Kirjaamo

Jälleen J.V. Snellmaninpäivä, pöh. Kuten Snellmaninkadulla maajaavassa Kirjaamossa on tavaksi muodostunut, suomalaisuuden (mitä sekin oikeastaan on?) sijaan pyhitämme tämän päivän nationalismiksi kutsutun pölvästiyden vastustamiselle.

Jeps ja jeps. Huomenna on juhlapäivä jota vastaan kenelläkään ei luulisi olevan mitään nuristavaa. Minäkin Narinkkatorilla. Samalle päivälle osuu maailman tähän mennessä ainoan Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen scifi-runoilijan Harry Martinsonin syntymäpäivä. Tämä voisi olla merkki unohdetun kirjallisuudenlajin noususta, mutta ei ole. Kirjan ja ruusun -päivän ajankohta vaihtelee vuosittain.

Kaupallisia tiedotteita: Kirjaamon heikkolahjainen kaksoisveli Tontilta rykii tänään kielipolitiikasta, täällä.

Niin se vaan on. Etkot ovat tuhat ja yksi kertaa hauskempia kuin jatkot. Tänä vappuna sen jo tajusin ja päädyin kotiin mammimaan ennätysaikaisin. Alkuillasta oli kyllä eri jeppistä. Muutenkin fiksujen ihmisten puheet olivat vielä vähän hauskempia ja kohdallisempia kuin yleensä - tai ainakin kuulostivat siltä kohisevissa korvissani.

Vapunpäivänä, siis tänään, en innostunut isommin kekkuloimaan. Vappu on työn juhla ja olin päättänyt huhkia tänä iltana tosissani. Nimittäin veroehdotus on nimensä mukaisesti vain ehdotus. Sen viilaaminen on kovinta työtä mihin kirjastelija vuodessa joutuu. Puuh. Taskulaskimen ja kuittinivaskan kanssa pläräämiseen vierähti tovi ja toinenkin. Tulonhankkimiskulujen keksiminen on luovuuden korkein aste. Onneksi apuakin on tarjolla; kiitos liiton verovinkkien tajusin lisätä kuluiksi myös tämän blogin ylläpitokustannukset, hehee.

Antti Blåfield kirjoittaa 26.4.2008 Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla Leif Salménin esseekirjasta Alas Akropoliilta. Kirjaamossa on sattumoisin sama kirja kesken, joten luin tekstin kiinnostuneena.

Blåfieldin tulokulma on yhteiskummallinen, hän muistaa Salménin politiikan toimittajana ja vasemmistolaisena. Alun kohteliaisuuksien jälkeen hän tölvii Salménia ja vasemmistoälymyöstä yleensä elitismistä, voi kuinka omaperäistä. Ansioksi Blåfieldille suotakoon, ettei hän sentään käy Salménin kimppuun sillä perusteella, että mies joskus kuului SKP:n vähemmistöön eli ns. taistolaisiin. Tällä helpoista helpoimmalla kivikirveellä ruimivat vain ne, jotka eivät osaa mitään olennaista mistään sanoa. (Sinänsä on mielenkiintoista miksei laitaoikeistolaisiksi taistolaisuudesta kääntyneitä Björn Wahlroosia tai Paul Lillrankia koskaan pilkata menneisyyden puuhista.).

Osittain Blåfield on kyllä oikeassa. Joidenkin vasemmistolaisten yhä viljelemillä abstrakteilla yksinkertaistuksilla ’uusliberalismista’ ja ’amerikkalaisesta imperialismista’ hämärretään näkyvistä ihmiskunnan ongelmien monisyisyys. Puhumattakaan siitä ristiriidasta, että kannetaan huolta maailman köyhistä, muka, ja samalla kannatetaan kotimaista teollisuutta ja maataloutta suojelevaa protektionismia, joka on varmin este ns. kolmannen maailman ihmisten nousulle köyhyydestä.

Kirjaamossa sen sijaan surraan sitä, ettei Salmén enää kirjoita runoja. Oppineet kulttuuriesseet ovat silloin ja tällöin mukavaa luettavaa, mutta eivät vedä vertoja runolle tai romaanille. Rinnakkain Alas Akropoliilta -teoksen kanssa luen Salménin runokokoelmaa Ikoni (1988) jossa on verta ja vauhtia moninkertaisesti  esseisiin verrattuna.

Loppuviikko onkin sitten silkkaa Eeva-Liisaa. Ja tämäkin tuli.

KUOLLEIDEN RUNOILIJOIDEN KLUBI
Keskiviikkona 23.4. klo 19.00 Kulttuuritehdas Korjaamolla (Töölönkatu 51
B, Helsinki)

Teemana Eeva-Liisa Manner
Miten edesmennyt runoilija on vaikuttanut runoilijan kirjoittamiseen ja
teksteihin? Elävät runoilijat lukevat tekstejään ja kertovat suhteestaan
Eeva-Liisa Mannerin tuotantoon.

Esiintyjinä runoilijat Satu Manninen, Helena Sinervo, Miia Toivio ja
Sinikka Vuola

Juontajana Jarkko Tontti

Vapaa pääsy!

Tilaisuudet järjestävät: Nuoren Voiman Liitto / Elävien Runoilijoiden
Klubi ja Kulttuuritehdas Korjaamo

********************

EEVA-LIISA MANNER -iltapäivä
Teatteri Avoimet Ovet (Museokatu 18) sunnuntaina 27.4.2008 klo 15.30
Mannerin runoja esittävät Kati Hannula ja Maija Liisa Ström. Tuula Hökkä
kertoo Mannerin runoista ja Sina Kujansuu muistelee ystävyyttään
Eeva-Liisa Mannerin kanssa.

Vapaa pääsy!

Järjestää
Eeva-Liisa Manner -seura

Luulin tuntevani kohtuullisen kattavasti kotimaiset kirjallisuus- ja kulttuurilehdet. Enpäs sittenkään. Hipelöitsin äskettäin kirjakaupassa Säröä, porvoolaista kulttuurilehteä josta minulla oli ennen vain hajahavaintoja. Innostuin ja tilasin saman ja tien. Vakuuttavan oloinen. Ulkoasu on näyttävä ja sisältö journalistisesti tasokasta. Pienessä maassa alueelliset kulttuurijulkaisut ovat usein pulassa. Oman seudun tekijöistä pitäisi kirjoittaa, mutta nurkkakuntaisuus uhkaa jos rajoitutaan vain niihin. Särö selviytyy tästä, muustakin puhutaan kuin vain porvoolaisista. Toisaalta Porvoossa ja itäisellä Uudellamaalla asuu niin paljon kulttuurityöläisiä, että aiheita tuskin tarvitsee päkistäen vääntää.

Uusimassa Särössä on juttu mm. edesmenneestä kirjailijasta Jussi Kylätaskusta. Kylätasku asui Porvoossa mutta oli syntyisin Tampereelta. Muinoinen äidinkielenopettajani Jorma Kannila, itsekin kirjailija ja tuolloin Kirjailijaliiton puheenjohtaja, saattoi Kylätaskun tietoisuuteeni. Ei varmaankaan vähiten siksi, että Kylätasku oli käynyt samaa koulua. Kannilan oppi tosin ei mennyt perille; en ole yhtään Kylätaskun kirjaa vieläkään lukenut.

Mutta nyt ehkä luen. Juuri äsken Hakaniementorin laidalta aktikvariaatista mukaan tarttui Kylätaskun romaani Akuaba - Tunnustuskirja. Kaikkea ei ehdi lukea, pitää valita hotkaistako tämä vai jokin muu. Noin keskimäärin kirjailijoiden parasta tuotosta ovat heidän runokirjansa, Kylätaskukin pullautti kolme kokoelmaa. Viisaita neuvoja? Anyone?

Täällä Kirjaamon kotiosasto, Kruununhaka, Helsinki. Päräytin koneeseen Muksujen Kootut laulut -levyltä Saarikosken lallatuksen Liisankadulla. On hyvä. Eikä vain siksi, että kotikulmilla ollaan. Mutta vielä parempi on saman levyn Histria, myös Penan kynästä. ”Tule ylös sieltä  kuopasta arkeologi!”

Minä hyllylle. Liisankadulla löytyy myös Saarikosken kootuista, vaikkei sitä missään kokoelmassa koskaan julkaistukaan. Mutta. Levyllä lauletaan ”samassa talossa kuin Matti Makkosen ruumisarkkuliike”. Koottujen runossa lukee ”samassa talossa kuin Mikko Monosen ruumisarkkuliike”. Jälkimmäinen on ns. totta. Siis jos niin sanottua reaalimaailmaa pidetään totuuden mittarina. Monosen hautaustoimisto on yhä ja edelleen paikallaan, tuossa noin, Kirjaamon viereisessä talossa.

Hämärästi muistan, että Mononen olisi kieltänyt pistämästä yrityksensä nimeä lauluun. Vaikea kuvitella näin tapahtuvan nykyisessä product placement -todellisuudessa, jossa firmat syytävät pätäkkää elokuvantekijöille ja telkkariväelle kunhan pitävät oikean yrityksen tuotteita esillä. Koska tulee ensimmäinen product placement -romaani tai -runo?

Tänään on suomen kielen päivä; Mikael Agricolan kuolinpäivä ja Elias Lönnrotin syntymäpäivä, vai oliko se toisinpäin? Kirjallisessa blogissa pitäisi arvatenkin aiheesta jotain kirjoittaa, mutta nyt ei ole jaksua. Yleensäkään en innostu juhlapäivystämisestä ja siihen liittyvästä keinotekoisesta patsastelusta.

9. huhtikuuta syntyivät myös Maria Jotuni, Teuvo Pakkala ja Charles Baudelaire, mutta ei niistäkään tällä kertaa enempää.

9. huhtikuuta nimittäin syntyi myös Cheeta, 1930-luvun Tarzan-elokuvien sankari. Suureksi ällistyksekseni minulle selvisi juuri, että Cheeta on yhä elossa. Ikää on yli 70-vuotta, mutta yhä vain simpanssi jaksaa jatkaa. Asuu kuulemma Kaliforniassa omassa asunnossaan ja harrastaa pianon soittoa. Voi jehna.

Kun ei ole valtaa, pitää tyytä reunahuomautteluun, eli glossaamiseen.

1. Kirjastojen käyttö vähenee, kertovat. Tätä en ihmettele. Kirjastojen hankintamäärärahat ovat jääneet 1990-luvun laman paniikkisäästöjen tasolle. Kun ei ole lainattavaa, niin ei tule kävijöitäkään.

2.  Mitä kaikkea jäi uutisoimatta sen takia, että Ilkka Kanervan tekstailut veivät toimitusten voimavarat viime viikkojen ajan? Koska ja miksi ministeriydestä päättäminen siirrettiin hömppälehtien toimittajille?

3. Sanna kirjoittaa viisaita kirjallisuuden opettamisesta.

Kyllä se on mahdollista. Nimittäin hauskanpito ilman viinaa. Satkarin mafia lounasti juuri ja kippuroin vieläkin. Sinikka vetää satkarilaisten joukkoa kuten sinikat joukkoja vetävät ja vakilounastajiin kuuluvat Mannis-Satu, Pulkkis-Riikka, Marianna (joka tänään tosin poissa),  Essi (myös lintsasi tänään) ja Latvis-Taina. Uusi mafiosokokelas Miika esittäytyi ja osoitti olevansa syntymäsatkarilainen.

Tänään kuulimme mm. Miikan yrityksistä kutsua pomonsa pleikkaria vatkaamaan (onko vatkaaminen metafora?) ja vertailimme kirjoituspaikkoja.

Kirjalliseen yksinäisyyteen auttaa vain toisten yksinäisyys.

Kirjaamon väki alkaa toipua Jeesus on kuollut! -juhlinnasta. Pääsiäinen ei ole pakanalle ollenkaan påskempi juhla. Mukavaa oli mm. juuri äsken Helsinginkadun uimahallissa ja kuntosalilla ja eilen Aleksis Kiven silmien alla luistelemassa Rautatientorilla.

Hivenen harmittaa ulkoministeri Ilkka Kanervan puolesta. Hänet olisi ehdottomasti pitänyt päästää kantamaan ristiä Turun kristittyjen riittimenoihin, joita he kutsuvat Tuomasmessuksi. Nyt hän joutui vaihtopenkiltä menoja tiiraamaan. Taakan alla olisi äijä ehkä nöyrtynyt. Hivenen huolettaa yleensäkin tämän äijän ministeriys. Sotaa Suomen ja Saksan välillä ei ole ollut sitten vuoden 1944, mutta mitä jos Ile käy kansleritar Angela Merkelin takapuoleen käsiksi vaikka jossain EU-mööttessä? Pelottava ajatus. Saksalaisia on paljon. Onneksi minkään nykyisen yhdinasevallan johdossa ei ole naista. Muuten muuttaisin maasta kunnes Katajanokan ministeriöön saadaan libidonsa hillitsemiseen kykenevä ihminen.

Juuri luukusta kolisseessa Suomen Kirjailijaliiton Kirjailija-lehdessä puheenjohtaja Kari Levola jatkaa keskustelua liiton jäseneksi pääsemisestä. Olen paljolti Karin kannoilla, mutta teksti on hivenen hyökkäävä ja tuskainen. Kohteena on Hesarin toimittaja Esa Mäkinen, joka keskustelun aloitti jutullaan Kata Kärkkäisen epäonnistuneista yrityksistä päästä liiton jäseneksi.

Kyllä aiheesta keskustella saa, sanoisin, ja pitääkin. Katan kaltaiset viihdeheitukat toivottavasti jatkossakin pidetään kaukana liitosta, joka on ennen kaikkea taiteilijajärjestö. Mutta jäsenvalinta on silti asia, josta pitäisi keskustella. Tiedänpä muutamankin runoilijan, hyvän sellaisen, joiden hakemus on hylätty. Ja kun liiton jäsenlistaa katsoo, voi vain ihmetellä joidenkin pääsyä jäseneksi. Minun on vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi Panu Rajalan kaltainen hömpänsuoltaja voi olla Suomen Kirjailijaliiton jäsen.

Myös uusin Ylioppilaslehti ottaa asiaan kantaa, vaikkakaan ei suoraan. Ylkkäri nolaa itsensä perinpohjaisesti kutsumalla ingressissä Kata Kärkkäistä ei vain ”kirjailijaksi” vaan myös ”kuvataiteilijaksi”. Taidemaalariliittoon Kärkkäisellä on vielä paljon pidempi matka kuin kirjailijaliittoon. Hohhoijaa.

Sinänsä on surullista, kuinka helposti julkisuudessa menee läpi itse itsensä ’taiteilijaksi’ tai ’kirjailijaksi’ nimeäminen. Näin on tehnyt mm. kolumnisti ja julkkispappi Jaakko Heinimäki, jonka kirjallinen tuotanto koostuu pikkunokkelista kolumneista, rippikoulujen oppikirjoista sun muusta uskiskynäämisestä.

Huonosti käy sille joka nimittää itsensä lääkäriksi tai asianajajaksi ilman pätevyyttä. Miksi sama ei koske kirjailijoita ja muita taiteilijoita?

Taannoin kysyin neuvoa neuvottomuuteeni dekkarien suhteen. Kiitos ernomaisista vinkeistä. Ihan omin päin päädyin sen sijaan Euroopan ensteksunohdetuimman dekkarin ääreen.

Nimittäin. Olen valmistautunut tähän tilaisuuteen lukemalla vielä lukematta jääneitä Eeva-Liisa Mannerin teoksia. Hersyvin on ollut Mannerin salanimellä Anna September vuonna 1963 julkaisema dekkari Oliko murhaaja enkeli? Aivan tolkuttoman hauska, enemmänkin huumorikirjallisuutta kuin dekkari.

Tarina lähtee liikkeelle kustannusyhtiö Kirjavirta Oy:n kirjallisen johtajan Rosa Mundin, humaanisten tieteiden kandidaatti, murhasta. Vaistoan tekstistä lukuisia viittauksia aikakauden kirjalliseen elämään. Manner työskenteli itsekin kustantamossa. Voih kunpa joku taustoista selvillä oleva kertoisi kuka mahdollisesti on kustantamon juopon kielenkorjaajan Nono Tomban esikuva. Tai kirjallisen johtajan Saiko Haran? Anyone?

Täällä Kirjaamon tiedotusosasto, Seinäjoki. Otavan markkinointikaravaani matkasi Helsingistä Turkuun ja sieltä Tampereelle, mistä juuri äsken saavuimme Seinäjoelle. Tampereen Hotelli Rosendahlissa nostalgian aalto humahti lävitseni. Olin ollut siellä viimeksi vuonna 1990, omissa ylioppilasjuhlissani.

Vesa H:n kanssa edustimme tamperelaisen kirjaihmisjoukon edessa Runoa! -äänikirjaa ja viimevuotisesta romaanistakin vielä puhuttiin. Ja sitten oli Katja Kallio ja Eppu Nuotio ja ketä kaikkia. Vesa palasi illalla Helsinkiin, mutta Kirjaamon väsymättömät pojat linja-autoilivat tänään Seinäjoelle jossa sama toistuu kohta ja puoliin.

Turvallinen tulee olo Sokos Hotelleissa, ja samalla ahdistunut. Ne ovat jokapuolella samanlaisia, steriiliä ja kuivaa, ikkunoita ei saa auki, ilmastoinnin humina estää nukkumisen.

Siinä. Mukavan oloinen pahvilaatikko jonka sisällä cd ja lipuska. Omaa rykimistäni en uskalla kuunnella, mutta kavereiden kyllä. Jännä tunnelma, ihan kuin ihminen istuisi sängyn laidalla ja lukisi ääneen. Tulee lähelle ja iholle, vielä lähemmäs kuin kirja. Monet uikuttavat, että runojen lukeminen on vaikeaa ja raskasta. Tämä helpottaa, antaa runoilijan hoitaa lukemisen, ja uudestaan.

Toivottavasti muut kustantajat pihistävät idean ja pukkaisevat ulos omien runoilijoidensa runoäänikirjoja.

Julkkareissa oli myös kivaa, muistaakseni, Otavasta, Raflaan sieltä Tornin Ateljeebaariin. Siihen lopetin vaikka Sanna, Saila ja mukaan hipsineet einot, akit ja muut vielä jatkoivat Kosmokseen.

Taiteilija Ulla Karttunen on saanut ison palstan tänään HS:ssä. Hyvin! Karttunen esitää oman näkemyksensä teoksensa Neitsythuorakirkko takavarikoinnista ja sen taustoista.

Ilmaisunvapautta puolustetaan tänään myös miekkarissa. Klo 12.30 alkaen Kiasman edestä lähtee mielenosoitus Internet-sensuuria vastaan.

Kirjaamon oikeustaistelijaosaston salskeat uroot ovat myös osallistuneet kamppailuun, täällä ja täällä.

Kirjaamon kirjailijaosasto sen sijaan suuntaa tänään Kirjaamon markkinointiosaston käskystä Espooseen, Leppävaaran kirjaston puhumaan Anja Snellmanin ja Katja Kallion kera.

Tämä pysäyttää. Sain Suomessa asuvan mordvalais-venäläisen runoilijan Sergej Zavjalovin suomennoskokoelman (suom. J. Mallinen) tekijältä jo viime syksynä (omistuksen päiväys on näköjään 20.9.2007), mutta vasta nyt ryhdyin tosissani tälle kirjalle.

On hyvä. Kovin usein suomennettu runous on jättänyt minua koskettamatta; ei välity, ei mikään. Mutta Melikassa on jotain. En tiedä johtuuko se rytmistä vai teemoituksesta vai mistä. Suuri kiusaus on esittää, että jokin suomalais-ugrilainen taustakumu olisi syynä. Tuskin. Sergejn tekstit eivät edusta mitään museoitua tuohivirsukulttuuria vaan ovat eturintamassa. Venäläis-mordvalais-antiikkis-suomalainen kollaasi. Näin, hyvin ja nautin.

Koskis-Jukka kiitteli Hesarin arvostelussa kirjan selitysosastoa ja esittelytekstiä. Vielä mielenkiintoisempia ovat loppuun käännetyt esseet, joissa on sekä poeettista pohdintaa että kulttuuris-yhteiskunnallista Venäjä-ruodintaa. Tämän voisi pihistää yleiseen käyttöön. Miksei runokirjoihin voisi liittää tekijän esseen tahi pari? Ei välttämätä tekstiä selittäviä runoilijan omia tulkintoja - ne ovat yleensä höpöä - vaan ihan vaan jotain esseistiikkaa.

Ei ole Helsingissä talvea, ei enää. Mutta Korjaamollapa on!

Tänään klo 17.30 alkaen Nuoren Voiman Liiton Talvipäivät Kulttuuritehdas Korjaamolla (Töölönkatu 51 B). Ohjelma on mitä muhkein; muun muassa runoanimaatioita, brasilialaista poppia ja ties mitä performansseja. Ja vielä kuolleita runoilijoitakin. Huh huh. Tule sinä sinne, sieltä.

Plagioinnista keuhkoavat. Väkivaltaviihteen ykkösnimi Ilkka Remes on kuulemma pihistellyt sitä sun tätä venäläiseltä Viktor Suvorovilta. Maineikkaan Pilot-kustantamon kärkikirjailija Maija Porma kärtsähti myös lauseiden vohkimisesta Outi Pakkaselta, kertovat.

Ennenkuin joku ehtii syyttää minua, tunnustan tekoni.

Kirjoissani on tuskin yhtäkään omaa sanaa, aitoa neologismia. Melkoinen osa kirjoittamistani sanoista löytyy jo Agricolan tuotannosta, myöhemmästä kirjallisuudesta puhumattakaan. Sama pätee kielioppiin, sitäkin olen käyttänyt häikäilemättä, vaikka en ole sitä luonut.

Runoissani on säkeitä ja säkeistöjä, säkeenylityksiä sun muuta runoperinteen peruskuraa. Nämäkin olen napannut ties kenen teoksista. Entäs välimerkit? En tiedä kuka keksi pilkun ja pisteen, mutta joudun myöntämään, että olen niitä käyttänyt ilman tämän henkilön lupaa. Proosassani on lukuja ja kappaleita, dialogia ja kuvailua, omin luvin olen käyttööni ottanut.

Anteeksi, armoa.

1. Tampereella oli kivaa, jutskailimme Panun ja Kristiinan kanssa. Uusinta 23.4. Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamolla, eli Kuolleiden Runoilijoiden Klubi Eeva-Liisa Mannerista.

2. Nyt on ns. hiihtoloma. En ole hiihtänyt sitten vuoden 1991, joten joudun pakenemaan maasta. Lähden Ruåtsiin, Tukholmaan. Ilman sen ihmeempiä syitä.

3. Kirjalliset juorut kiertävät WSOY:ltä lähtevien Siltaloiden kustantamon ympärillä. Toivon totisesti, ettei kyseessä ole Piratförlagetin suomalaisversio. Eli vain taattuja bestsellereitä pukkaava yritys, joka kuorii kermat oikeiden kustantamoiden tekemästä pitkäjänteisestä kirjailijoiden kasvattamistyöstä. Vastuutonta puuhaa.

4. Karri aloitti uuden blogin.

5. Sensuurimentaliteettia on taas liikkellä, tämä kannattaa lukea tarkaan.