Pe 20 Lok 2006
Päätin laajentaa tajuntaani taatusti laillisin keinoin. Tallasin vieraan taiteenlajin pariin, Taidehalliin arkkitehti Eero Saarisen työstä kertovaan näyttelyyn.
En ole ennen tehnyt itselleni selväksi miksi vieroksun modernia arkkitehtuuria. Faktathan ovat kaikkien tiedossa: Kun kulkee suomalaisten kirkonkylien ja pikkukaupunkien kaduilla voisi luulla, että täällä ei ole ollut asutusta ennen Toista maailmansotaa. 1950-1970 -luvuilla toteutettiin vimmainen vanhan rakennuskannan hävittäminen ympäri maata. Tilalle nousi Alvar Aallon ja Eero Saarisen seuraajien suunnittelemia laatikoita.
Mutta mikä siinä oikein mättää? Ei vanha ole itsetarkoituksellisesti hyvää, ennenkin osattiin rakentaa rumasti ja kehnosti.
Kun katselin kuvia Saarisen töistä Taidehallin seinillä tajusin mikä on vikana. Saarisen tunnetuimmat työt ovat yhdysvaltalaisten suuryritysten pääkonttoreita, joita on ripoteltu pitkin metsiä tai keskelle isoja puistoja, kauaksi muista rakennuksista. Vähän niin kuin Finlandia-talo. Moderni arkkitehtuuri ei tule toimeen edeltävän rakennuskannan kanssa. Pitää päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä. Jos tarpeeksi isoa tyhjää plänttiä ei löydy, vanhat talot pistetään pirstaksi.
Helsingissä tämän ajatteluvan surullisimpia muistomerkkejä on Kauppatorin laidalle pykätty Enso-Gutzeitin -toimitalo, jonka tieltä purettiin Theodor Höijerin uusrenessanssitalo vuodelta 1897. Läheltä katsottuna Enson talo on ihan jeppis. Mutta ympäristöönsä se ei sovi, ruminta Helsinkiä.
Modernin arkkitehtuurin ideologia kulminoituu Saarisen kuuluisimmassa työssä, 192 metriä korkeassa St. Louis Gateway Arch -kaaressa. Se pystytettiin Amerikan lännen valloituksen muistoksi eli toisin sanoen intiaanien kansanmurhaa ylistämään. Hyvin sopii kuvaan myös se, että MacDonalds on saanut logolleen innoituksen samaisesta kaaresta.