Kirjojen ostamisesta

Tätä ei saisi Suomessa sanoa ääneen. Mutta kerrankos. Eräs tuttu kirjailija tokaisi äsken tiivistyksen, joka jäi päähäni pyörimään. Häntä ärsytti, kun helmikaulakoruiset naiset tulevat sanomaan, etteivät valitettavasti ole päässeet lukemaan kirjailijan viimeisintä kirjaa koska ne ovat kirjastoissa varattuina. Siis ilmiselvästi varakkaat ihmiset, joille kirjan ostaminen (noin 30 euroa) ei olisi mikään iso juttu.

Ei voi mitään. Hieno kirjastolaitoksemme on osaltaan luonut ilmaisuuden kulttuurin, jossa kirjaa ei arvosteta. Ilmaiseksi pitäisi saada.

Ikävä tosiasia on, että jos kirjoja ei osteta, ei niitä pian enää julkaista. Kirjojen kustantaminen ei ole mikään kultakaivos. Päinvastoin. 90 % kirjoista on kustantajalle tappiollisia. Sama pätee musiikkiin. On Paulo Coelhon kirjoista tai listahittimusiikista mitä mieltä tahansa, ne mahdollistavat kulttuurin monimuotoisuuden, kaikki ne tuhannet ja taas tuhannet tappiolliset kirjat ja levyt, käytännössä kaiken uutta luovan ja mielenkiintoisen kulttuurin.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi piratismi on kaventanut musiikkikulttuuria julmalla tavalla ja sama uhkaa e-kirjan myötä kirjallisuutta. Hittejä piratoidaan kaikkein eniten, on sitten kyse Madonnasta tai Harry Pottereista. ”Ei miljonäärit ja ’ahneet levy-yhtiöt’ lisää rahaa tarvitse” -piraattiväite unohtaa sen tosiasian, että hittien tuomat rahat mahdollistavat kulttuurisen monimuotoisuuden, joka tekee elämästä elämisen arvoista.

31 Responses to “Kirjojen ostamisesta”


  • Liity Sanastoon. Saa rahaa kirjastolainoista. Ei se ole sama kuin myynti, mutta no- Semmoinen kuitenkin on olemassa.
    Eipä runouden, eikä syvemmän kirjallisuuden historia ole myyntitykkien historiaa muutenkaan.
    Minulla oli tärkeimpiä asioita julkaisussa se, että saa kirjan kirjastoon. Rahaa voin tehdä jotenkin muuten sitten. Vaikka lottoamalla. Tai töissä käymällä. Ja kyllä sanoisin, että joskus kun on ollut tilanteita, että alkukuusta on rahat loppuneet, on kirjasto ollut aika hyvä laitos. Jos unohdetaan hetkeksi myynti.
    Piratismista on tullut huonosti jokatapauksessa myyvien kirjailijoiden valituksen aihe ja syntipukki. Kuinka monta sinun kirjaa on peedeeäffänä ladattavissa jostain piratebaysta?
    Ilman jonkinsortin piratismia, tai siis youtubessa ehkä luvatta jaettuja videoita, en tiedä miten olisin löytänyt vanhan itäeurooppalaisen ja neuvosto-animaation ja alkanut itse liikuttelemaan nukkeja. Tarkoitan, laki, jonka miehenä toimit, on usein mustavalkoinen tai harmaa, mutta syy miksi ihminen tekee jotain ei koskaan.

  • Jarkko Tontti

    Tähän kirjoitukseen on tullut taasen paljon nimettömiä kommentteja. Tiedoksi kaikille, että en pääsääntöisesti julkaise sellaisia.

    Puskasta ampuvat hommaforumilaiset ja piraattipojat voivat mennä omille forumeilleen kiukuttelemaan.

  • Moi Jarkko,

    itse ajattelen, että kolmekymppiä kirjasta ei sinällään ole paljon, mutta rahana se on iso. Itse en lainaa kirjastoista kirjoja, koska haluan ne useimmiten omaan hyllyyni. Lehtiä kylläkin käyn selaamassa kirjastossa (ja useata lehteä tilaan kotiinkin). Täällä Riihimäellä ei helmikaulakorurouvia kirjaston liepeillä juurikaan näy. Sen sijaan koululaisia, opiskelijoita ja eläkeläisiä näkyy.

    Jollakin tavalla olen taipuvainen ajattelemaan, että kustannusmenetelmät kehittyvät vielä niin, että uusi kirja voi tulevaisuudessa maksaa vaikkapa 15euroa, ja kirjailija saisi silti saman korvauksen kuin nyt kolmenkympin kirjasta.

    • Jarkko, tärkeä huomio. Ja kun kirjastojen määrärahoja leikataan, tilanne muuttuu ainakin kahdella tapaa. Suurten lukijaryhmien kirjan ostamatta jättävä lainaaja saa kirjansa kirjastosta nopeammin, koska kirjastot keskittyvät enemmän suurten lukijaryhmien varaamiin kirjoihin – syynä se että määrärahojen jakajille halutaan osoittaa kirjaston tarpeellisuus kohoavan käyttöasteen muodossa. Vähälevikkisemmän kirjallisuuden lainausmahdollisuudet puolestaan taitavat tämän takia heiketä, koska joltain ne määrärahat ovat pois. Tälläkin on osaltaan vaikutuksensa kustantamoihin, joiden asiakas kirjasto on.

  • Nyt kun kirjastolaitos on opettanut kansan lukemaan ja ”kuluttamaan” kirjallisuutta siitä voidaan luopua?

    ”Kehityksen jarruna toimivat ihmiset, jotka hyötyvät nykytilanteesta.”
    -Jarkko Tontti antaa lauseelle kasvot.

  • Tuttu lause. Sen tosin voisi tulkita niinkin, että ko. lauseen kuulee se kirjailija, jonka teos ei ole kiinnostanut helmikorutätiä niin paljon, että hän olisi tuskastunut odottamaan kirjalainajonossa ja sen sijaan ostanut sen. Kirjojen myyntiluvut ovat Suomessa vielä edelleenkin hämmästyttävän korkeita, eivätkä kappalemääräisesti kalpene juurikaan meitä paljon isommille lukeville kansakunnille. Saksassa pidetään suomalaisittain tavanomaisia 1000 – 2000 kappaleen myyntejä niin ikään normaaleina, vaikka populaa on siellä viisitoistakertaisesti. Sen sijaan asukasluvultaan samankokoisessa Tanskassa suomalaiset keskimääriset myynit olisivat jo järisyttävän suuria. Tanskassa kirjailijoiden pääasiallinen toimeentulo onkin lainauskorvauksissa ja kirjojen kauppamyynnit pikemmin satoja kuin tuhansia kappaleita. Saksassa puolestaan tienataan kirjakauppa- ja kirjallisuustaloesiintymisillä. Nämä kirjalliset lukutilaisuudet ovat usein yleisölle maksullisia ja tuovat lisää leipää kirjailijan pöytään.
    On aivan selvää, että printtikirjojen myyntiluvut tulevat joitain poikkeuksia lukuunottamatta Suomessakin laskemaan. Siksi onkin tärkeää kehittää edelleen lainauskorvausjärjestelmää sekä luoda kirjailijoille mahdollisuuksia hankkia elantoaan muutenkin kuin pelkällä kirjamyynnillä. Esimerkiksi Norjassa valtio tukee kirjailijoiden ja muidenkin taiteilijoiden kouluvierailuja. Siellä jokaisella viidennellä ja kahdeksannella luokalla vierailee jonkin alan taiteilija. Tämä luonnollisesti tarjoaa paljon keikkoja sellaisia tekeville ja niistä maksetaan ihan kunnon liksa.
    Tällä kaikella en luonnollisestikaan tarkoita, että tukisin piratismia tai että siihen pitäisi alistua ja kirjailijoiden pitäisi ryhtyä esiintyviksi taitelijoiksi, joita he eivät välttämättä ole, mutta kyse on suuremmasta murroksesta, joka on jo musiikin alalla tapahtunut ja tulee varmasti vaikuttamaan kirjallisuuden osto- ja myyntitottumuksiinkin. On yhä enemmän eriytynyttä pienen piirin saavuttavaa kirjallisuutta ja yhä vähemmän koko kansakunnan suosikkeja Päätalon ja Hirvisaaren tyyliin. Oma veikkaukseni on, että nyt syntyneitä pieniä kustantamoja alkaa pian kaatua rytinällä, yhdistyä suurempiin ja ennen kaikkea siirtyä kokonaan virtuaalisiksi kustantamoiksi. Odotettavissa on myös että suuremmat kustantamot alkavat karsia kustannusohjelmastaan pois kannattamatonta ja vähälevikkistä kirjallisuutta tai ne siirtävät nämä kirjat perustamilleen sähkökirjapuulaakeille ja etääntyvät kauemmas vanhasta kulttuurityön roolistaan. Tästähän on merkkinä jo sekin, että kaikki suuret kustantamot Suomessa ovat rekrytoineet johtoonsa kirjallisuusihmisten tilalle talous- ja markkinointiosaajia. Perinteinen kirjakustannus ja -myynti on sitten yhä enemmän ja enemmän vain viihteellisempää ja suuren yleisön saavuttavaa. Toivottavasti olen ihan väärässä.

  • Ostan paljon pokkareita, koska ovat a) kätevän kokoisia, kulkevat helposti mukana, b) sopivan hintaisia.

    Hyllyssä on monta paksua kovakantistakin, mutta kiireiselle ja paljon liikkuvalle, ne jäävät helpommin lukematta.

    Olen ostanut useamman kirjan ihastuttuani kirjailijan tuotteisiin kirjastossa.
    Toisaalta, olen jättänyt ostamatta monta, joista en mitään tiedä.

    Jos käytät kirjoihin vaikka 300 euroa vuodessa, haluaisitko mieluummin 30 pokkaria, jotka tulee helpommin luettua, vai 10 kovakantista?

    E-kirjoissa on kaikilla kirjailijoilla – ehkä – vielä mahdollisuus. Kappalehinta korreloi suoraan ostokynnyksen kanssa. Jos laillinen e-kirjan lataaminen maksaisi alle euron, ei kukaan viitsisi nähdä vaivaa kopioimiseen. Jos hinta vedetään liian korkealle, myyntimäärät jäävät olemattomiksi, eikä synny ”ostamisen kulttuuria”.

    Kirjasto edistää lukuharrastusta. Siksi jokaisen kirjailijan tulisi olla huolissaan kirjastojärjestelmän rapistumisesta ja iloita, jos määrärahat ovat riittäneet myös oman opuksen hankintaan. Lukeva kansaa myös ostaa kirjoja. Kansa ilman kirjastoa on pian kansa ilman lukuharrastusta ja – no, kaikenlaista bb-shaittia, sporttia ja muuta ”viihdyttävää” on 15 ilmaiskanavaa täynnä 24/7….

  • Pirkko Limnell

    Olen pienituloinen himolukija ja luen ehkä noin 250 kirjaa vuodessa. Omat hyllyt ovat täynnä, eikä rahaakaan ole paljon, joten lainaan, kun en voi ostaa. Jos voisin, siis tilaa hyllyille, hyllyjä ja kirjoja, ostaisin varmaan kaiken lukemani. Pieni pistos kumminkin tuntuu, mutta toisaalta iloitsen Suomen toimivasta yleisestä kirjastolaitoksesta. Ilomielin toki maksaisin vaikka 50 senttiä joka lainasta, jos tulo menisi kirjailijoiden taskuun. Nytkin jo käytän kirjojen varaamiseen vuosittain noin 150 euroa. Siitähän eivät kirjailijat tosin saane mitään.

  • Kolmekymppiä yhdestä kirjasta ei ole hiukan varakkaammallekaan ihan tyhjänpäiväinen summa; silloin pitäisi olla kohtuullisen hyvä ennakkotuntuma (joko tuttu kirjailija tai hyvät arviot kirjasta), että ostokseen ryhtyy. Isompi ongelma kirjallisuutta harrastavalle (ainakin itselleni) on hyllytila — kotona on jo kirjoja jokunen tuhat kappaletta, ja tämän hetken tilanne on käytännössä, että jos ostaa uuden kirjan, pitäisi heittää joku vanha pois. Tämä on ainakin itselläni pääasiallinen syy siihen, että ensinnäkin käytän paljon kirjastoa ja toisekseen ostan mieluummin e-kirjoja.

    Jälkimmäisiä ei vain kotimaisista teoksista juurikaan myydä (ja hinnat ovat täysin epärealistisia), joten nämä rahat (viidestä kymmeneen kirjaa kuukaudessa) menevät ulkomaisille kustantajille, jotka ovat ainakin toistaiseksi edellä siinä, miten bisnestä tehdään. Minä ja lompakkoni odotamme innoissamme myös sitä, että Suomesta alkaa löytyä varteenotettavaa e-kirjatarjontaa.

  • Petri Sirkkala

    Kyllä taitaa olla noilla tädeillä ongelma siinä, että luettuaan kirjan se jää hyllyyn kiusaamaan. He ovat ikäluokkaa, joka ei tykkää heittää käyttökelpoista tavaraa hukkaan.

  • Rami Markus Maunula

    Ikäluokkakommentti käyttökelpoisesta tavarasta oli aika oivaltava. Sitten meidän nykynuorten tai muutenkin satunnaisen rahoistaan huolta pitävän kuluttajan näkökulmasta yli seitsemän euron laukaiseminen sokkona mihin tahansa teokseen on aika iso tikki. Vaikka ostopäätös olisi tarkoitus tehdä jopa Parnassoksen ja Apu-lehden arvostelupalstojen perusteella, röhkii säkissä edelleenkin melkoinen possu. Kuten kaikista muistakin kaupallisista taidemuodoista, kirjoistakin suurin osa on kuitenkin roskaa.

  • Tuukka Sandström

    Miksi piratismi uhkaisi kirjallisuutta ”e-kirjan myötä”? Mihin tämä heitto perustuu? Itsekin pyöritän pienkustantamoa, mutta en ole lainkaan tästä huolissani. Ensinnäkin siksi, että näin ei ole käynyt Yhdysvalloissakaan, jossa e-kirja on jo lyönyt isosti läpi.

    Toiseksi siksi, että kuka tahansa skannerin omistava suomalainen voisi jo nyt ladata netistä ilmaisen tekstintunnistusohjelman, viettää vartin skannerin ääressä ja lykätä uusimman Tuomas Kyrön tekstitiedostona nettiin. Näin vain ei jostain syystä tapahdu. Miksi? No kukapa viitsisi nähdä vaivaa piraattiversion tekemiseen, kun kirja on jo saatavilla ilmaiseksi kirjastosta.

    Esimerkiksi Venäjällä kaikki suositut uutuusteokset leviävät piraattiversioina netissä ja ovat levinneet jo kauan. Tämä täysin riippumatta siitä, että läheskään kaikkia niistä ei ole julkaistu e-kirjoina. Missä siis ero? Liittyisiköhän tämä jotenkin siihen, että Venäjällä ei saa uutuusteoksia kirjastoista läheskään yhtä hyvin kuin Suomessa…

    Ennemmin vaikuttaa siis siltä, että kirjoja ostava ja lainauskorvauksia maksava kirjastolaitos on nimenomaan linnake, joka suojaa piratismilta, ei ”ilmaisuuden kulttuuria” ja piratismia edistävä viides kolonna.

    Mitä tulee musiikki- ja elokuvateollisuuteen, niin ne ovat kyllä kärsineet piratismista, mutta siihen on ollut isona syynä myös näiden teollisuudenalojen aikaisempi toimintatapa. Vielä muutama vuosi sitten digitaalisia sisältöjä suostuttiin myymään vain DRM-suojattuina, esim. musiikkia WMA-muodossa ja erilaisin kopiorajoituksin ja estoin, joiden takia se ei toiminut kaikissa soittimissa. Tilanne oli siis käytännössä se, että MP3-piraattikopio oli oikeasti _parempi tuote_ kuin se, minkä sai nettikaupasta rahalla.

    Musiikki- ja elokuvateollisuuden tilannehan on nyt jo kovaa vauhtia muuttumassa positiiviseen suuntaan Spotifyn ja Netflixin kaltaisten, asiakaslähtöisemmin suunniteltujen palvelujen takia.

  • Jussi Keinonen

    Hienoa, ettet päästä pira-pöllijöitä nimettömästi ääneen. Piratismi on noloa, selkärankaa syövyttävää ja munatonta sisäänpäin tyhjiöön imemistä.

    Vielä hienompaa, että linjan ansiosta työtätekevät alan ammattilaiset ja myös piratismin bisneksen puolustajat kirjoittavat omilla nimillään. Terveisssi! Morituri te salutant j & ne.

    Jokainen kirjoja lukeva tai muita luovia töitä arvostava tietää ja haluaa, että tekijän on saatava elantonsa. Muutenhan uusia laatuteoksia ei saa enää, vaan on tyydyttävä paskempiin tuotoksiin. Mutta digitaalisena aikana tämä matka kirjailijasta tai muusikosta loppuostajalle voi lyhentyä, ja siinä on laatutekijöille muutaman vuoden sisällä päättäjän rooli.

    ”Helmikorumamma” saattaakin innostua 10-15 euron e-kirjasta enemmän kuin kolmenkymmenen jonottajan kolmenkympin kirjastokirjasta. Ostakoon e-lukijan. Ehkä. Ihan sama. Kunhan lukee hyvän kirjan, oikeesti.

    Mielestäni kirjailijan pitäisi saada digijakelussa jokaisesta luetusta romaanimittaisesta teoksesta 2-9 euroa per kerta ja voida ikuisesti päättää, mitä teoksella saa tehdä. Myyntituoton jälkeen mahdollinen ylijäävä osuus jakautuisi sitten yritysriskillä muille osapuolille. Perinteiselle painokustantajille tämä on kyllä iso haaste.

  • Juha Rantala

    Minusta Jarkko voisi puhua myös siitä, paljonko kirjastolaitos tukee marginaalikirjallisuuden (eli sen mainitsemasi 90% osuuden) julkaisumahdollisuuksia ostoillaan. Entisenä päätoimisena kirjojen pienjulkaisijana ja nykyisenä päätoimisena äänitteiden pienlevyjulkaisijana tiedän kokemuksesta sen, että monissa marginaalisissa julkaisuissa kirjastotilaukset muodostavat erittäin merkittävän osuuden myynnistä.

    Toki kirjastolainauksissa on yksi suuri ongelma Suomessa: Lainauskorvauksen taso. Paitsi että summat ovat tekijöille muihin pohjoismaihin verrattuna pieniä, niin pidän sitä kohtuuttomana ettei Suomessa korvauksia suoriteta lainkaan kustantajille. Mutta tämä epäkohta ei tietenkään ole kirjastojen vaan poliittiten päättäjien aiheuttama ongelma. Ja tämä epäkohta olisi syytä korjata.

    Summa summarum: Jokainen puhuu omasta puolestaan, mutta itse olen pienjulkaisijana nähnyt kirjaston merkityksen julkaisutoimintaa vahvistavana ja julkaisujen moniarvoisuutta kannustavana sekä edistavänä asiana.

    Terveisin:
    Juha Rantala,
    Rocket Records

    • Jarkko Tontti

      @ Juha Rantala. Ei tätä niin pidä käsittää, että olisin kirjastojen vihollinen. Päinvastoin, hieno laitos kuten jo alunperin kirjoitin!

      Ja vähälevikkisen kirjallisuuden suhteen on juuri niin kuin kirjoitat.

      Lainauskorvauksen taso on Suomessa häpeällinen: lainoja tehdään 100 miljoona vuodessa, tästä tekijöille korvauksia 3,6 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi. Tanskassa lainataan 75 miljoonaa kertaa vuodessa, korvaus tekijöille 22 miljoonaa euroa! Tilanne on todennäköisesti lainvaistainen. Belgiassahan kirjailijoiden tekijänoikeusjärjestö vei valtion oikeuteen lainauskorvauksen määrästä; ja voitti. Toivottavasti siihen ei tarvitse mennä Suomessa vaan korvaus saadaan nousuun.

      Mutta alkuperäiseen asiaan. Kirjastoilla, joita siis kannatan isosti, on ollut se tarkoittamaton kulttuurinen seuraus, että kirjan arvostus on alhainen. Kenellekään ei tulisi mieleenkään olettaa pääsevänsä ilmaiseksi teatteriin tai konserttiin, puhumattakaan siitä että saisi vaikka asuntonsa ilmaiseksi remontoitua. Mutta on iso joukko ihmisiä, jotka eivät millään haluaisi maksaa lukemastaan kirjallisuudesta mitään vaikka muutama satanen kirjoihin vuodessa ei olisi heidän tuloissaan millään lailla merkittävä summa, tuskin edes huomaisivat. Näitä ihmisiä on paljon.

      Ilmaista ei ole olemassa. Jotakin kautta joku aina maksaa. Tällä hetkellä kirjailijat (ja kustannustoimittajat, taittajat, kuvittajat jne. jne.) tarjoavat ihmisille ”ilmaisia” lounaita koko ajan. Ja kirjailijoiden taloudellinen asema on kaikin puolin karsean huono. Ks. esim. Kirjailijaliiton tuloselvitys. Karua luettavaa.

      En tiedä miten tämä muuttuisi. Siis niin, että vähävaraiset voisivat käyttää kirjastoa kuten nytkin, mutta ne joilla olisi siihen varaa saataisiin jollakin lailla myös maksaamaan kirjallisuudesta, jota he käyttävät. Tämä on siis ns. ääneen ajattelua, en väitä tietäväni mitä pitäisi tehdä. Mutta kustannusala ja koko kirjallisuus kulttuurisena instituutiona marginalisoituu pienten piirien puuhasteluksi jos kirjoja ei osteta, se on varmaa.

      • Tuomas Venhola

        Minusta kirja-alan tulisi ottaa esimerkkiä tietokonepelialasta. Läpi koko 80-luvun ja 90-luvun peliteollisuus itki sitä, kuinka piratismi syö heiltä tulot ja pelien tekeminen ei kannata ja pelaamiselle tulee ihan kohta loppu. Myönnän, ei sitä 12-vuotiaana laman keskellä kovin paljon pelejä viikkorahoilla osteltu, kopioimalla sai kavereilta pelit huomattavasti helpommin. Peliala kokeili kaikennäköisiä kopiosuojauksia, dongeleita, manuaalista kirjoitettavia sanoja mutta ne kaikki kaatuivat samaan kohtaan: piraattiversiot olivat helpompia ja mukavempia käyttää, kun niissä ei ollut suojauksia. Miksi ostaa alkuperäinen ja saada huonompi?

        Jos tänä päivänä katsoo pelitoimintaa niin Steam on yksi firma jota kannattaa tutkia: Tehdään pelien ostamisesta helpompaa kuin piraattikopioiden lataamisesta ja myydään niitä pienellä hinnalla: käyttökokemuksen tulee olla parempi kuin piraattiversiolla jotta ihmiset myös kokevat hyötyneensä.

        Piratismi ei ole ensisijaisesti myynnin ongelma vaan jakelun. Tekninen kehitys loi uudet menetelmät, jotka ketterämmät piraattimarkkinat kaappasivat. Jakeluketjun on pakko kehittyä maailman mukana tai sitten sille käy juuri kuten ennustat, se kuolee. Sitten syntyy uusia, pienistä siemenistä lähteneitä firmoja jotka ovat tajunneet miten markkinointiin tulee lähteä ja ne kasvavat raunioiden päälle.

        Kuinka voittaa piraattikopiointi:
        1) Tee laillisen kappaleen hankkimisesta helpompaa ja mukavampaa.
        2) Jätä kaikki käytönrajoitukset pois (piraattikopioissa näitä ei kuitenkaan ole).

      • Esko Jaakkola

        Saivarrellen voi tietysti todeta, että kirjastoja ylläpidetään verovaroilla ja rikkaat maksavat enemmän veroja kuin köyhät. Eivät toki puliveivaririkkaat, mutta likipitäen näin kumminkin.

        Ongelma on sukua internetille sikäli että kun media antoi sille pikkusormen, tuloksena on se, että kaikki tieto ja taide pitäisi nyt saada ilmaiseksi. Mediayhtiöt ajoivat näin itsensä päin seinää.

        Ja samalla hengenvedolla tekijänoikeudet koetaan ahterista tulevaksi materiaaliksi.

        Ei minulla olisi mitään kulttuurin ja tiedon vapaata levitystä vastaan, mikäli sisällöntuottajien elatuksesta huolehdittaisiin. Piraatit näkyvät kaihtavan koko aihetta, olen heikäläisiltä usein kysynyt, kuka sisältöä sitten tuottaisi ellei näiden toimeentulosta huolehdita, ja miten siitä heidän mielestään huolehdittaisiin. Vastaukseksi olen saanut lähinnä olankohautuksia. Olen myös kysynyt kannattavatko he sosialistista mallia, jossa valtio elättäisi taiteentekijät. Vastaus: ei missään tapauksessa.

        Olen ymmärtänyt että piraattien vastaus tähän fundamentaaliseen kysymykseen on: emmätiä.

        Niin absurdilta kuin se kuulostaakin, itsestäänselvyyttä nimeltä ”ilmaista lounasta ei ole”, ei vain ymmärretä tai tunnusteta.

  • Ajatuksia herättelevää pohdiskelua!

    Amerikkalaisissa elokuvissa törmää usein sanontaan ”life ain’t fair”. Ei elämän tarvitsekaan olla reilua, mutta voi siihen kuitenkin pyrkiä. Ennen muuta elämä voisi olla tasa-arvoinen.

    Asetelma, jossa kirjasto ei olisikaan kaikille käyttäjille ilmainen, mutta silti joka tapauksessa hyvin edullinen, kuulostaa pohdinnan arvoiselle ajatukselle. Opiskelijat ryytyvät vähissä rahoissa, samoin pienituloiset – silti he jonottavat samoja kirjoja niiden ihmisten kanssa joilla on realistisempi mahdollisuus myös ostaa kirjoja itselleen. Opiskelijalle tai pienituloiselle kolmenkympin kirjan osto on realismia vain kerran-pari vuodessa, jos silloinkaan. Raha ei saisi olla este kirjojen ostamiselle, vaan pikemminkin kynnys joka laittaisi ostajan pohtimaan, olisiko hän valmis maksamaan hinnan mukaisen summan teoksesta. Tällä hetkellä tuntuu, että kovin harva pienituloinen on valmis maksamaan kolmekymppiä uutukaisesta, jos sen saa luettavakseen ilmaiseksi kirjastosta. Ihmekös tuo. Ja sekin on tämän päivän trendi: kirjaa ei enää arvosteta esineenä. Yhä vähemmän ihmiset haluavat kotiinsa kirjoja. E-kirjat halvemmaksi; kaikista pahin uhka kustannusalalle ja kirjamyynnille on tähtitieteellinen hinnoittelu ja sen luoma tappo kiinnostukselle kirjallisuutta kohtaan. Myös kirjankustantamisen mallit pitäisi saada kevyemmiksi.

    En tietenkään kannata minkäänlaista negatiivissävytteistä luokkaerottelua, en suuntaan enkä toiseen. Silti tällaisissa aiheissa, kuten kirjasto, voisi miettiä, onko asia mietitty loppuun asti: kenties kirjan varausmaksu voisi todella olla sidottuna jotenkin tulotasoon, tai kuten Jarkko Tontti edellä esittää, että myös lainaaminen olisi maksullista hyvin toimeentuleville. Jos vaikkapa pari tonnia kuussa tienaava maksaisi lainauksestaan yhden euron per kirja, se olisi lainaajan kantilta melko mitätön raha, eritoten verrattuna uuden kirjan hintaan. Silti se olisi jonkinlainen moraalinen vastaantulo heitä kohtaan, jotka tienaavat vähemmän tai eivät ollenkaan, ja samalla ele kirjallisuutta kohtaan (ainakin niin kauan kuin tässä yhteiskunnassa palkka=tehdyn työn arvo & kunnioitus).

    Nykyisenkaltainen tilanne tuntuu kestämättömältä. Onko tulevaisuus sellainen, ettei kukaan osta täysihintaista kirjaa kirjakaupasta tai Prismasta tms., mutta kirjastoissa yksittäisen kirjan kappalemäärä nousee taivaisiin; entinen ns. best-seller olisikin nyt lend-seller (rent-seller kuulostaisi ehkä paremmalle). Miten on muiden kirjojen laita, jos kirjasto tilaisi yhtä teosta vaikkapa 1000 kappaletta, tai 10000 kappaletta? Voisiko tällöinkin luottaa siihen, että kirjastoista löytyisi monipuolisesti teoksia, eri aihealueilta ja taiteenaloilta? Kuulostaisi huolestuttavalta vähälevikkisen kirjallisuuden kannalta.

    Tulotasoon sidotun lainaushinnan rinnalle voisi pohtia myös teoskohtaista hinnoittelua. Best-sellerin hinta voisi olla suurempi kuin huonosti myyvän. Toisaalta, ajaisiko tällainenkin ajattelu rahavirtoja entisestäänkin jos paremmin tienaaville. Kenties. Hmm, hankala aihe.

    • Jarkko Tontti

      Yksi mahdollisuus olisi se, että kirjastot muuttavat hankintapolitiikkaansa. Vähentävät reippaasti hirvisaarien, remeksien ja rowlingien hankintaa ja ostavat sen sijaan enemmän vähälevikkistä kirjallisuutta.

  • Höpö höpö. Kirjastot hankkivat sitä, mitä ihmiset haluavat lukea. Tietenkin! Mutta ei se ole ihan ilmaista. Jos haluaa uusimmat hitit, pitää maksaa varausmaksu. Lempikirjailijan kirjat toki ostetaan omaksi – tai joku hyvä kirja. Kirjaston kirja ei ole sileä elä siisti. Usein kansissa on monia outoja tarroja. Lukemista ei kuitenkaan voi harrastaa ilman kirjastoja. Kirjastojen suurkuluttajilla on varmaankin myös ne suurimmat omat kirjakokoelmat.

    Kirjailijaa nyt vain ärsyttää, että joku ihminen näyttää ulkoisesti siltä, että on rikkaampi kuin hän, mutta ei osta silti kirjaa. Plääh – kateusvero rikkaille kirjaston asiakkaille. Oisko hyvä?

  • Seppo Säämäki

    On olemassa jo tehokas mekanismi millä hyvätuloiset saadaan maksamaan enemmän kirjaston palveluista kuin vähävaraiset. Se on nimeltään progressiivinen verotus.

  • Hei Jarkko,

    Digitaalisen talouden pieni oppimäärä ei tekisi haittaa..

    Digitaalisessa taloudessa ei myydä enää sisältöä kuten ennen – nyt myydään yleisöjä mainostajille. Vrt. esim. Spotify: pieni (mutta riittävä) joukko on valmis maksamaan sisällöstä premium-hinnan. Digitaalisen kopion marginaalikustannukset ovat myös lähellä nollaa. Siksi enää ei tarvitse myydä pelkkiä hittiteoksia. Kustantamojen jakelupullonkaulat häviävät eivätkä kuluttajien preferenssit enää vääristy kuten käsin kosketeltavien tuotteiden kaupassa.

    On vielä huomautettava, että piratismi korreloi POSITIIVISESTI myynnin kanssa.

    Suosittelen sinulle luettavaksi kahta kirjaa (molemmat saa kirjastosta):

    Anderson, Chris: Ilmainen: Radikaalin hinnan tulevaisuus
    Anderson, Chris: Pitkä häntä: Miksi tulevaisuudessa myydään vähemmän enempää.

    • Jarkko Tontti

      Piratismin puolustelijoiden hokema, jonka mukaan piratismi ei vähennä myyntiä on valetta.

      Eivätkä piraattivalheet netissä kierrättämällä muutu todeksi, sori vain.

      Musiikin myynti on puolittunut piratismin myötä Yhdysvalloissa 1990-luvulta ja laskee joka vuosi myös Suomessa ja muualla Euroopassa. Musiikin kuuntelu sen sijaan lisääntyy. E-kirjan myötä sama voi käydä kirjallisuudelle. Siis jos piratismiin ei puututa kuten mielestäni pitää puuttua kaikkeen talousrikollisuuteen ja harmaaseen talouteen.

      Piraatti syö kaikkien pöydästä. Piratismi ei vain tuhoa kulttuurin tekijöiden elinkeinoa vaan on jo nyt vienyt miljoonien verotulot ja tuhansien ihmisten työpaikat.

      • Valitettavasti ne eivät ole valheita, vaan useissa riippumattomissa tutkimuksissa todennettuja faktoja. Pikaisella googletuksella löytää ihan yliopistoissa tehtyjä tutkimuksia asiasta. Piraatit myös ostavat enemmän kulttuurituotteita kuin ei-piraatit, joten ne haukkumasi ihmiset ovat itse asiassa kulttuurialan parhaita asiakkaita.

        • Jarkko Tontti

          Piraatti-ideologia on kuin kommunismi, eikä vain sen suhteen, että piraatitkin ovat sosialisoimassa toisten omaisuutta.

          Molemmat toimivat moitteetta ilmatiiviissä yliopistokuplassa, jossa ei tarvitse välittää todellisuudesta.

          Mutta seminaarihuoneen ulkopuolella sekä kommunismi että piraatti-ideologia ovat joko komediaa tai tragediaa. Tragedia niille, jotka Mariallekin tekevät musiikin, kirjat ja elokuvat.

      • Tuomas Venhola

        Musiikin myynti koki 1990-luvulla boomin musiikin digitalisoitumisen myötä. Sama boomi olisi voinut tulla nettijakelun myötä, mutta jäi tulematta kun paradigman muutos meni levitysyhtiöiltä ohi.

        1990-luvun musiikin myynnin huippuvuodet johtuivat siitä, että silloin CD-levyt löivät itsensä lopullisesti läpi ja laatu oli ennenkuulumaton (pun int.). Kannattaa katsoa pidemmän aikavälin kehitystä
        Sama heilahdus näkyi digibokseissa ja niistä syntyneissä kopiointikorvauksissa – ja samaan tapaan musiikkiteollisuus haluaisi että ”taso säilytettäisiin” siinä huippujen kohdalla.

        Tieteellisen tutkimuksen voi kieltää toistelemalla mantroja, mutta mielipiteet eivät asioita muiksi muuta. Kotipiratismin osuus tulojen laskusta on mitätön.

  • ”There were more books published this week than there were in all of 1950”

    Esitän siis, että väitteesi siitä, että kirjoja ei kohta julkaista enää lainkaan on puppua. Kirjoja julkaistaan enemmän kuin koskaan.

  • Jani Kaarela

    Komppaan Juslinin (moi Jari!) argumenttia.

    Edes kaltaiseni teknofiili ei syty e-kirjoille, läppäriltä luettaville PDF:lle tai vastaaville siitä yksinkertaisesta syystä, että kirjan ”käyttöliittymä” on ylivertainen. Puhumattakaan siitä, että kirja on sisustuselementti ja osa henkilökohtaista brändiä – myönnän myhäileväni salaa tyytyväisenä, kun joku hämmästelee hyllyssäni pursuavaa ammattikirjallisuutta tai punaviherpropagandaa.

  • Janne Paalijärvi

    Itse närkästelen fyysisiä teoskappaleita. Ne vievät tilaa ja niiden valmistamiseen kuluu ”ylimääräistä” energiaa verrattuna digitaaliseen jakeluun. Onneksi pelipuolella palvelut kuten Steam mahdollistavat digitaalisten sisältöjen ostamisen ilman häiritsevää tila- ja jäteaspektia.

  • anni paananen

    Moro!

    Kuules mies,olen eri mieltä kirjallisuuden arvostamisesta. Kirjastot tekevät hienoa työtä, kun siellä on mahdollisuus tutustua erilaisiin kirjoittajatahoihin lähes ilmaiseksi. Jopa sinua on tullut luettua. Kaupasta ostetaan vain niiden kirjailijoiden kirjoja, joiden aiempaan/aiempiin teoksiin on saanut jossain tutustua. Ellei tätä mahdollisuutta olisi, jäisi vielä useampi kirja ostamatta.

    Muut asiat ne yhteiskunnassa ovat saaneet kirjojen oston vähenemään. Kuten vanhempien piittaamattomuus lasten harrastuksista(tietsikkapelit,joukkuepelit,kylillä luuhailu,ostareilla maleksiminen…)myös aikuisemmat ihmiset ovat valinneet kiireisen edustamiselämän. Ei ole muka aikaa istahtaa lukemaan kun PITÄÄ suorittaa koko ajan.

    Joten jatkakoot ne ”helmikaulanaiset” lainaamistaan, ehkäpä sinunkin kirjasi jonkun kassiin jatkossa sujahtaa!!!

  • Kiitoksia kirjoituksestasi, joka tosiaan herättikin aika paljon ajatuksia. Olen tähän asti ”ostanut” näkemyksen siitä, että myös luovan työn tekijällä pitäisi olla oikeus elää työllään, mutta tämä kirjoituksesi yhdessä aiemman aiheesta kirjoittamasi kanssa pisti kyllä kyseenalaistamaan väittämän. Miksi pitäisi? Varsinkaan jos puhutaan marginaalikirjallisuudesta tai ns. taiteesta?

    Aika harvoin ovat kirjailijat voineet elättää itsensä kirjalijan työllä, puhumattakaan siitä että olisivat voineet keskittyä korkeataiteelliseen marginaalikirjallisuuteensa. Maailmankirjallisuuden merkkiteosten tekijöistä aika harva on saanut keskittyä kirjailijan uraansa ja ne jotka ovat, ovatkin sitten tehneet tämän etuoikeutetun asemansa turvin. Muut ovatkin sitten kirjoittaneet teoksensa varsinaisen päivätyönsä ohella J.R.R. Tolkien hoiti kunniallisesti professorin virkaa ja Waltarin Mika elätti perhettään toimittajana. Tähän nähden esitetyt väitteet joiden mukaan, mikäli emme saa turvattua nykykirjailijan tuloja tasolle jolla voi elää kivaa hipsterielämää pääkaupunkiseudulla, emme myöskään saa enää hyvää kirjallisuutta ansaitsevat saman luonnehdinnan jonka Mark Twain (latoja, journalisti ja kas kirjailija)esitti väitetystä kuolemastaan eli vahvasti liioiteltu.

Leave a Reply