No niin. Nyt se on tehty. Jätin oikeat & kunnialliset työt ja päätin ’vivre de sa plume’ kuten gallit sanovat eli elää kynällä ja kynästä tai siis nykymaailmassa näppäimistöstä.

Järjestimme yhteiset läksiäiset Irina Krohnin kanssa, joka jätti eduskunnan sattumalta samaan aikaan. Pippalot olivat sekavat ja lämpimät. Heidi puhui kauniisti ja luki yhden runoni, joka tosin katkesi keskeltä. Elina antoi eduskunta-avustajien läksiaislahjan, mikä oli hyvää. Pääsihteeri Tiina ojensi painavan kuution, joka valaisee nyt yöpöytääni. Osmo sanoi jotain viisasta josta en saanut selvää. Tuija ilmoitti, että olemme olleet vain yhdesta asiasta eri mieltä. Kirsi halasi, samoin Irina. Rosa lähetteli mammislomalaisen terveiset jo edellisenä päivänä. Oras kiitti ja Jyrkiltä sain hassun T-paidan. Anni sanoi, että ’järkkyä että sää lähdet’, mikä on totta. Ja sitten valtava määrä muita ystäviä jotka toivottivat kaikkea hyvää.

Ei voi mitään, suru tulee silmään. Paras työpaikkani tähän asti jäi taakse. Vihreät senaattorit ja eminenssit heidän taustallaan ovat olleet mitä hulppeinta seuraa. Mutta myöskään sille ei voi mitään, että kun kirjoituttaa on vain kirjoitettava.