Kirjailijaliiton johtokuntaan

Aloitin vuoden alusta Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsenenä, kiitos luottamuksesta kaikki, jotka minut tehtävään valitsitte. Vuonna 1897 perustetun liiton tehtävä on paitsi kirjailijoiden ammatillisen aseman puolustaminen myös suomalaisen kirjallisuuden edistäminen yleensä.

Yksi liiton työsarka on tekijänoikeuksien puolustaminen. Tekijänoikeuksiin kohdistuu parhaillaan massiivista painetta, kun Googlen ja Facebookin kaltaiset nettijätit lobbaavat aggressiivisesti luovan työn tekijöiden oikeuksien heikentämiseksi.

Samalla on meneillään valtaisa kulttuurinen muutos, jota on joskus kutsuttu Gutenbergin galaksin tuhoutumiseksi.

Kirjailijaliiton 120-vuotisjuhlaa varten ilmestyi kaksi vuotta sitten Kai Häggmanin kirjoittama historiikki. Teoksen ilmestyessä en lukenut sitä kunnolla. Myönnän hivenen vierastaneeni jyhkeänpönöttävää vaikutelmaa, joka kirjasta huokui. Olin väärässä, kirja on poikkeuksellisen vetävästi kirjoitettu ja tarjoaa kiinnostavaa tietoa, ei vain kirjailijoista vaan suomalaisesta yhteiskunnasta yleensä.

Vuonna 1988 kirjailija Arto Kytöhonka ennusti kirjastojen olevan muuttumassa puuhastoiksi, joissa kirjallisuuden merkitys vähenee. Ennustus on käynyt toteen. Mitähän mieltä 1980-luvun kirjailijat olisivat Oodista? Uusi keskustakirjasto on minun lähikirjastoni, mutta tulen käyttämään tulevaisuudessakin enemmän Rikhardinkadun kirjastoa ja Kallion kirjastoa. Voi kysyä, onko Oodista ylipäänsä syytä käyttää nimeä kirjasto. Kirjojen lukumäärä on rakennuksen kokoon nähden hätkähdyttävän pieni. Sen sijaan rahaa ei ole säästelty, kun on hankittu 3D-tulostimia, laserleikkurerita, tarratulostimia, ompelukoneita, saumureita ja rintanappikoneita. Selkeä arvovalinta. Eniten on tietysti tyhjää tilaa ja komeita näkymiä, jotta ihmiset voivat ottaa näyttäviä selfieitä.

Kulttuuripessimistisesti voisi ajatella, ettei asia mitenkään muuten voisi ollakaan. Lukeminen yleensä ja keskittynyt, pitkäjänteinen lukeminen erityisesti ovat shokeeraavalla tavalla vähentymässä. Mutta toisaalta. Realistisemmin voi todeta, että Suomi on vuosikymmenet ollut kansainvälinen poikkeus lukemiskulttuurinsa vahvuudessa. Se on näkynyt muun muassa kirjastolainojen määrässä. Meneillään on ehkä vain korjausliike, jossa meistä tulee tavanomainen eurooppalainen maa lukemisen suhteen. Kirjoittamisen ja lukemisen hyödyt ovat niin ilmeiset, että mitään pysyvää ja dramaattista heikkenemistä tuskin tapahtuu pitkälläkään aikavälillä. Gutenbergin galaksin korvautuminen kuvan aikakaudella – kuten jotkut ovat aavistelleet – on liioittelua, vaikka osittain totta. Itsestään ei maailmassa mitään tapahdu –  ja siksi Kirjailijaliittoa tarvitaan nyt vähintään yhtä paljon kuin 1800-luvulla.

0 Responses to “Kirjailijaliiton johtokuntaan”


  • No Comments

Leave a Reply