Tänään on suomen kielen päivä; Mikael Agricolan kuolinpäivä ja Elias Lönnrotin syntymäpäivä, vai oliko se toisinpäin? Kirjallisessa blogissa pitäisi arvatenkin aiheesta jotain kirjoittaa, mutta nyt ei ole jaksua. Yleensäkään en innostu juhlapäivystämisestä ja siihen liittyvästä keinotekoisesta patsastelusta.
9. huhtikuuta syntyivät myös Maria Jotuni, Teuvo Pakkala ja Charles Baudelaire, mutta ei niistäkään tällä kertaa enempää.
9. huhtikuuta nimittäin syntyi myös Cheeta, 1930-luvun Tarzan-elokuvien sankari. Suureksi ällistyksekseni minulle selvisi juuri, että Cheeta on yhä elossa. Ikää on yli 70-vuotta, mutta yhä vain simpanssi jaksaa jatkaa. Asuu kuulemma Kaliforniassa omassa asunnossaan ja harrastaa pianon soittoa. Voi jehna.
Luulisin lukeneeni jostain pari kuukautta sitten, että Cheeta olisi kuollut korkeaan ikäänsä. Vai liekö liioittelua…
Voih. Tietääkö joku tarkemmin?
Hengissä se kai on. Elämäkertakin on tulossa syksyllä: http://www.harpercollins.co.uk/Content/Title/Default.aspx?id=40849
Enpä tiedä, onko Herra Apina vielä hengissä, mutta ainakin häneltä on tulossa “omaelämäkerta” lokakuussa. Ei tietenkään itsensä kirjoittama, mutta jos se on hyvin tehty, niin voi olla mielenkiintoinen ajankuva 30-40-luvun Hollywoodista ja myöhemmistäkin ajoista.
Ennakkotietojen mukaan Cheetah kertoo suhteestaan John Weissmülleriin, paljastaa yksityiskohtia näyttelijäuraltaan, kertoo taiteestaan ja addiktioistaan (tupakka) jne. Kustantajan linkki:
http://www.harpercollins.co.uk/Content/Title/Default.aspx?id=40849
Jeps, kiitos täsmennyksistä. Pääsin laittamaan kommenttinne blogiin hivenen myöhässä kun eilinen iltapäivä ja ilta meni Otavassa. Uusi toimari esiteltiin kirjailijoille, hyvät tarjoilut, nam.
Tuleekohan Cheeta-kirja suomeksi?
Agricola tosiaan kuoli 9. huhtikuuta, ja vieläpä arvokasta tehtävää hoitaessaan: kuolema kohtasi paluumatkalla Ruotsin ja Venäjän välisistä rauhanneuvotteluista. Suloista ja kunniakasta on kuolla rauhan puolesta! (Dulce et decorum est pro pacem mori, vai miten se pax nyt taipuukaan?)
Vai onko se pro pace, kun pro-prepositio vaatiikin ablatiivin…
Sic! Pro pace on oikein.
Juu, kyllä pax aina patrian voittaa!
Olisi kiva jos kertoisit niistä tarjoiluista lisää.
Tjah, normaalit kokkarisyömät & juomat. Tilaisuuden jo päätyttyä talon keittiö vielä helli viimeiseksi jääneitä eri mainioilla uunivoileivillä; ja skumppaa tietty.
Kyllä teitä kirjailijoita käy joskus kateeksi. Toivottavasti joit “skumppaa” tarpeeksi.