Su 16 Mar 2008
![]()
Kirjaamon juoruosasto pyytää anteeksi myöhäistä raportointia, mutta päättynyt viikko on ollut vimmainen. Uuvuin.
Tiistaina sai vetää syysahdistukseen Prosakkia. Rimmis-Mikon ja Katja Ketun ideoimat lukukinkerit olivat suuri syksee. Alan epäillä että proosakin voi olla taidetta. Katja luki uusintaan ja Petri Tamminen, hänkin.
Keskiviikkona Lasitalon kirjallisissa kokoontumisajoissa pukkaistiin esiin vuoden eskarivoittaja. Raadissa huhkinut Henriikka vaikutti helpottuneelta urakan päätyttyä. Voittaja oli voittaja. Ehkä luen, ehkä en, kuten Matti Nykänen sanoisi. Sitten vielä Suomen Penin 80-vuotisjuhla ja perjantaina poikkitaiteellista pöhinää Kristian Smedsin kanssa.
Sirkus-Finlandiaa en kommentoi. Kuka ei ole listalla ja kuka olisi sinne kuulunut ja kuka oli kenen kanssa ja miten päin ja niin edelleen. Sen sijaan suuntaan ensi viikolla kirjakauppaan ostamaan Fredrik Långin jonkun kirjan, siis kirjailijan joka on kieltäytynyt osallistumasta koko kisaan.
17. marraskuuta 2008 kello 10.48
Huhhuh, Matti Nykäsen sitaatit on todella paha pala purtavaksi, jopa aamupäivän virkeydessä. Kiitos linkistä!
”Olin kuolla pakkaseen, mutta vielä riitti voimia tilata taksi.” -M. Nykänen
19. marraskuuta 2008 kello 21.22
Matti on tautologian maailmanmestari, aina.