Kirjaamo

Taannoisesta blogauksesta on tullut palautetta, jonka mukaan olen elämästä vieraantunut kaupunkiolmi enkä tajua maaseudusta mitään, ylimielinen ja ties mitä.

No ei nyt sentään, toivottavasti. Kuten jokainen kunnon cityvihreä, minäkin säntään säännöllisesti maaseudulle toteuttamaan luontosuhdettani, minun tapauksessani huviloimaan vapaa-ajan asunnolle Kangasalle (ja tietysti kirjoittamaan).

Mutta päätin kuitenkin ottaa kommenteista opikseni ja tuumia maaseutumaisuutta lisää. Eikun lukemaan. Etsiydyin maaseutukirjallisuuden lähteille, aikansa bestselleriin: Vergiliuksen Paimenlauluihin. Maaseudun kirjallinen ylistäminen juontuu paljolti tästä kirjasta.

Noin yleensä ikivanhaa runoutta lukee lähinnä velvollisuudentunnosta, kartuttaakseen kulttuurista pääomaansa, sivistyäkseen. Yllätyksekseni setä Vergiliuksen Paimenlauluja olikin ihan oikeasti minua miellyttävää runostelua. Toki siinä vilisee liikaa erisnimiä, joita pitää vaivalloisesti selvittää selitysosiosta, mutta aina välillä välähtää esiin ihan napakkaa runoa:

Saarni on metsissä kaunein, pinja puutarhassa, // poppeli virtojen partaalla, kuusi korkeilla vuorilla. // Mutta jos sinä, kaunis Lykidas, kävisit luonani useammin, häviäisi sinulle niin metsien saarni kuin pinja puutarhankin.

Jälkisanoissa suomentajat Laura Lahdensuu ja Ari Saastamoinen toteavat antiikin paimenrunoudesta kaikkein tärkeimmän puolen: ”Vaikka näitä mutkattomia lauluja oli laulettu maaseudulla sukupolvesta toiseen, kirjallisuutta niistä tuli vasta suurkaupungissa.”