To 30 Hei 2009
1. Kiran Desai: Menetyksen perintö (Otava, 2007). Booker-voittaja ja Salman Rushdien ylistämä romaani Intiasta. Ei kolahtanut Kirjaamossa. Näin minulle käy useimpien hypetettyjen anglokirjojen kanssa. Tyhjiä, lopultakin. Tai ainakaan eivät saamansa nosteen tasoisia. Jotain on maailmassa vialla, kun kaiken maailman paulausterit, michaelcunninghamit, sirihustvedtit ja kirandesait ovat kaikkien huulilla. Olen lukenut satoja parempia romaaneja joista ei maailmalla kukaan tiedä mitään. Miksikö? Siksi, ettei niitä ei ole kirjoitettu englanniksi. **
2. Aapo Junkola, Varjojen aika. (Kirjayhtymä, 1966). Valtion kirjallisuuspalkinto 1967. Kuuluisi oikeastaan sarjaan Juristikirjailijat, nuo epäreilusti unhoitetut. Tamperelaisen syyttäjän hieno romaani. Kafka-vaikutteita ja tiukkaa lausetta. Junkolaa pidettiin aikanaan erittäin lupaavana prosaistina, mutta muutaman kirjan jälkeen vauhti hiipui; viime vuosikymmeninä näytelmiä, kuunnelmia ja käännöksiä. Pekka Tarkka lausui Junkolasta muinoin Uudessa Suomessa: ”Tämänkaltainen lahjakkuus on meillä harvinaista.” ****
3. Jean-Pierre Vernant: Ihmiset, jumalat, maailmankaikkeus. Kreikkalaisia kertomuksia aikojen alusta. (WSOY, 1999). Professorin oma versio tutuista myyteistä. Napsakka kertauskurssi. ***
4. Kalevi Seilonen: Tosiasioita minusta. (Tammi, 1965). Unohduksiin painumassa olevan runoilijan esikoisteos. Päätyi Kirjaamon haltuun Kangasalan kirjaston poistohyllystä 20 sentillä. Mukana mm. hillittömän hauska sarja ”Olento ja se” sekä runo Mitä mikin tekee: ”Kattopelti taipuu. Vellikulho täyttyy. Syntymämerkki on piilossa.” ****
30. heinäkuuta 2009 kello 16.35
Mäkin olen aina ihmetellyt Auster-hypetystä ja Hustvedtin ympärillä riehumista.
30. heinäkuuta 2009 kello 23.07
Seilosen Olento-sarja on huippuhyvää runoutta. Sääli että se on unohduksiin paunumassa, kuten sanoit.
31. heinäkuuta 2009 kello 18.46
Jeps, sain poistokirjona melkein koko Seilosen tuotannon haltuuni. Jee.
4. elokuuta 2009 kello 11.34
Tosiasioita minusta on hillitön kirja. Tuosta sen ja Seilosen muun tuotannon yleisestä unohtumisesta en olisi vielä niinkään varma, sen verran useasti niistä intoillaan ainakin niissä marginaaleissa jotka runoutta lukevat-kirjoittavat-lukevat. Joka tapauksessa toi on totta tosiaan kirja joka ansaitsee jokaisen julkisen ja yksityisen hehkutuksen ja uuden ja vanhan lukijan.