Ikuisesti lykätty nautinto

Jarkko Tontti: Ikuisesti lykätty nautinto

Parnasso 2/2019.

”Mietin matkalla, että pitää olla aika masokisti, että tätä tekee.”, totesi ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen voittoisan kilpailun jälkeen marraskuussa 2018. Sana masokismi on monen muun termin tapaan liukunut tieteellisestä ammattikäytöstä arkipuheeseen. Erityisen paljon sitä viljellään urheilussa. Vuosittain juostaan esimerkiksi sadan kilometrin pituinen ultrajuoksukilpailu Masokistin Unelma.

Lääkäriseura Duodecimin Terveyskirjaston mukaan sukupuolinen masokismi on tautiluokituksesta poistunut seksuaalisuden muoto: ”Sukupuolisessa masokismissa seksuaalisen kiihottumisen edellytyksenä on pakonomainen partnerin samanaikaisesti tuottama konkreettinen kärsimys, kipu tai nöyryytys.” Joissakin psykiatrisissa tautiluokituksissa masokismi yhä esiintyy, mutta se diagnosoidaan sairaudeksi vain, jos ihmiselle seuraa siitä psykososiaalisia ongelmia.

Masokismi ilmaantui lääketieteeseen vuonna 1886 teoksessa Psychopathia sexualis. Kirjoittaja, psykiatri Richard von Krafft-Ebing keksi termin kirjailija Leopold von Sacher-Masochin nimestä. Kirjailija loukkaantui pahan kerran. Eikä ihme, von Krafft-Ebing nimittäin arvioi teoksessaan, että jos vain von Sacher-Masochin seksuaaliset taipumukset olisivat olleet normaaleja, hän olisi saavuttanut kirjallisen suuruuden.

Toinen kirjailijan mukaan nimetty seksuaalisuuden ilmentymä on sadismi, nautinto henkisen tai fyysisen kärsimyksen tuottamisesta toiselle. Tuntumani on, että sadismi-termin juuret Markiisi de Saden nimessä ja tuotannossa ovat paremmin tunnettuja kuin von Sacher-Masochin ja masokismin yhteys.

Omakohtaisesti havahduin Leopold von Sacher-Masochiin syksyllä 2017 Lvivissä Ukrainassa pidetyn PEN-kongressin yhteydessä. Kirjailijan syntymäkaupungissa on oivallettu masokismin turistiset mahdollisuudet. Lvivistä löytyy kirjailijan patsaan lisäksi ravintola Masoch Café, missä halukkaat asiakkaat saavat tarjoilijalta piiskaa. Useampikin PEN-kongressiin saapunut kirjailija tarttui mahdollisuuteen. En tietenkään minä. Jos joku sellaista väittää, kiistän sen päättäväisesti.

Leopold Ritter von Sacher-Masoch syntyi vuonna 1836 Lvivissä eli Lembergissä, Itävallan keisarikunnan itäisimmässä osassa Galitsiassa. Hänen isänsä, sukuaan von Sacher, oli tunnettu luonnontieteiden harrastaja, joka toimi Lembergin poliisipäällikkönä ja myöhemmin virkamiehenä Prahassa. Äiti Caroline oli ukrainalainen aatelisnainen, omaa sukua von Masoch. Isä suostui ottamaan kaksoisnimen von Sacher-Masoch, jotta sammumassa olevan puolison suvun nimi säilyisi. Joku voi ehkä pitää tätä ensimmäisenä alistumisena.

Elämäkerturien mukaan lapsena Leopold näki Lembergissä paljon järkyttävää väkivaltaa isänsä ammatin myötä. Imettäjä Handschalta hän oppi ruteenin kielen ja von Sacher-Masoch pitikin itseään slaavina koko elämänsä ajan, vaikka kirjoittikin saksaksi. Yksi lapsuuden keskeinen tapahtuma liittyi sukulaistäti Zenobiaan. Muisteluissaan von Sacher-Masoch on kertonut, kuinka hän auttoi tätinsä päältä turkisvaatteet ja asettui polvilleen laittaakseen tädin jalkaan kultabrodeeratut sisäjalkineet. Yhdeksänvuotias poika keksi suudella tädin jalkoja, jonka jälkeen täti naurahti ja potkaisi häntä lempeästi. Myöhemmin vaatekaappiin piiloutunut Leopold näki eroottisen kohtauksen Zenobian ja tämän rakastajan välillä, joka keskeytyi aviomiehen saapumiseen. Täti nöyryytti paikalle tullutta puolisoaan lyömällä tätä kasvoihin. Tapahtumasarja päättyi pienen pojan löytymiseen piilopaikastaan ja tädin vihan ja piiskaamisen täyttämän vimman kohdistumiseen Leopoldiin. ”Minun on tunnustettava, että koin eräänlaista nautintoa, vääntelehtiessäni kauniin naisen julmien iskujen alla. Paljon myöhemmin löysin ongelman, joka synnytti romaanin Venus turkiksissa. Ensinnäkin löysin julmuuden ja hekuman välisen yhteyden.”

Prahassa suoritetun lukion jälkeen Leopold opiskeli Grazin yliopistossa oikeustiedettä, historiaa ja matematiikkaa ja suuntautui historioitsijan yliopistouralle. Aluksi hän tuli tunnetuksi synnyinseutunsa Galitsian kansantarinoiden popularisoijana, jota innoitti ajan muotifilosofia saksalainen romantiikka. Hän julkaisi muun muassa puolalaisista, juutalaisista ja venäläisistä kansantarinoista koottuja kertomuskokoelmia. Pian von Sacher-Masoch kuitenkin sai tarpeekseen yliopistomaailmasta ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Hänen historialliset romaaninsa ja novellinsa menestyivät erittäin hyvin. Teoksia käännettiin eri kielille, ja ne olivat erityisen suosittuja Ranskassa, jonne von Sacher-Masoch teki vierailun juhlittuna kirjailijana vuonna 1886.

Nykyään suurin osa von Sacher-Masochin laajasta tuotannosta on täysin unohdettu. Hänet muistetaan vain teoksesta Venus turkiksissa (1870), joka ilmestyi suomeksi vuonna 2006 Tapani Kilpeläisen suomennoksena. Vuosisadan vaihteessa suomeksi oli jo käännetty muutama novelli, esimerkiksi Juutalais-Rafaeli: sivistyskuvitelma Galiziasta vuonna 1894.

Tunnetuin von Sacher-Masochin tulkitsija on epäilemättä filosofi Gilles Deleuze. Teoksessaan Le Froid et le Cruel Deleuze lukee von Sacher-Masochia rinnakkain de Saden kanssa. Hän vastustaa näkemystä masokismin ja sadismin välttämättömästä yhteydestä. Kritiikin kohteena ovat Freud ja moni muu psykiatrian edustaja, jotka pitivät masokismia sadismin johdannaisena ja liitännäisenä, jonkinlaisena yksinkertaisena ja alisteisena vastinparina, josta juontuu arkipuheeseenkin päätynyt ilmaisu sadomasokismi. Deleuze sen sijaan puolustaa sekä masokismin että sadismin omalaatuisuutta, ne ovat itsenäisiä ilmiöitä, joissa on omat hienovaraista analyysia edellyttävät piirteensä.

Keskeinen ero on masokismin sopimusluonne, se perustuu juridiikkaan, kun taas sadismi päinvastoin vastustaa kaikkea laillista järjestystä. Venus turkiksissa -teoksessa päähenkilö Severin ja hänen rakastajattarensa Wanda solmivat sopimuksen, jossa Severin alistuu Wandan orjaksi. Näin tapahtui myös kirjailija von Sacher-Masochin omassa elämässä. Joulukuun 9. päivänä vuonna 1869 von Sacher-Masoch allekirjoitti bisarrin sopimuksen rakastajattarensa paronitar Fanny Pistorin kanssa. Kirjailija alistui sopimuksella Fannyn orjaksi kuuden kuukauden ajaksi. Sopimus määräsi myös, että Leopoldin piti ottaa nimekseen Gregor ja esiintyä paronittaren palvelijana. Kuten romaanissakin, pariskunta matkusti Italiaan, Fanny junan ensimmäisessä, Gregor kolmannessa luokassa. Paronittaren (ja romaanihenkilö Wandan) velvollisuudeksi sopimuksessa kirjattiin vain se, että hänen piti käyttää turkiksia niin usein kuin mahdollista.

Turkisfetissi oli yksi von Sacher-Masochin rakkauselämän piirre, joka siirtyi sellaisenaan hänen teoksiinsa. Deleuze ja muut masokismin olemusta pohtineet eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, liittyykö masokismiin aina jonkinlainen esinefetissi. Kirjailija itse on kertonut lapsuuden tunnekuohuistaan, kun hän isänsä kanssa näki wieniläisessä taidemuseossa Rubensin teoksen. Se esitti taiteilijan lähes alastonta puolisoa Helena Fourmentia, jolla oli yllään vain pörheitä turkiksia.

Juridisen sopimusperustan lisäksi toinen masokismin olennainen piirre on Deleuzen mukaan lykkääminen, viivytys. Jos luemme tarkkaan Venus turkiksissa -teosta, huomaamme, ettei alistuminen, fyysinen kärsimys tai muu nöyryytys sinänsä tuota nautintoa päähenkilölle, vaan aivan tavanomainen lemmiskely ja hellyys. Olennaista on se, että ne tulevat kurituksen ja nöyryytyksen jälkeen, jos ylipäänsä tulevat. Keskeistä on lykkääminen, jännittynyt odotus, jonka kierrokset piina nostaa huippuunsa.

Venus turkiksissa -romaanin juonellinen kehittely alkaa pitkään kestäneellä taivuttelulla. Wanda ei ota innostuakseen rakastajansa toiveista, hän ei haluaisi alistaa, nöyryyttää ja piiskata rakastajaansa. Hiljakseen ja lopulta hän suostuu. Loppuratkaisussa tilanne kääntyy ympäri. Mukaan ilmestyy kolmas. Wanda rakastuu kreikkalaiseen aristokraattiin, androgyynilla tavalla kauniiseen ja komeaan mieheen, joka tuntee raivoisaa mustasukkaisuutta Severin-Gregoria kohtaan. Kreikkalainen tarttuu piiskaan ja päähenkilö saa todellisen löylytyksen Wandan katsellessa naureskellen vierestä. Kreikkalainen ”ruoskii runouden pois” päähenkilöstä. Wanda jättää Severinin ja lähtee kreikkalaisen matkaan. Pettynyt Severin palaa kotiin. Vuosia myöhemmin hän saa Wandalta kirjeen, jossa tämä kertoo halunneensa parantaa Severinin hullusta intohimostaan: ”Hoito oli julma mutta radikaali.”

Mikä voisi olla 1800-luvun masokistisen sopimussuhteen nykyvastine? Kaisa Mäkäräisellä ja muilla huippu-urheilijoilla on valmentajansa, palkatut piiskaajat. Meillä kuolevaisilla sen sijaan on kuntokeskusten Personal Trainerit ja ryhmäliikuntaohjaajat, joiden ohjaukseen sitoudumme sopimuksella. He käskyttävät meitä eteenpäin. Heidän määräyksensä eivät ole nautinnollisia sinänsä, mutta ne kantavat mukanaan lupauksen. Rajun harjoituksen jälkeen tulee nautinto, hekumallinen olemisen keveys, kun endorfiini suhisee suonissa. Kauan se ei tosin kestä, vaan jo pian tarvitaan lisää tottelemista ja ponnistelua.

Perustuuko koko nykyinen kulttuurimme ja yhteiskuntajärjestyksemme masokismin mukaiseen nautinnon lykkäämiseen? Sitten kun viikonloppu, kesäloma, vuorotteluvapaa tai eläkeikä saapuu, nautinnollinen, elämisen arvoinen elämä alkaa. Sitten kun saan tuon ja vielä tuonkin tehtävän ja velvollisuuden täytettyä. Epämääräisen lupauksen tulevasta lunastamme omaksemme raskaan ponnistelun täyttämällä kilvoittelulla, kestämällä päivittäiset arjen pienet nöyryytykset ja piiskansivallukset. Vai saapuuko onni milloinkaan? Tuleeko euforinen nautinnonhuippu, kun asuntolaina on vihdoin maksettu? Tai kun lopulta kuusikymmentäseitsemänvuotiaina pääsemme eläkkeelle? Vai jatkuuko piina senkin jälkeen? Muistisairauksien välttämiseksi on syytä, paitsi välttää alkoholia, myös tehdä ahkeraan sudokuja ja jumpata vähintään kolme kertaa viikossa. Yhä vain uusia lykkäyksiä ilmaantuu jostain ja lupaus onnesta jää lunastamatta.

von Sacher-Masochin teosten jälkiä on havaittu toisen, paljon kuuluisamman ja myöhemmin eläneen Itävalta-Unkarin kirjailijan Franz Kafkan tuotannossa. von Sacher-Masochin elämäkerran kirjoittaneen Bernard Michelin mukaan Kafkan Muodonmuutos-novellin päähenkilön Gregor Samsan sukunimi on von Sacher-Masochin sukunimen osittainen anagrammi ja samalla hienovarainen kunnianosoitus. Etunimi Gregor puolestaan on sama, jonka Venus turkiksissa -romaanin päähenkilö ottaa alistuessaan orjaksi.

Lykkäämisen ja odotuksen teema on keskeinen elementti Kafkalla ja von Sacher-Masochilla. Se näkyy paitsi teosten rakenteessa, myös lausetasolla kielessä.

Oikeusjutun ytimessä on päättymätön oikeudenkäynti, jatkuva ja yhä uudelleen toistuva lykkääminen. Mikään ei ratkea eikä mistään saa lopullista selvyyttä. Syytetty K ei saa vapauttavaa tai langettavaa tuomiotaan, vaan roikkuu päättymättömässä odotuksessa, välitilassa, jota rohkenisin kutsua sanalla elämä.

Lopulta Kafka kuitenkin jatkaa von Sacher-Masochin avaaman teeman johdonmukaiseen päätökseensä, ottaa askeleen, jota von Sacher-Masoch ei vielä ottanut. Kuten tunnettua, varsinaista oikeuden antamaa päätöstä ei Oikeusjutussa tule, mutta K:n odotus kyllä päättyy lopulta.

”Mutta toisen herran kädet tarttuivat K:ta kurkusta, samalla kun toinen työnsi veitsen syvälle hänen sydämeensä ja kiersi sitä siellä kaksi kertaa. Silmät murtuvina K. näki, kuinka nuo herrat, poski poskea vasten, vielä tarkkailivat lopullista ratkaisua. – Kuin koira! sanoi hän, ja tuntui siltä, kuin häpeän pitäisi jäädä elämään hänen jälkeensä.”

Lykkääminen päättyy ja kauan odotettu saapuu, se, mitä kohti olemme suunnanneet lapsuutemme hämärästä alkaen.

Jarkko Tontti

Kirjailija, OTT, Helsinki