Mitä on kansallinen etu? Hiidenkivi 6/2008.

hiidenkivi.jpg

Jarkko Tontti: Mitä on kansallinen etu? Hiidenkivi 6/2008, s. 16-17.

Kirjoitus perustuu MTV3:n Talviareenassa 12.2.2008 pidettyyn esitelmään.

Jos internetin hakukone Googlelta, tuolta nykyajan vaikutusvaltaisimmalta hallitsijalta, kysyy mitä sanat ’kansallinen etu’ tai ’kansallisen edun mukaista’ tarkoittavat, löytää kymmeniä ja taas kymmeniä keskenään ristiriitaisia asioita.

Kirjoittajasta tai puhujasta riippuen kansallisen edun mukaista on mm. Valio Oy:n markkina-aseman puolustaminen EU:n kilpailusäännöksiä vastaan (Maito ja Me -lehti), mahdollisimman kattava Natura-suojelualueiden verkosto (Suomen luonnonsuojeluliitto), ilmastonmuutoksen tehokas rajoittaminen (Tapani Vaahtoranta, Ulkopolitiikka-lehti),  Suomen irtautuminen ilmastonmuutosta hillitsevästä  Kioton päästökauppasopimuksesta (kansanedustaja Matti Kangas, vas.).

Miksi ”etupuhe” yhä tehoaa?

Ilmaisu ’kansallinen etu’ on samanlainen pohjaton runsaudensarvi kuin vaikkapa Raamattu. Siihen vedoten voidaan puolustaa tai vastustaa oikeastaan mitä tahansa näkökantaa. Etsivä löytää.

Kun kansalliseen etuun vetoavan vaikuttimia hivenen penkoo, lähes aina löytyy jokin piilotettu agenda. Kansalliseen etuun vetoamalla ajetaan joidenkin ihmisten etuja, ja lähes aina joidenkin toisten ihmisten kustannuksella. Selkein esimerkki tästä on maanviljelijöiden taloudellisten etujen ajaminen, jonka yhteydessä kansallinen etu -puhetta erityisen viljalti viljellään.

Lähden liikkeelle siitä, että mitään sellaista kuin kansallinen etu ei ole olemassakaan. Se on retorinen savuverho, jonka suojissa milloin minkäkin porukan asiaa ajetaan.

Onkin kysyttävä miksi puhe kansallisesta edusta yhä ja edellään tehoaa. Miksi jotkut yhä tänään, vuonna 2008, uskovat sellaisen olemassaoloon ja heidät on houkuteltavissa kannattamaan milloin mitäkin asioita, kunhan se vain perustellaan ’kansallisella edulla’.

Luulisi vähintään ulkomaanuutisten vieroittavan tästä. Kansallinen etu ja kansallinen suvereniteetti eli itsemääräämisoikeus ovat olleet Vladimir Putinin ja Georg W. Bushin suosikki-ilmaisuja etenkin silloin, kun heitä tai heidän vasallejaan on syytetty ihmisoikeusloukkauksista. Ilmaisun ’kansallinen etu’ taustalta löytyykin usein juuri nyt vallassa olevien henkilöiden halu oikeuttaa sellaiset teot, joille ei enää mitään  perustetta löydy. Se vihoviimeinen keino, joka otetaan käyttöön kun mitään muuta ei enää keksitä.

Luonnollinen kansakunta?

Tarkennetaan kysymystä. Miksi nationalistinen ideologia on niin tehokkaasti läpäissyt suuren osan myös Suomeksi kutsulla alueella asuvista ihmisistä, että he eivät edes huomaa, että nationalismi on nimenomaan ideologia, eikä mitään sen enempää?

Miksi hätkähdyttävän suuri osa suomalaisiksi kutsutuista ihmisistä uskoo yhä, että kansallisvaltio on itsestään selvä ja luonnollinen ihmisen yhteisöllisen olemisen tapa? Siis valtio, jossa poliittisen ja kulttuurisen ihmisyhteisön pitäisi vastata toisiaan yksi yhteen. Historian kuluessa on ollut muunlaisiakin valtiota, esimerkiksi monikulttuurisia poliittisia yhteisöjä, joissa yksi kieli ja kulttuuri eivät ole olleet lähtökohtaoletuksena.

Kansallisvaltion idea onkin varsin tuore, ja Suomeksi nykyään kutsutulle alueelle tämä ideologia saapui erityisen myöhään. Vielä 1700-luvulla Pohjanmaa oli osa Ruotsia monissa valtiollisissa kartoissakin, ihmisten arjesta puhumattakaan. Vasta 1800-luvulla nykyään Suomeksi kutsutun alueen kulttuurisesti hajanaisista ja omaperäisistä maakunnista pakkosynnytettiin ylhäältä käsin ja pakolla kansallisvaltio Suomi. Sitä ennen ei ollut Suomea tai suomalaisuutta, ja puhe kansallisesta edusta ei olisi tehonnut kehenkään.

Sama tapahtui muuallakin. Se mitä kutsutaan ranskan kieleksi on oikeasti Pariisin seudun murre, joka pakotettiin Ranskaksi nykyään kutsutulla alueella asuvien ihmisten päihin ja suihin. Niin sanottu italian kieli oli alunperin Toscanan murre, josta tehtiin kansallinen kieli ja siinä sivussa yritettiin nujertaa iso joukko muita alueellisia kieliä, murteita ja kulttuureita kun Italian valtio synnytettiin. Iso-Britannia teki selvää skottien ja walesilaisten kielistä ja kulttuureista. Yhdysvaltojen synnyn edellytys oli intiaaneiksi kutsuttujen alkuperäisasukkaiden kansanmurha. Espanjassa keskusvalta yhä nykyäänkin ahdistelee baskien, katalaanien ja muiden niin sanotun kansallisen edun kannalta epäilyttävien ihmisryhmien elämää. Kaikki tietävät mitä putinistit puuhaavat Tsetseniassa ja Marin tasavallassa.

Kansallisvaltion, niin Suomen ja muidenkin, synty on aina tarkoittanut vallan keskittymisen ohella kulttuurista yhdenmukaistamista ja köyhtymistä.

Paitsi keinotekoiseksi, nationalismi on myös osoittautunut harvinaisen epäonnistuneeksi tavaksi järjestää ihmiskunnan yhteiseloa. Historioitsijat ovat laskeneet kommunismin, fasismin ja natsismin aiheuttamien ruumisröykkiöiden korkeutta, mutta nationalismi on kaikkia näitä verisempi ideologia. Jos yhtä ainoaa syytä voidaan etsiä ihmiskunnan karmeimman vuosisadan, 1900-luvun tapahtumille, se on se, että nationalismi – eli puhe kansallisesta edusta – iskostettiin jonain luonnollisena ja itsestään selvänä tosiasiana ihmisten otsalohkoihin.

EU kansallisvaltion sijaan

Ongelma on kartoitettu. Miten tästä eteenpäin? Mitä nationalismin tilalle?

Julkisen keskustelun perusteella hätkähdyttävän moni ei ole vielä oivaltanut Euroopan unionin ominaislaatua vaan sitä on pidetty uutena supervaltiona, joka uhkaa muun muassa jäsenmaiden kulttuurisia erityispiirteitä. Asia on nimenomaisesti päinvastoin. Monikulttuurisena poliittisena yhteisönä, jossa millään valtiolla tai ryhmittymällä ei ole ehdotonta valta-asemaa, EU on vahvistanut kaikkien alueellaan elävien ihmisryhmien elinmahdollisuuksia. Englantilaisten aikanaan lähes tuhoama Irlannin iirin kielikin esiintyy unionin dokumenteissa. Innokkaimmat EU:n kannattajat joita minä olen kohdannut, tulevat Skotlannista, Baskimaasta ja Bretagnesta.

Suuri osa politiikan piiriin kuuluvista asioista, erityisesti talouden, ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun alalla, on globaaleja tai vähintäänkin Euroopaksi kutsutulla alueella asuville ihmisille yhteisiä. Niistä päätettäköön eurooppalaisella tasolla.

Melkoinen osa politiikan piiriin kuuluvista asioista on paikallisia ja alueellisia. Niistä päätettäköön alueellisesti ja paikallisesti.

Koko ajan vähenevä osa politiikan piiriin kuuluvista asioista on sellaisia, että kansallisella tasolla niistä olisi järkevää päättää. Sekä globalisaatio että lokalisaatio kaivavat maata kansallisvaltioiden ja niitä pönkittävän nationalistisen ideologian alta.

EU:n tulee taata yhteiset pelisäännöt niissä asioissa, joissa se on tolkullista. Kulttuurisen omaleimaisuuden nimissä ei voida hyväksyä mitä tahansa. Jos nationalismi korvautuu pelkällä maakuntauholla, ongelmat säilyvät. Vankka keskusvalta Brysselissä on pienen ihmisen turva, sudesta puhumattakaan, maakuntien napamiesten ja -naisten vallankäytön vastapainona.

Toimivan tasapainon löytyminen globaalin ja lokaalin vallankäytön välille on Euroopan rakentamisen ydinongelma.

Osittain tämä nykyään vasta aluillaan oleva kehityskulku on paluuta kauas menneisyyteen. Keskiajan ja uudenajan alun Euroopassa ei ollut vahvoja valtioita, vaan se oli tuhansien pienten alueiden ja maakuntien mosaiikki. Paikallisen ja alueellisen omaleimaisuuden vastapainona oli silloin Rooman valtakunnasta periytyvä yleiseurooppalainen oikeusjärjestys, ius commune, jota sovellettiin oikeusistuimissa Bolognasta Pohjolaan saakka. Euroopan unionin lainsäädäntö ja Euroopan ihmisoikeussopimus täyttävät nykyään samaa tehtävää.

Tämä voi olla myös erinomainen vientituote. Toivon totisesti, että Euroopan unionia vastaava toimintamuoto saadaan aikaan myös Afrikkaan, jossa kansallisvaltioiden rajat ovat vielä paljon keinotekoisempia kuin ne ovat Euroopassa.

Katoaako suomen kieli?

Entä suomen kieli, eikö sen hyvinvointi ole riippuvainen kansallisvaltio Suomesta? Kaivaako kirjailija omaa hautaansa toivomalla kansallisvaltioiden loppua? Katoaako suomen kieli jos Suomen valtio katoaa?

En suinkaan. Kirjailijalla ei ole eikä voi olla kotimaata, siis kotivaltiota. Minun kotimaani on suomen kieli, tai tarkemmin sanottuna yksi tapa sitä käyttää, Helsingissä asuvan ihmisen tapa jossa on jäänteitä muistakin paikoista joissa olen asunut, kuten Tampereesta, Edinburghista, Neuköllnin lähiöstä Berliinissä, Pariisin kahdennestatoista kaupunginosasta ja Brysselistä Jardin Botaniquen liepeiltä. Siinä on myös rippeitä Käkisalmessa syntyneen isäni kielestä ja Mouhijärvellä syntyneen äitini ja heidän esivanhempiensa kielestä. Kieli ei tarvitse suvereenia kansallisvaltiota elääkseen, vaikka se tarvitseekin takeet siitä, että sitä saa vapaasti käyttää.

Mitä siis on kansallinen etu, tänään ja tässä? Olen vakuuttunut, että Euroopan kansalaisten etu on päästä eroon kaikista maailman kansallisista eduista niin pian kun mahdollista.

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija ja oikeustieteen tohtori