Ma 13 Lok 2008
![]()
Vihdoinkin meidän vuoromme! Kirjaamon juorustelu- eli ihmissuhdeosasto on katkerana seurannut kun milloin mitkin kirjallis-yhteiskummalliset jaarittelut viikosta viikkoon täyttävät Kirjaamon. Pöh. Ihmisiä kiinnostavat ihmiset, niiden välit.
Nuoren Voiman, tuon mitä laajalevikkisimmän kulttuurilehden päätoimittajaksi valittiin Martti-Tapio Kuuskoski. Kirjaamon agentti oli paikalla ratkaisevassa kokouksessa ja suostui painostuksen jälkeen kuiskaamaan ihmissuhdeosastolle, notta hyvistä hakijoista väännettiin, mutta sovussa ja tolkun sanoin. Kirjaamo onnittelee.
Jännitystä oli ilmassa myös Tampereella 11.10., kun Kirjailijaliitto kokousti valitakseen uuden puheenjohtajan ja väkeä johtokuntaan. Edellisenä iltana oli levinnyt huhuja joiden mukaan vastaehdokas Tuula-Liina Varikselle ilmestyisi sittenkin. Mutta ei. Aikaisemmin Kirjastelijaliitossa on tapeltu lujasti & armotta puhista valittaessa, mutta nyt meni sovussa.
Johtokuntaan valittiin Saila ja Jyrki. Siinä sentään saatiin jännäystä. Liiton edellinen puheenjohtaja Kari Levola jäi täpärästi kolmanneksi, vaikka perinteenä on ollut, että edellinen peejii jatkaa johtokunnassa. Mutta näin.
Kirjailijaliitto sai näköisensä puheenjohtajan. 66-vuotias Varis sopii mainiosti johtamaan järjestöä, jonka jäsenten keski-ikä on 59. Kiitospuheessaan uusi puhis sanoi, että taiteilijaeläkkeitä pitää saada lisää.
13. lokakuuta 2008 kello 14.16
Onhan se Varis ainakin tv-ohjelmistaan ihan tolkun oloinen järki-ihminen tuoden mukanaan iän tuomaa kokemusta ja taspainoa.
Toivotan menestystä.
14. lokakuuta 2008 kello 8.46
Eiköhän se homman, hoida.
Taiteilijaeläkkeiden määrä tiputettiin 1990-luvun lamassa jostain kuudestakymmenestä kolmeenkymmeneen viiteen vuodessa. Eikä ole sittemmin nostettu. Jotain pitäisi tehdä, sillekin.