntuu olevan Anja Snellman blogissaan.  He tarkoittanevat Uuden Suomen haastattelua, joka tehtiin ennen käräjäoikeuden tuomion antamista.

Noh. Viihteentekijöiltä ei voi odottaa kovin pohdittua & perusteltua puhetta ilmaisunvapausjuridiikan nyansseista tai yleensäkään perus- ja ihmisoikeuksista. Mutta kai viihdetaiteilijoiltakin voisi odottaa luetun ymmärtämisen alkeiden hallintaa. Haastattelussa en - todellakaan - ole vaatinut Hallo-aholle tuomiota, vaan sanoin suoraan näin: ”Jussi Halla-ahon mahdollista rangaistusta hän ei lähde arvailemaan, ja hän jättää asian tuomioistuimen päätökseksi.” Ja lisäksi (Halla-ahon tueksi!): ”-Asiaa pitää katsoa kokonaisuutena, eikä irrottaa yksittäisiä lauseita, Tontti kommentoi Jussi Halla-ahon blogitekstejä.”

Hei Tero ja Anja. Uskottavuutensa voi menettää monella tavalla. Yksi näistä on tarkoitushakuisesti vääristellä toisten sanomisia. Onnea valitsemallanne tiellä.

Kirjaamon varatuomariosasto edustaa Suomen kirjailijaliittoa tekijänoikeusjärjestö Sanaston hallituksessa. Ajankohtainen, kaikkia kirjantekijöitä koskeva asia on käynnistymässä oleva lainauskorvausjärjestelmä. Pian kirjantekijän tilille ropsahtaa korvaus kun kirja kirjastosta lainataan. Lainauskorvausta ei pidä sekoittaa kirjastoapurahajärjestelmään, joka ei perustu lainaamiseen, vaan on tavallinen apuraha muitten joukossa.

Viime viikolla kokoustimme Lissabonissa. Koolla oli väkeä ympär’ maailman. Kiitos EU-direktiivin, lainauskorvausjärjestelmää ylösrakennetaan siellä & täällä. Kansainvälinen termi on PLR, Public Lending Right. Käytännöt vaihtelevat, mutta tavoite on kaikkialla sama. Rahaa tekijöille korvauksena siitä, että teoksia saa ilmaiseksi kirjastosta. Kulttuuriset kliseet saivat vahvistusta kun kuulimme, että Portugalissa ja Kreikassa hallitukset venkoilevat; heillä ei ole ole aikomustakaan panna direktiiviä toimeen…

Jos olet tieto- tai kaunokirjantekijä tai suomentaja, kohta voit rekisteröityä lainauskorvauksen saajaksi. Ja niin, kannattaa tehdä Sanastosopimus, tämä.

Lisää aiheesta, täällä.

Periksiantamaton kulttuurijärjestö Nuoren Voiman Liitto muistutti taas kerran siitä, mikä on olennaista. Olennaista ei esimerksi ole se, että Missi-Essi vaihtoi miestä. Sirkka Turkan kirjat sen sijaan ovat. Tämänvuotinen Nuori Voima -tunnustuspalkinto annettiin Sirkalle; elämäntyöstä ja esimerkillisyydestä. Samalla kuulimme huhuja Nuori Voima -lehden päätomittajalta Martti-Tapio Kuuskoskelta; piakkoin pullahtaa uusi Kritiikki-lehti, Nuoren Voiman kylkeen.

Mitä muuta?

Kirjaamon teatterivinkkaus: Anna Veijalaisen luotsaamassa KokoTeatterissa pyörähti eilen vauhtiin Teemu Kaskisen Syktyvkarin piru. Kaskinen on myös syksyn esikoiskirjailija. Kirjaamo suosittelee.

Ja vielä. Blogistanin kansalaisuutta on menestyksellä hakenut Juha Siro.

Kummelissa muinoin lohkoivat, että artisti maksaa. Näin luulin sen tosiaankin menevän julkkareiden suhteen. Kustantajat eivät juuri kirjajuhlia kustanna, vaikka ne ovat jonninlaista markkinointia. Jani Saxellin Vaihtoehtoinen USA -teoksen suhteen rapsakka uusi kustantamo Avain näytti valinneen toisen linjan. Kiitokset tarjoiluista ja juhlista muutenkin!

Julkkareita on riittänyt, huh. Perjantaina iloittiin Latvis-Tainan Paljastuskirjaa ja vähän sitä ennen Nousiais-Miikan Maaninkavaaraa. Tulossa vielä ainakin Tuuve Aron Yöstä aamuun. Näin rullaa kirjasyksy, artisti maksaa ja artistin maksa on koetuksella.

Epäilen Jari Tervoa kaappikepulaiseksi. Lööppikansa kohkaa Koljatti-nimisestä pilkkakirjasta, jossa tirskutaan etenkin kepupoliitikoille, toki muillekin. Tietämätön voisi luulla tätä kepuvastaiseksi iskuksi. Höpöä. Joko Jari Tervo haluaa tukea nykyistä pääministeriä ja Suomen Keskustaa tai sitten hän ei ymmärrä pöläystäkään politiikasta.

Poliitikolle kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Erinomaista julkisuutta poliitikolle on ei-poliittinen julkisuus. Parasta mahdollista julkisuutta poliitikolle on kulttuuriväen antama huomio. Kuka muistaa 1990-luvun kansanedustajia tai edes ministereitä? Ei kukaan. Nyt Jari Tervo on ikuistanut muutaman tyhjänpuhujan. He ovat siitä hyvin, hyvin tyytyväisiä.

Toisaalla, marginaalissa ja hiljaisuudessa, siellä missä oikea kirjallisuus majaa. Tytti Heikkisen Varjot astronauteista ja Sinikka Vuolan Musta ja punainen. Suosittelen.

Joskus oli Jari Tervokin runoilija eikä pelkkä nokkelikko ja kansannaurattaja. Tervon neljä ensimmäistä kirjaa olivat runokokoelmia ja varsinkin viimeinen Muistoja Pohjolasta pelitti hyvin. Kuinkas on Jari, vieläkö lohkeaisi runoja, kirjallisuutta?

Tiedonvapaus vastaan tekijänoikeudet

Tietokirja.fi – Tieteiden talo (Kirkkokatu 6) lauantaina 5.9.2009 klo 13-15, sali 312

Onko tiukka tekijänoikeuskuri edistyksen tae vai uhka? Kenen edun mukaista on tiedon panttaaminen? Lääkepatentit vastaan rinnakkaisvalmisteet, suljetut ja avoimet ohjelmistot, Wikipedia ja tietotuotannon rahavirrat. Jos melkein kaiken saa ilmaiseksi internetistä, mistä tietokirjailijalle juustoa leivän päälle?

Keskustelijoina kansanedustaja Jyrki J. J. Kasvi ja tietoyhteiskuntatutkija ja lakimies Niklas Vainio. Puheenjohtajana kirjailija Jarkko Tontti. Järjestäjä Suomen PEN.

En tiedä koska ja miten tähän päädyttiin. Kulttuurijournalismissa vaikutusvalta on vaivihkaa siirtynyt kriitikoilta valokuvaajille ja niille, jotka päättävät kuvien koosta lehdessä. Kirja-arvostelu ilman kirjailijan kuvaa on sama kuin ei ollenkaan arvostelua. Kirjallisen uran nousut ja laskut voi päätellä siitä, kuinka iso kuva kirjailijasta laitetaan Helsingin Sanomiin teoksen arvostelun viereen.

Tämän aamun Hesarin perusteella erinomaisen hyvin menee Kristina Carlsonilla. Uuden romaanin (Herra Darwinin puutarhuri) arvion yläpuolella on muhkean kokoinen valokuva tekijästä. Hyvä! Ainakin Kristinan aikaisempien teosten perusteella tämä on ansaittua. Käyn heti lukemahan kun saan näppeihini.

Kirjasyksy kiepsahtaa käyntiin. Lama näkyy bileiden vähenemisenä, ainakin Otavan perinteiset pihajuhlat peruutettiin. Noh, parempi näin, kuin lomauttaa väkeä, kuten muissa kustantamoissa on tehty.

Taiteiden yötä ei vielä ole saneerattu, saapi nähdä miten ensi vuonna.

Kirjaamoon on kiirinyt huhuja, joiden mukaan runohenkilö Jacasser liikkuu Taiteiden yössä 21.8. pitkin kaupunkia, ainakin täällä:

Kulttuuriareena Gloriassa, Pieni Roobertinkatu 12 klo 21.00.

Akateemisen kirjakaupan Kirjojen yössä Runoilijan yölampun alla klo 22.45.

Keskustelussa ”Helsinki hämärän  rajamailla - Kirjailijat hyvyyden ja pahuuden haasteiden edessä” Vesa Haapalan ja Tuuve Aron kanssa, klo 23.00 Villa Kivessä, Linnunlauluntie 7.

Kun taiteiden yöstä on toivuttu, lienee syytä vakavoitua. Sunnuntaina 23.8. Kirjaamon viisastelijaosasto paapattaa Poetiikkakonferenssissa aiheesta Runous ja politiikka, Kiasma-teatterissa klo 10.

Lisäys 18.8.  Tuli muutos. Järkkärit vaihtoivat Jacasserin ja Arja-Tiaisen esiintymiset päikkäin, eli Taiteiden yössä klo 21.00 Kulttuuriareena Gloriassa.

Kirjaamo kelaa Celaa. Nimittäin Camilo José Celaa. Hivenen päkistäen tämä sutjahtaa osaksi kirjoitussarjaa Juristikirjailijat, nuo epäreilusti unhoitetut. Nobelisti nimittäin opiskeli jossain vaiheessa oikeustiedettä, tosin myös lääketiedettä, filosofiaa & muuta yleishumanioraa.

Celan tunnetuin teos lienee esikoinen Pascual Duarten perhe, joka Francolandiassa painettiin salaa autotallissa vuonna 1942. Kirjaamon kouraan tarttui Vuorikadun antikvariaatti Sofiasta Mehiläispesä (La Colmena, Otava 1983, suom. Leila Ponkala). Kolmensadan henkilöhahmon karusellikyyti pyöräyttää lukijan eteen 1940-luvun Madridin kauneudessaan ja kamaluudessaan; fragmentit nivoutuvat hiljakseen kokonaisuudeksi. Sekään ei läpäissyt sensuuria vaan ilmestyi Argentiinassa vuonna 1951. Proosan lisäksi Cela julkaisi matkakirjoja ja, tietysti, runoja.

Väittävät äijän ärsyttäneen kotimaansa pysähtyneistöä minkä kerkisi. Skandaali syntyi mm. slangi- ja törkeyssanakirjasta Diccionario secreto (Salainen sanakirja). Tästä huolimatta Cela nimitettiin Espanjan Akatemian jäseneksi ja markiisiksi. Jonkin aikaa kirjailija toimi myös senaattorina, jolloin hän pääsi jättämään jälkensä Espanjan vuoden 1978 perustuslakiin. 

Nobelin antoivat vuonna 1989. Luento täällä, täällä ja täällä.

 
1. Kiran Desai: Menetyksen perintö (Otava, 2007). Booker-voittaja ja Salman Rushdien ylistämä romaani Intiasta. Ei kolahtanut Kirjaamossa. Näin minulle käy useimpien hypetettyjen anglokirjojen kanssa. Tyhjiä, lopultakin. Tai ainakaan eivät saamansa nosteen tasoisia. Jotain on maailmassa vialla, kun kaiken maailman paulausterit, michaelcunninghamit, sirihustvedtit ja kirandesait ovat kaikkien huulilla. Olen lukenut satoja parempia romaaneja joista ei maailmalla kukaan tiedä mitään. Miksikö? Siksi, ettei niitä ei ole kirjoitettu englanniksi. **

2. Aapo Junkola, Varjojen aika. (Kirjayhtymä, 1966). Valtion kirjallisuuspalkinto 1967. Kuuluisi oikeastaan sarjaan Juristikirjailijat, nuo epäreilusti unhoitetut. Tamperelaisen syyttäjän hieno romaani. Kafka-vaikutteita ja tiukkaa lausetta. Junkolaa pidettiin aikanaan erittäin lupaavana prosaistina, mutta muutaman kirjan jälkeen vauhti hiipui; viime vuosikymmeninä näytelmiä, kuunnelmia ja käännöksiä. Pekka Tarkka lausui Junkolasta muinoin Uudessa Suomessa: ”Tämänkaltainen lahjakkuus on meillä harvinaista.” ****

3. Jean-Pierre Vernant: Ihmiset, jumalat, maailmankaikkeus. Kreikkalaisia kertomuksia aikojen alusta. (WSOY, 1999). Professorin oma versio tutuista myyteistä. Napsakka kertauskurssi. ***

4. Kalevi Seilonen: Tosiasioita minusta. (Tammi, 1965). Unohduksiin painumassa olevan runoilijan esikoisteos. Päätyi Kirjaamon haltuun Kangasalan kirjaston poistohyllystä 20 sentillä. Mukana mm. hillittömän hauska sarja ”Olento ja se” sekä runo Mitä mikin tekee: ”Kattopelti taipuu. Vellikulho täyttyy. Syntymämerkki on piilossa.” ****

Kesken Nuoren Voiman Liiton Kytkin-kiertuetta pistäydyin juurilla. Nimittäin Tonttien sukutapaamisessa Lahden kansanopistolla. Monenlaista selvisi, kiitos Kari Tontin sukututkimusten. Kaikki Tontit periytyvät muutamasta veljeksestä jotka elivät Laatokan rannalla 1600-luvulla. Niillä tantereilla Tontit asuivat vuoteen 1944 saakka, jolloin ilmaantui painavia syitä muuttaa länteen.

Vanhempiakin merkintöjä Tontti-nimisistä on olemassa, mutta niiden yhteydestä Karjalassa asuneisiin ei ole varmuutta. Hassumpi yhteensattuma on, että vanhin Tontti-merkintä löytyy Kangasalta, missä Kirjaamon väki nykyään pitää huvilaa. Vuonna 1554 muuan Maarit Olavintytär Rockola sai siellä 3 markan sakon herjattuaan Heikki Mikonpoika Tontin puolisoa Birittaa, kertovat arkistot. Kuvitelmat laukkaavat siihen suuntaan, että ehkäpä Kangasalan Tontit joskus 1600-luvulla komennettiin muuttamaan vallatuille alueille Karjalan kannakselle kuten tuohon aikaan usein kävi. Tai sitten ei.

Ennen kuin Kirjaamo palaa Kangasalle huviloimaan (ja kirjoittamaan), on syytä osoittaa mieltä.  Keskiviikkona 15.07.2009 ihmisoikeusjärjestö Memorialin työntekijä Natalia Estemirova siepattiin kotinsa edustalta Groznyssa ja murhattiin. Suomen Penin ja muiden kansalaisjärjestöjen mielenosoitus Venäjän suurlähetystön edessä tänään klo 16.00.

Kirjaamo nosti Kytkintä. Nuoren Voiman Liiton Kytkin-kiertue on tähän mennessä valloittanut Sysmän ja Kuopion. Uupunut ja onnellinen kirjailijajoukkio heräilee parhaillaan Jouni Tossavaisen talossa ja ottaa suuntaa kohti Kajaania.

Parhaat palat kiertuetoikkaroineista täällä.

Kirjaamo kiittää Tulen & Savun ja Nuoren Voiman toimituksia suoraan huvilan postilaatikkoon toimitetuista kesäspesiaaleista. Lehtien viimeisimmät varsinaiset numerot oli eri mainioita, mutta yllätyksenä tulleet erikoisnumerot ylittivät kaikki odotukset.

Kirjallisuusjournaalien yllätyslahjanumerot oli naamioitu ”Pirkanmaan Sanomiksi” ja ”Sydän-Hämeen Kesälehdeksi”, mutta Kirjaamoa ei käy huijaaminen. Aavistin heti, että kyseessä on avantgardistinen performanssi.

”Pirkanmaan Sanomista” löytyy taidokas parodia ”Värssy savusaunan ylistysvirteen”. Kolumnin kirjoittajaksi mainitaan ”Panu Rajala”. Tarkkaavaiselle lukijalle teksti paljastuu dekonstruktiiviseksi eleeksi, jossa panurajalamaisuus osoittaa oman mahdottomuutensa ja katoaa pihisten olemattomuuteen kuin pieru hämeenperäläiseen pusikkoon.

Myös ”Sydän-Hämeen Kesälehti” on päivänselvästi etuvartiokulttuurilehden erikoisnumero. Viimeisimmän varsinaisen Tulen & Savun teemana oli julisterunous. Ja kas, ”Sydän-Hämeen Kesälehti” tulvehtii kokeellisia julisterunoteoksia, kuten takasivun ”Löytötex – Aina edullinen”. Fonteilla leikittely ja leevilehtomainen englannin ja muiden kielten mixaus on teoksen ydintä: ”Freetime Korvallinen KAHVIKUPPI 50kpl/pkt 2.00€”. Kovassa nousussa oleva runouden uusyhteiskunnallisuus on samoin isosti läsnä. Itseironinen artikkeli ”S-market vahvistaa Pälkäneen palveluita” näyttää kuinka journalismin ja maksetun mainoksen ero purkautuu poeettisin elein.

Lisää raskauttavaa todistusaineistoa. Nuoren Voiman tuoreen Humanismi-teemanumeron kirjoituksessa ”Huolehtimisesta” (ransk. Prendre soin), ranskalaisfilosofi Bernard Stiegler pohtii maaseutua. Ja haa! ”Sydän-Hämeen Kesälehti” toistaa saman toisin sanoin jutussa: ”Puutikkalan kesässä raittisuunnistusta, kyläkirkko ja paljon muuta”.