tammi.gif

Jeps! Lienen selvinnyt pikkujouluruuhkasta joten & kuten kunnialla. Pari viimeisimmistä eli Liken ja Voiman pippalot olivat jotenkin ristikkäiset, samaa punavihreää porukkaa molemmissa; ihan kuin ne olisivat samaa konsernia, mitä ne eivät ole. Ketä siellä oli? Voiman intiaanileirissä ja/tai Liken kellarissa pähisivät kirjaimmeisistä ainakin Jaana Airaksinen, Jani Saxell, Timo Lappalainen, Jukka Mallinen ja Veronica Pimenoff. Heidi pyörähti paikalle Likeen, samoin Elämää & kirjoitusvihreitä. Päätoimittaja Kimmo paimensi Voiman toimitusta ja timmeintä oli pöytälätkän ääressä. Minä kotiin, aikaisin.

Mitäs muuta? Kuten ikkunasta näemme, kevät on jo pitkällä. Västäräkkejä sun muita pääskysiä ei enää tarvita ennusmerkeiksi. Ja kas, kustantajien kevätluettelot ovat kolisseet luukkuun. Mitä on Tammella tarjota? Hannu Luntiala, veljeni juristiudessa ja kirjallisuudessa rykäisee toisensa, nimeltään Viimeiset viestit. Odotan isolla, Hannun novellikokoelma Hommes oli hykerryttävä. Merja Virolainen opetti minua taannoin runolle Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutuksessa. Merjalta tulee keväällä jotain ihan muuta, nimeltään Kontaktia halutaan.

Kuten kaikki tietävät, kustantajien täytyy julkaista hömpänpömppää, jotta tulisi rahaa oikeiden kirjojen tekemiseen. Tammella tämä tarkoittaa ensi keväänä mm. Pertti ”Lande” Lindforsin muistelmien toisen osan ulospukkaamista. Arvostelin pari vuotta sitten tämän Suomen ehkä paskimman filosofin muistelmien ensimmäisen osan. Lande ja hänen haamukirjoittajansa Veli-Pekka Leppänen taisivat suuttua tosissaan, jättivät viestejä kännykkääni ja puhisivat vastineita. Heh, selvä merkki, olin osunut oikeaan; täällä.