Skip to content
Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Josef Haslinger

Yle Radio ykkösen Eurooppalaisia puheenvuoroja -sarjassa kuultiin eilen Saksan PENin puheenjohtajaa Josef Haslingeria. Suosittelen.

Olen tuntenut Josefin pitkään. Tapaamme tietysti vuosittaisissa PEN-kongresseissa, viimeksi Québecissä, mutta myös muissa yhteyksissä. Viime huhtikuussa olimme yhdessä Brysselissä tapaamassa Europpan parlamentin puhemiestä Martin Schulzia. Luovutimme hänelle yli tuhannen eurooppalaisen kirjailijan vetoomuksen pakolaisten paremman kohtelun puolesta. Tämä tapahtui ennen kuin nykyinen pakolaiskriisi alkoi. Euroopan kirjailijat, Saksan PENin ja Josefin aloitteesta,  ennakoivat sen, mikä on nyt ykköspuheenaihe kaikkialla Euroopassa.

Ihan yhtä pessimistinen esimerkiksi Euroopan unionin suhteen en ole kuin Josef puheenvuorossaan. Mutta siinä on paljon erinomaisia huomiota, yksi kohdallinen tiivistys on esimerkiksi: ”Yhteiskunta on tullut politiikan tunteellistamisen vaiheeseen.” Tosiaankin. Muistan hyvin,  kuinka kymmenisen vuotta sitten mediassa toisteltiin mantraa, jonka mukaan poliitikot ovat vieraantuneet ihmisistä, puhuvat etäännyttävää hallintojargonia ja ihmiset ovat sen takia menettäneet kiinnostuksensa politiikkaan. En ole kuullut tätä voivottelua vähään aikaan. Nykyäänhän iso osa poliitikoista ei todellakaan pehmentele sanomisiaan, vaan päinvastoin rakentaa vastakkainasetteluja populistisesti puhkuen. Tunne edellään mennään ja maltti ja tolkku ovat kadonneet varsinkin politiikan laidoilta.

Yksi kiinnostava asia Josefista jäi haastattelussa kertomatta. Hän oli lomalla Thaimaassa jolukuussa 2004 tsunamin iskiessä. Josef perheineen pelastui täpärästi. Myöhemmin Josef kirjoitti aiheesta laajaa huomiota herättäneen kirjan.

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kirjat

Löydät kirjoittamani romaanit, runoteokset, esseekokoelmat ja fantasiakirjat täältä

Seuraa minua