Jumala koneesta

Silläkin uhalla, että tämä voi Markku Eskelisen tai muiden kovan tason pelitutkijoiden tulokulmasta vaikuttaa harrastelijamaiselta: Muutama sana teoksesta, joka on vanginnut kiinnostukseni viime viikkoina moninverroin intensiivisemmin kuin esimerkiksi tämän vuoden Finlandia-ehdokasromaanit.

Deus Ex – Human Revolution -tietokonepelin maisemat tuovat välittömästi mieleen Blade Runner -elokuvan. Huuruinen suurkaupunki, sen monenkirjavat asukit, rappeutunut surumielisyys. Kun on aloittanut pelaamisen 1980-luvun lopun tietokoneilla, pelkkä maisemassa loikoaminen on nautinnollista.

Päähenkilö Adam Jensen on toisinto Blade Runnerin keinoihmisreplikantteja jahtaavasta etsivä Deckardista, joka vakiintuneen tulkinnan mukaan on itsekin replikantti. Deus Exässä tämä on avoimesti esillä ja vastapuolena ovatkin ihmisyyden luonnollista puhtautta vaalivat konservatiivit, jotka hyökkäilevät ihmistä keinotekoisilla ’augmentaatioilla’ parantavaa suuryritystä Sarif Industriesia vastaan. Sarifin tuvapäällikkö Jensenin housuihin laitettu pelaaja selvittelee fanaatikkojen terrori-iskua.

Pelikritiikit ovat kiitelleet teoksen rauhallista kulkua. Iso osa on hiiviskelyä ja muuta salavihkaamista,  vanhaa kunnon yksityisetsivätouhua, toistumaa film noir -dekkareista ja Blade Runnerista. Pitkiä keskusteluja käydään pelimaailmassa kohdattujen hahmojen kanssa ja tavoitteen saavuttamiseen on useita keinoja. Toki myös ryskäämällä pärjää.

Kuulun siihen osaan ihmiskuntaa, joka ei syty viihteellisille elokuville tai kirjoille. Pelit tekevät sen niin paljon paremmin. Miksi vain katsoa tai lukea jännitystarinaa kun voi olla osa sitä? Sitäpaitsi hyvä viihde voittaa aina paskan taiteen, vaikkakaan ei päinvastoin.

Pelikriitikko Thomas Puhan lausahdus tiivistää hyvin: ”Mary DeMarlen käsikirjoituksen taso pysyy alusta loppuun korkeana. Pidän siitä, että asiat selitetään selkeästi, eikä liikaa jätetä oman tulkinnan varaan.” Jos ylipäätään halutaan ylläpitää erottelua viihteen ja taiteen välillä (haluammeko me?) se on juuri tämä. Kun haluan tulkintatilaa ja kysyä ihmisenä olemista, luen runoja, Heideggeria tai Ian McEwanin romaaneja. Kun haluan adrenaliinin suihkivan suonissani, pelaan tietokonepelejä.

0 Responses to “Jumala koneesta”


  • No Comments

Leave a Reply