Jos olet suurin & piirtein pääkaupunkiseudulta ja ehdit vain kerran syksyssä teatteriin, niin on parempi totella minua: Mene katsomaan KokoTeatterin Riihiukkoa. Hulvaton, tolkutun, helskutin hyvä.
Kuten runoja, Riihiukkoakaan ei kannata yrittää ymmärtää sanan tavanomaisessa merkityksessä. Sekaan heittäytyminen aistit ja mieli avoinna palkitaan. Tavara on rankkaa ja julmaa, eli loppupeleissä on kyseessä sittenkin ’realistinen’ kuva maailmasta.
Andrus Kivirähkin kirjoittama romaani Riihiukko sai Virossa vuonna 2000 parhaan proosateoksen valtionpalkinnon, eikä syyttä. KokoTeatterin Anna Veijalainen on pistänyt sen näytelmäksi, hyvin. Huh, en ole vieläkään toipunut.
Kirja oli kyllä mainio epeli, vaikka vähän liiankin sukkela menossaan… tuli ensin mieleen “Saatana saapuu Moskovaan”, sitten jokin unkarilainen allegorinen proosa… mutta sitähän se, sysimustaa virnuilua.
Jotain turkkamaista, mutta vielä kahjompaa. Mainioita olivat varsinkin ihmisten luomat “robotit” kratit, joita teatterissa esitti näytelmän ainoa pukuun & solmioon sonnustaunut mies, haa!
Tarvinnee mennä katsomaan, kovan luokan hehkutusta kuuluu moneltakin suunnalta.
Sellainen vielä kokemuksessasi askarruttaa, että minkälaiset asiat tekivät juuri tästä näytelmästä ainutlaatuisen juuri Sinulle?
Hymyää
ST
Hmm. Hyvä kysymys. Ehkä on niin, timmein taide on juuri sellaista, että ei ihan pysty kokemustaan sanoiksi laittamaan. Salaisuus säilyy, vaikka vihjaa.
Hoplaa!
http://community.stakes.fi/blogs/blogiikka/archive/2007/10/19/325.aspx