Kesäsysmä

Kirjakyläpäivät1.jpg

Mies ryhtiin. Ajoin rehottavan kesäparran ja kävin suihkussa, vaihdoin shortsit farkkuihin, laitoin päälleni paidan jossa on nappeja ? mitä oudoin tunne. Kiipesin autoon. Suunta kohti Sysmää ja sen Kirjakyläpäiviä.

Kirjallisuustapahtumia tulvehtii nykyään joka niemessä ja notkelmassa. Se on yksinomaan hyvä asia. Ei vähiten siksi, että verrattuna esimerkiksi Helsingin infernaalisiin kirjamessuihin, pienimuotoisemmilla kirjallisuustapahtumilla on toisinaan jotain tekemistä myös kirjallisuuden kanssa.

Sysmässä olin lauteilla konkarikirjailija Pekka Kejosen kanssa, joka on pukkaissut maailmaan ensimmäiset teoksensa ennen kuin minä olin edes syntynyt. Sysmän torilla ja vasta-avatussa kirjailijatalo Villa Sarkiassa puhuimme mukavia ja jonkun runonkin ehkä luimme.

Kejosen kanssa päivää ja iltaa istuessa minulle aukeni takavuosikymmenten kirjallisuusmaailma, jota ei enää ole olemassa. Hän muisteli kuinka kustantaja Tammi maksoi hänet pitkäksi aikaa kirjoittamaan jonkinlaiseen hotelliresidenssiin eli  tarjosi täyden ylöspidon. Hauskempi anekdootti oli se, että kustantajan ylläpidossa syntynyt romaani (Uskomattomat, 1966)  julkaistiinkin aivan toiselta kustantajalta, koska Kejos-Pekka onnistui suututtamaan talon toimitusjohtajan yrittäessään kiikuttaa nousuhumalassa käsikirjoituskasaa kustantamoon. Kun tuttuja kustannustoimittajia ei ollut paikalla, hän  päätyi pyytelemään rahaa viinaan talon toimitusjohtajalta, joka käski nuorukaisen ulos. Valtion kirjallisuuspalkintohan siitä sitten lopulta tuli; ja kustantamon vaihto. Noina vuosina kustantajilta kyllä usein saatiinkin ryyppyrahoja ja muuta kirjallista perustoimeentuloa. Sittemmin Kejonen on tunnetusti lopettanut juomisen tykkänään, mikä ei liene pienin syy siihen, että kirjaa pukkaa kovaa tahtia vaikka miehellä on kohta seitsemänkymmentä mittarissa.

Sysmän loppuilta kului Kirjakyläpäiviäkin synnyttämässä olleen kuvataiteilija Marjatta Tapiolan hoteissa Mataristossa; erinomaiset tarjoilut, muuten. Jouduin lähtemään ajamaan yön selkään paluumatkalle aikaisemmin kuin oli tarkoitus, mutta tähän mennessä Sysmän Kirjakyläpäivät on paras kesätapahtuma Kirjaamon rekordissa.

3 Responses to “Kesäsysmä”


Leave a Reply